Orwell olisi ylpeä hallituksesta

Kirjoitettu Paavon blogi

Hallitus haluaa laittaa sadat tuhannet työntekijät pysyvän potku-uhan alle heikentämällä alle 20 työntekijän yrityksissä työntekijöiden irtisanomissuojaa.

Nuoret ja varsinkin nuoret naiset ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa työelämässä. Hallitus haluaa vielä entistä enemmän epävarmuutta nuorten työehtoihin sallimalla pätkätyöt ilman perustetta alle 30 vuotiaille kolme kuukautta työttömänä olleille.

Ja kaikkea tätä hallitus kutsuu POSITIIVISEKSI ERIKOISKOHTELUKSI. Oikeasti. Kuinka kieroutunut pitää olla, jos pitää työehtojen heikentämistä työntekijän kannalta positiivisena asiana?

Työn pätkiminen ei lisää työn määrää, se lisää vain epävarmuuden määrää. Yksikään tutkija tai taloustieteilijä ei ole vielä allekirjoittanut väitettä, että pätkätyön helpottaminen lisäisi työpaikkoja.

Työministeri Jari Lindström naama punaisena yritti selittää mustaa valkoiseksi, ihan niin kuin yritti aktiivimalliakin aikaisemmin selittää.

Valitettavasti aktiivimallissa kävi juuri niin kuin oppositio ennusti, siitä tuli lähes sadalle tuhannelle työttömälle puhdas työttömyysturvan lisäleikkuri.

Jos hallitus saisi esityksensä läpi, kävisi niissä valitettavasti kuten surullisen kuuluisassa aktiivimallissa. Työntekijöiden, erityisesti nuorten, asema työelämässä tulee heikkenemään entisestään.

Kommentteja (1)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *