4324 kertaa kiitos!

Kirjoitettu Yleinen

Sain jälleen huikean hienon henkilökohtaisen äänimäärän kuntavaaleissa, 4325 ääntä. Kiitos kaikille minua äänestäneille!

Vielä huikeampi oli vasemmistoliiton tulos Helsingissä. Lisäsimme kannatusta Helsingissä peräti 1,5 prosenttiyksikköä, saimme 5762 ääntä enemmän kuin neljä vuotta sitten. Kiitos kaikille vasemmistoliittoa äänestäneille!

Kun olin ensimmäisen kerran ehdolla kuntavaaleissa vuonna 1996, vasemmistoliitto sai kuusi valtuutettua. Nyt saimme 11 valtuutettua eli olemme lähes tuplanneet valtuutettujen määrä sinä aikana, kun olen ollut mukana kuntapolitiikassa.

Helsingissä kaksi suurinta, kokoomus ja vihreät, menettivät runsaasti kannatusta ja vastaavasti SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset lisäsivät.

Vasemmistoliiton valtuutettujen määrän kasvu merkitsee sitä, että olemme ns. huutojärjestyksessä viidensiä eli vasemmistoliitolle kuuluu yksi apulaispormestarin paikka Helsingissä. Vaalituloksen perusteella kokoomus saa pormestarin ja yhden apulaispormestarin sekä vihreät, SDP ja vasemmistoliitto kukin yhden apulaispormestarin paikan.

Kun sekä kokoomus että vihreät menettivät paikkoja, tarkoittaa se sitä, ettei puolueet enää kahdestaan muodosta enemmistöä valtuustossa. Aina tarvitaan muita mukaan. Toisaalta myöskin ns. punavihreä enemmistö jäi yhden valtuutetun päähän.

Vaikka vasemmistoliiton tulos oli paras sitten vuoden 1980 SKDL:n tuloksen ja vaikka otimme taas harppauksen eteenpäin, pitää rehellisesti myöntää, että vähän jäi kuitenkin kielen päälle katkera maku. Nimittäin pitkään näytti siltä, että olisimme ottamassa jopa kaksi lisäpaikkaa ja nousemassa valtuuston kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Vasemmistoliiton kannatus yleensä putoaa valtakunnallisesti vaalipäivänä ennakkoäänten tuloksesta, mutta Helsingissä olemme viime aikoina pitäneet asemat tai jopa saaneet hiukan enemmän ääniä vaalipäivänä.

Nyt kuitenkin vasemmistoliiton vaalipäivän tulos Helsingissä oli selvästi ennakkoääniä heikompi. Voisiko tähän vaikuttaa se, että emme päässeet oikein tekemään vaalityötä asemilla, ostareilla ja toreilla?

Vasemmistoliiton jatkuvan kasvun perusta Helsingissä on ollut kova työ vuodesta toiseen valtuutossa ja työ ihmisten parissa viikossa ja kuukaudesta toiseen. Vaalimenestyksen takana on vuosikymmenien työ.

Meidän vahvuutemme on ollut Helsingissä se, että olemme aina tapaamassa ihmisiä, oli vaalit tai ei. Nyt emme ole käytännössä yli vuoteen päässeet pitämään tilaisuuksia. Vaikka ihan vaalien loppumetreillä koronarajoitukset hiukan hellittävät, emme saaneet kunnolla katukampanjoita enää käyntiin.

Ajattelin etukäteen, että hankala tilanne suosisi erityisesti jo valmiiksi valtuutettuina olevia. Olin tässä ilmeisesti osittain väärässä. Vaaleista tuli osittain pakon sanelemana some-vaalit ja some-osaajat pärjäsivät hyvin.

Meillä aivan huikea tuloksen teki Minja Koskela, joka ensikertalaisena räjäytti todella potin keräten peräti 5600 ääntä. Aivan mieletön määrä. Toisaalta varsinaisina valtuutettuina jatkaa seitsemän vanhaa ja uusia on neljä. Siinä mielessä oli ennakko-odotusteni mukaista.

Haluan kiittää kaikkia meidän ehdokkaitamme. Moni on varmasti iloinen omasta äänimäärästään, mutta moni on myös pettynyt. Hankalissa olosuhteissa ei välttämättä pystynyt tekemään sellaista kampanjaa kuin olisi toivonut.

Vaalivoittoa Helsingissä ei olisi tullut ilman jokaisen ehdokkaan panosta. Se valtava vaalityö, jota ehdokkaat ja tukiryhmäläiset tekivät, mahdollisti tämän tuloksen. Kiitos äänestäjät, kiitos ehdokkaat!

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *