Suojellaan Stansvikin metsä ja kalliot

Kirjoitettu Yleinen

Kun Helsingissä on käyty kamppailua luonnon puolesta, on vasemmistoliitto puolustanut lähimetsiä, kallioita ja lähiluontoa.

Keskuspuisto, Stansvik, Pohjavedenpuisto…Liian usein vasemmistoliitto on jäänyt yksin puolustamaan luontoa.

Stansvik on upea luontoalue, aivan ainutlaatuinen. Jo 15 vuotta sitten osayleiskaavan yhteydessä esitin, että alueelle ei rakennettaisi. Asemakaavavaiheessa vasemmistoliitto on esittänyt, ettei Stansvikiin rakennettaisi. Olemme valitettavasti jääneet asiassa varsin yksin.

Stansvikia ei ole kuitenkaan vielä rakennettu, joten se on vielä pelastettavissa. Siksi jätin yhdessä 14 muun valtuutetun kanssa tänään aloitteen asiasta:

”Ilmastonmuutos ja maailmanlaajuinen luontokato ovat saaneet yhä useamman helsinkiläisen kiinnostumaan lähimetsistä ja -kallioista. Koronan myötä entistä useampi helsinkiläinen on hakeutunut lähiluontoon ja sen merkitys on entisestään vahvistunut: Laajasalossa sijaitsevan Stansvikin metsän ja kallioiden arvo sekä luonnon monimuotoisuuden että ihmisten viihtyvyyden vuoksi on noussut vuosi vuodelta.

Kun Kruunuvuorenrantaan tehtiin osayleiskaavaa ja tarkempia asemakaavoja, Stansvikin arvoa ei tunnistettu samalla tavalla kuin nyt. Kruunuvuorenrannasta rakentuu upea reilusti yli 10 000 ihmisen uusi kaupunginosa. Nykyiset ja tulevat asukkaat tarvitsevat myös monimuotoista luontoa ja toisaalta alueen luontokohteiden käyttö ja kuluminen tulee lisääntymään. Siksi tarvitaan riittävän laajoja yhtenäisiä viheralueita.

Nykyinen Stansvikin asemakaava toteutuessaan lohkaisisi liian ison siivun erittäin arvokkaasta metsästä ja kalliosta. Luontoalueesta tulisi liian pieni ja kapea alueen kasvavalle asukasmäärälle. Rakentaminen käytännössä myös tuhoaisi arvokkaan ikimetsän.

Nyt olisi vielä mahdollisuus suojella arvokasta metsää ja muuttaa kaavaa. Stansvikin metsän ja kallion päälle suunnitellut talot voidaan jättää vielä rakentamatta. Kaupungin sivujen mukaan tontteja ei ole vielä varattu, joten kallion ja metsän säästäminen rakentamiselta on tässä vaiheessa vielä varsin yksinkertaista.

Näillä perusteilla me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Stansvikin alueen kaavaa muutetaan siten, että alueen itälaidan talot poistetaan asemakaavasta ja merkinnäksi muutetaan viheralue.”

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *