Jarrutus on pelkkää peliä

Kirjoitettu Yleinen

Eurooppalaiset oikeistopopulistit ja äärioikeistolaiset kopioivat toimintamallinsa Yhdysvalloista. Mielenkiintoista, miten ”kansanmieliset” matkivat kaiken muualta.

Oikeistopopulististen ja äärioikeistolaisten liikkeiden tarkoitus on murentaa demokratian ja parlamentarismin uskottavuutta. Tämä tehdään sillä, että parlamenteista pyritään tehdä sirkuksia erilaisilla kikkailuilla, pelleilyllä ja temppuilulla.

Tästä on nyt kysymys, kun perussuomalaiset ovat jo kolme yötä pyörittäneet eduskunnassa keskustelua. Jarrutuspuheet ovat kuuluneet historiallisesti parlamentarismiin.

Vuonna 1957 SKDL puhui lapsilisien leikkauksen ajankohdan yli onnistuneesti, jolloin esitys raukesi. Vuonna 1994 EU-jäsenyyden vastustajat puhuivat niin kauan, että päätös Suomen EU-jäsenyydestä siirrettiin yli Ruotsin kansanäänestyksen. Viime eduskuntakaudella sote-uudistus ei koskaan tullut saliin asti, mutta silloin pohdittiin josko se olisi siinä tapauksessa puhuttu vaalien yli ja esitys olisi rauennut.

Kaikissa näissä oli selkeä poliitinen tavoite ja aikaikkuna. Perussuomalaisten jarrutuspuheet eivät tähtää mihinkään muutokseen eikä päätöksellä ole mitään takarajaa, jonka yli he yrittävät puhua.

Eduskunnassa on kiertänyt käsitys, että perussuomalaisten tarkoitus olisi puhua kuntavaaleihin asti. Kuntavaaleissa päätetään paikallisista asioista, mutta Perussuomalaiset haluavat puhua vain EU:sta. Heitä ei ilmeisesti kiinnosta päivähoito, peruskoulut, kirjastot, asuminen, lähiluonto…

Tämän pelleilyn voisi sivuuttaa olankohautuksella, jos tämä ei haittaisi niin monia ihmisiä. Puhemiehet joutuvat kohtuuttoman taakan alle. Mutta niin joutuvat myös eduskunnan työntekijät, jotka eivät pääse viettämään pyhiä ja viikonloppua perheittensä kanssa.

Nämä jarrutuskeskustelut myös vaikuttavat laajemmin ihmisten työhön ja toimeentuloon. Meillä on käynnissä edelleen koronakriisi. Sen vuoksi eduskunnassa on mm. hallituksen esitys tapahtumatakuusta. Sen avulla voidaan järjestää tapahtumia, ja jos peruuntuvat saa korvauksia. Nyt esimerkiksi tämä kulttuuri- ja tapahtuma-aloille äärimmäisen tärkeä esitys on jumissa eduskunnassa jarrutuspuheiden takia.

Perussuomalaiset ajattelevat saavansa tästä jarruttelusta poliittista hyötyä kuntavaaleihin, mutta raskaan hinnan siitä maksaa yhteiskunta ja ihmiset, joiden toimeentulo on kiinni kulttuurista ja tapahtumista. Näin toimivat muista piittaamattomat populistit.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *