Nuoriso-ongelma pitää käsitellä nuorten ongelmana

Kirjoitettu Yleinen

Minua pyydettiin eilen täksi aamuksi televisioon keskustelemaan Helsingin väkivaltaisista nuorisojengeistä.

Sanoin, että en ole erityisesti perehtynyt nuorisokysymyksiin viime vuosina vaikka toimin nuorisoasioista vastaavana ministerinä 2011-2014. Sanoin myös, että nähdäkseni kysymys ei ole ensisijaisesti poliittinen vaan pitäisi kutsua keskustelemaan poliitikkojen sijaan nuorisotutkijoita.

Toimittajan mukaan kysymys on politiikasta siksi, että on kysymys maahanmuutosta. Epäilin hiukan näkökulmaa.

Varmasti yhteiskunnassamme on rakenteita, jotka erityisesti syrjäyttävät maahanmuuttajataustaisia nuoria. Pidän erittäin tärkeänä, että nuorisotutkijat selvittäisivät syitä, miksi maahanmuuttajanuorten joukossa on häiriökäyttäytymistä ja rikollista toimintaa. Asiantuntijoiden suositusten pohjalta voidaan tehdä myös sitten tarpeellisia mahdollisia poliittisia toimia.

Sanoin toimittajalle, että minusta vaikuttaa siltä, että nuorten ongelmallisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen typistäminen maahanmuuttoon liittyväksi ongelmaksi ei ole todennäköisesti kestävä tai kantava.

Eri vuosikymmeninä on ollut erilaisia nuoriso-ongelmia. Aikaisemmin ongelmana pidettiin erityisesti työläisnuorisoa, Helsingissä yli sadan vuoden takaa sakilaisista lähtien.

Olen itse viettänyt nuoruuteni 1980- ja 90-luvuilla Helsingissä. Helsingin Sanomien kuvaus tämän päivän nuorison rikollisesta ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä nosti mieleen omia muistojani nuoruudesta. Jos nuorena käveli Cittarin, Steissin tai Foken läpi, ilmassa oli aina väkivallan uhka ja ryöstetyksi tulemisen mahdollisuus. Aika moni minunkin ystävä pystyy nimeämään keskustan kuumottavia myllyttäjiä.

Väkivaltaa oli koulujen pihoilla ja vessoista. Erityisen kuumottavaa oli esimerkiksi mennä Alppilan yläasteelta Aleksis Kiven kouluun veiston tunneille, koska siellä tarkkislaiset loivat väkivallan uhkaa.

Myös muualla liikkuminen saattoi olla nuorisolle vaarallista. Seiskaluokkalaisena olin esimerkiksi kolmistaan luokkakavereitteni kanssa Malminkartanon juna-asemalla, kun saimme kymmenkertaisen määrän itseämme vanhempia nuoria kimppuumme, koska meillä oli leveälahkeiset hopparihousut.

Samanlaisia tarinoita on kaikilta vuosikymmeniltä. Nuoriso on käyttäytynyt väkivaltaisesti, milloin ottanut yhteen punkkarit ja rokkarit ja milloin eri kaupunginosat.

Stadin slangin lehden Tsilarin uudessa numerossa osui silmään esimerkiksi tällainen kertomus ilmeisesti jostain 1960- ja 70-lukujen taitteesta: ”Mä meinaan mennä Steissille, lähtekää messiin, sinne kuulemma tulossa Krunan ja Kaivarin jengit, ne on menos Kaisiksen puideen ottaan matsii, mennään tsiigaan, Tsirrari ehdottaa. Mua vähä epäilyttää, kun mä en oo mikään matsin ottaja. Klyyvi on nii herkkä, et veri valuu heti, ku joku hiukka hipaseeki.”

Siksi minusta pitäisi laajemmin puhua nuorten syrjäytymisestä, väkivaltaiseen ja rikolliseen käyttäytymisen puuttumisesta sekä erityisesti keinoista auttaa näitä nuoria. Ymmärrän toki, että joidenkin puolueiden näkökulmasta tämäkin asia halutaan typistää vain maahanmuuttoon.

Lopuksi on syytä tässäkin keskustelussa muistaa, että Helsinki on turvallisempi kaupunki kuin koskaan ennen ja nuorten väkivaltainen ja rikollinen käyttäytyminen on vähentynyt. Suurin osa nuorista voi entistä paremmin.

Tilanne on kuitenkin polarisoitunut. Ne nuoret joilla menee huonosti ja on ongelmissa, ovat ilmeisesti entistä syvemmin ongelmissa. Siksi nuorison ongelmiin pitää puuttua ja hakea ratkaisuja, mutta tilanteen värittäminen ja politisointi tuskin ainakaan parantaa tilannetta.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *