Mitä kaikkea jää pormestaripelin varjoon

Kirjoitettu Yleinen

Mikään ei kiinnosta niin paljon mediaa kuin henkilövalinnat ja henkilöspekulaatiot. Tätä osoittaa jälleen tällä viikolla julkisuudessa käynnistynyt Helsingin ”pormestaripeli”.

Sunnuntaina Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi, ettei asetu enää ehdolle. Välittömästi alkoi kova spekulaatio siitä, kuka olisi kokoomuksen seuraava pormestariehdokas. Erityisesti Helsingin Sanomat on käynyt tätä spekulaatiota, totta kai, koska oli viime kuntavaalien alla merkittävin ”pormestarivaalin” puffaaja.

Sen sijaan, että Hesari aloitti uuden ”pormestaripelin”, olisi lehti voinut myös itsekriittisesti arvioida, missä määrin viime kerran ”pormestarivaali” on vaikuttanut politiikan sisältöön. Onko ratkaisevaa ollut kuka on pormestari vai sittenkin 85 valtuutetun valtuuston poliittiset voimasuhteet.

Helsingissä on kaksi suurta puoluetta – kokoomus ja vihreät – sekä kaksi keskisuurta puoluetta – SDP ja vasemmistoliitto. Suuret puolueet muodostavat kahdestaan enemmistön, mutta myös vihreät, SDP ja vasemmistoliitto muodostavat enemmistön. Jos katsoo kaupunginhallituksen äänestyksiä, on niitä voittanut pikemminkin punavihreä enemmistö kuin pormestari.

Eli lopulta kysymys ei ole ollut viimeisen neljän vuoden aikana pormestarin nimestä, vaan poliittisista voimasuhteista.

*

Kun Vapaavuori ilmoitti, ettei asetu enää ehdolle, haistoi Jussi Halla-aho tilaisuutensa. Hän ilmoittautui perussuomalaisten pormestariehdokkaaksi. Tätä on nyt uutisoitu näkyvästi ja lähinnä spekuloitu vaalitaktisista näkökulmista.

Missä oli kriittinen journalismi? Jussi Halla-aho on ollut kohta 12 vuotta valtuutettuna. Hän ei ole tainnut tehdä sinä aikana yhtään aloitetta. Ei yhtään. Halla-aho on ollut myös erittäin passiivinen osallistumaan valtuuston keskusteluihin. Eikö nyt pitäisi kysyä, miten hän yhtäkkiä kiinnostuu ajamaan helsinkiläisten asioita, kun tähän asti ei häntä tai perussuomalaisia ole juurikaan ne kiinnostaneet. Valtuustotyöskentely on ollut lähinnä trollaamista.

Jussi Halla-aho ilmoittautuessaan pormestariehdokkaaksi ilmoitti, että asumisen sietämätön kalleus on Helsingin suurimpia ongelmia. Miksi yksikään toimittaja ei ole kysynyt, miten tämä voi olla teemana perjantaina, kun vielä keskiviikkona Halla-aho ja perussuomalaiset vastustivat valtuustossa kunnianhimoista asuntorakentamistavoitetta ja erityisesti kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista.

Jussi Halla-ahon ja perussuomalaisten mielestä kohtuuhintainen asuntotuotanto tuo ”laadullisesti epäedullista väestönkasvua”. Heidän hampaissaan ovat tietenkin maahanmuuttajat, mutta lisäksi myös kaikki köyhät. Lähiöissä ei kannattaisi Eiran tohtoria äänestää.

Jälleen kerran mentiin siihen ansaan, että annettiin Halla-ahon puhua omiaan eikä tehty kriittisiä kysymyksiä.

*

Kun media on keskittynyt spekuloimaan puolen vuoden päästä pidettävien kuntavaalien asetelmia yksittäisten henkilöiden näkökulmasta, mitä samaan aikaan Helsingin kuntapolitiikassa todella tapahtuu?

Keskiviikkona hyväksyttiin uusi asumisen- ja maankäytön ohjelma. Siinä nostettiin pitkäaikaisten ARA-vuokra-asuntojen tavoite historialliselle 30 prosentin tasolle. Ohjelmaan tehtiin myös tiukat kirjaukset sen toteuman seuraamisesta. Viime vuosikymmenen aikana kovan rahan asuntoja on rakennettu huomattavasti enemmän kuin ohjelmissa on sovittu. Nyt tähän halutaan puuttua.

Tällä viikolla käytiin myös budjettineuvottelut. Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat julkaisseet niiden tulokset sovussa olleiden puolueiden tiedotteen pohjalta. Molemmat ovat kirjoittaneet, miten kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n sovussa koulutukseen lisätään 22 miljoonaa euroa.

Sitä ei ole viitsitty kysyä, miksi vasemmistoliitto ei ole mukana tai mennä lukuihin itse tarkemmin sisään. Jos ”pormestaripelin” spekuloinnin sijaan media olisi käynyt läpi lukuja, olisi se voinut huomata Jan Vapaavuoren esityksen olleen 48 miljoonan euron leikkaus koulutukseen. Sen sijaan, että uutisoidaan 22 miljoonan euron lisäyksessä, olisi tosiasiassa pitänyt kirjoittaa leikkauksen koulutukseen olevan edelleen ensi vuonna 26 miljoonaa euroa.

*

Entä mitä sellaista ollaan seuraavaksi tekemässä, mistä ei ole puhuttu mediassa mitään? Maanantaina kaupunginhallituksessa on Staran (vanha HKR) töiden siirtäminen yksityisille. Kaikessa hiljaisuudessa ja konsulttien toimesta ollaan siirtämässä alkuun vähintään neljäsosa kaupungin töistä yksityisille.

Tällä haetaan säästöä lähinnä sillä, että yksityisellä puolella työehdot ovat huonommat. Keskusta jää toki kaupungin omien työksi, mutta lähiöt myydään niille, jotka halvimmalla tekevät. Vasemmistoliitto ja demarit ovat tätä vastustaneet, mutta kokoomus ja vihreät ovat viemässä diilin läpi. Olemme pyrkineet herättämään tästä julkista keskustelua, mutta media ei ole ollut kiinnostunut.

Veronika Honkasalo kirjoittaa hyvin asiasta sivuillaan: kun keskitytään lähinnä uutisoimaan henkilöitä ja peliä, isotkin poliittiset asiat menevät eteenpäin ilman kunnollista keskustelua.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *