Vastuullista talouspolitiikkaa on varmistaa, että ihmisistä pidetään huolta

Kirjoitettu Yleinen

Onko meillä malttia huolehtia hyvinvointivaltiosta? Entä onko meillä viisautta ohjata Suomi ulos koronakriisistä?

Näihin kysymyksiin pitää eduskunnasta löytyä vastaus.

Suomi on selvinnyt koronakriisistä kansainvälisesti vertaillen hyvin. Me suomalaiset olemme kantaneet yhdessä vastuuta noudattaen tunnollisesti ohjeita ja rajoituksia.

Koronapandemia on ollut terveyskriisi, mutta myös talouskriisi. Koronan hillitsemiseksi asetetut rajoitukset ovat runnelleet taloutta aiheuttaen globaalin taantuman. Kaikki maat ottavat lainaa koronan aiheuttamien kustannuksien kattamiseksi.

*

Oppositio on kritisoinut voimakkaasti, kun talous ei ole ensi vuonna eikä sitä seuraavana vuonna ennen koronaa asetetuissa kehyksissä. Mutta mitä oikeisto-oppositio kritisoi kritisoidessaan hallituksen päätöksiä?

Hallitus ja eduskunta ovat edellyttäneet Veikkaukselta pelihaittojen vähentämistä. Vastuullisuustoimet heikentävät suoraan tulosta. Lisäksi koronan myötä Veikkauksen tuotot ovat romahtaneet. Rahapelivaroilla on tuettu kulttuuria ja urheilua, tiedettä ja nuorisotyötä sekä monia yleishyödyllisiä sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Kehys ylittyy, koska hallitus kompensoi budjettivaroista rahapelituottojen alentumista.

Olisiko pitänyt jättää tekemättä? Olisiko kokoomus leikannut jopa 30 % urheilusta ja nuorisolta? Entä olisiko esimerkiksi indeksitarkistukset kuntien valtionosuuksiin pitänyt jättää tekemättä?

Paluu menokehyksiin ensi vuodesta lähtien olisi vaatinut miljarditason leikkauksen. Kun oikeisto-oppositio kutsuu hallituksen menolisäyksiä holtittomiksi, erityisesti kokoomukselta odotetaan konkreettista vaihtoehtoa. Mistä kokoomus leikkaisi miljardi euroa?

Opposition vaatimus kehyksiin paluusta kriisin keskellä onkin täysin vastuutonta.

*

Oikeisto-opposition säästöt tulisivat todella kalliiksi. Koronakriisi jättää syvät haavat ihmisten hyvinvointiin ja osaamiseen. Erityisen rankka koronavuosi on ollut jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleville.

Mikäli koronan hoivavelkaa ja etäopetuksen synnyttämää oppimisvajetta ei pureta päättäväisesti, tulevat ne jättämään pitkän varjon suomalaiseen yhteiskuntaan. Lapsia ja nuoria pitää tukea palaamaan harrastusten pariin. Pahoin kärsineitä kulttuuri- ja tapahtuma-aloja pitää auttaa rajoituksia nopeasti ja terveysturvallisesti purkaen, mutta myös tukea antaen.

Tämä hallitus ei ole halunnut toistaa 90-luvun laman virheitä. Oikeisto-opposition opeilla koronan varjo olisi pitkä.

*

Oppositio vaatii rakenteellisia uudistuksia, ja vastustaa kaikkia uudistuksia. Historiallinen oppivelvollisuuden laajentaminen tai pitkään kaivattu sote-uudistus eivät konservatiiveille käy.

Oikeisto-oppositiolle ainoa ”rakenteellinen uudistus”, joka kelpaa, on työttömyysturvan ja työttömien tulevien eläkkeiden raju leikkaaminen. Kokoomus väittää olevansa huolissaan julkisesta taloudesta ja samaan aikaan vaatii miljardiluokan veronkevennyksiä hyvätuloisille, ”työllisyystoimena”. Yhden työpaikan hintalapuksi tulisi 170 000 euroa. Raha on kokoomukselle halpaa, kun se ohjataan suurituloisille.

Suomi ei nouse köyhiä köyhdyttämällä. Tämä hallitus on osoittanut, että toimivaa työllisyyspolitiikkaa voi tehdä oikeudenmukaisesti. Tämä hallitus panostaa työssä jaksamiseen, jatkuvaan oppimiseen, reiluun siirtymään, työnhakijoiden palveluiden parantamiseen sekä työperäisen maahanmuuton sujuvoittamiseen. Kestävästi ja pitkäjänteisesti.

Leikkauksille on vaihtoehto, ja tämä vaihtoehto on tuottanut jo nyt päätösperäisesti työllisyyttä enemmän kuin edellinen hallitus sai aikaan koko kaudellaan.

*

Keskellä kriisiä vastuullista talouspolitiikkaa on pitää ihmisistä huolta menemällä kriisin yli mahdollisimman pienin vaurioin. Tämä mahdollistaa myös talouden nopean toipumisen ja uuden kestävän kasvun.

Luettuamme välikysymystekstin ja kuunneltuamme opposition puheet, voimme todeta, että onneksi hallituksella on malttia ja viisautta viedä tämä maa ja tämä kansa ulos koronakriisistä ehjänä ja yhtenäisenä. Siksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän on helppo antaa hallitukselle luottamus tämän kriisin keskellä.

*

Puhe on vasemmistoliiton ryhmäpuhe välikysymykseen puoliväliriihen tekemättömistä päätöksistä 18.5.2021.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *