Ei ohjuksille

Kirjoitettu Paavon blogi

Keskiviikkona eduskunnassa käytiin kiivasta keskustelua armeijan säästöistä ja huomenna äänestetään hallituksen luottamuksesta. Vasemmiston kanta on ollut selvä jo vuosien ajan. Armeijasta pitää säästää mieluummin kuin esimerkiksi sosiaaliturvasta. Oppositio, ja puheiden perusteella myös osa hallituspuolueiden kansanedustajista, haluaisi  enemmän rahaa armeijalle vaikeina taloudellisina aikoina.

Eilen valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa tehtiin päätös noin 180 miljoonan euron asehankinnasta. Hornet-hävittäjiin hankitaan ilmasta maahan ammuttavia ohjuksia. Vasemmisto on vastustanut hankintaa vuosia, ja vastusti myös raha-asianvaliokunnassa. Valitettavasti tukea ei tullut muilta puolueilta. Aikaisemmin nykyiset oppositiopuolueet ovat kannattaneet ohjushankintaa. Veikkaan, että eiköhän tätä nyt aleta vastustaa, eli tullaan Vasemmiston linjalle.

Vasemmiston mielestä rahaa ei pidä laittaa tyhjiin kasarmeihin eikä mittaviin asehankintoihin. Armeijaa voi pitää pystyssä pienemmillä menoilla ja pienemmillä asehankinnoilla. Kun kerran pohditaan valtion sopeuttamistoimia, ei samaan aikaan pidä laittaa 180 miljoonaa euroa ohjuksiin.

Kommentteja (10)
  1. HappuK 1.3.2012-22:33

    Rail Guniin perustuva puolustus olisi sekä ekologinen että kotimaassa työllistävä.
    http://natonalla.blogspot.com/2012/03/rail-gun-kiskoille.html

  2. Juhani Harjunharja 1.3.2012-23:29

    Kiitos vasemmistolaisille tuon Nato-ohjusarsenaalin hankinnan vastustamisesta.

    Olen päässyt siihen käsitykseen, että nämä ohjukset ovat enemmänkin hyökkäämistä varten ja että niiden kärkiin voidaan tarvittaessa sijoittaa myös joukkotuhovoimaa – myös ydinkärkiä.

    Tämän hankintauutisen ajoittuminen juuri Sauli Niinistön presidentin virkaan astujaispäivälle antoi sysäyksen epäilevälle ajatukselle, josko kokoomuksessa sittenkin elätellään ihan aitoja ajatuksia liittää Suomi Natoon vaikka “presidenttiportin” kautta.

    Toinen tämän päivän uutinen oli tuo Talvivaaran uraanin kaivamiseen ja erotusrikastukseen liittyvä lupa. Käsittääkseni tuo uraani jostain syystä kuskataan valtamerten taa Kanadaan, joka on USA:n naapurivaltio. Siellä tätä uraania sitten rikastetaan edelleen.

    Onko selvitetty, tuleeko tuosta uraanista osa rikastetuksi asekelpoiseksi asti. Ja mihin kaikkialle yleensäkin tuota uraania sitten menee?

    Meneekö jokin osa myös USA:han asetarkoituksiin? Jos näin on, miten mahtaa olla sitten näiden Suomen hankkimien ohjusten “tulivoiman” laita? Voiko Suomi saada kierrättämäänsä uraania noihin Hornetin ohjusten kärkiinkin?

    Siis voisiko käydä niin, että Suomi on jossain tilanteessa faktisesti jonkinmoinen ydiasevalta noine ohjuskärkineen?

    Miksi muuten tuo Talvivaaran uraani pitää kuskata kalliisti kauas merten taa, kun naapurimaa Venäjä on tuossa vieressä ja sillä on omat rikastuslaitoksensa? Eikö naapuriyhteistyö kelpaakaan Suomelle? Varsinkin kun tätä uraania on julkisuudessa puhuttu käytettävän Suomen ydinvoimaloissa.

    Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu erittäin oudolta nämä Hornet-ohjus- ja uraaniasiat. Voisitteko te vasemmiston ministerit saada taktilleen selvitetyksi, missä oikein ollaan menossa noiden ohjusten ja uraanin kanssa?

    Minä en alkuunkaan jaksa luottaa tuohon kokoomusporukkaan, en juuri tippaakaan. Onhan siellä tuo Häkämieskin edelleen ministerinä ja koplaa tuon Talvivaaran uraanin kanssa.

  3. Pekka 1.3.2012-23:36

    Hienoa Paavo! Nyt sitten vaan vastustamisessa kirjoituksista tekoihin eli eroat hallituksesta? Vai mikä tässä jäi ymmärtämättä?

  4. Hannu Haili 2.3.2012-08:38

    Vasemmisto on aina pitänyt Suomen armeijaa vihollisenaan ja Neuvostoliittoa/Venäjää liittolaisenaan. Suomen armeijan romuttaminen on teidän tavoitteidenne mukaista.

    Te unohdatte, että jos Suomen armeija lyödään sodassa, niin sen jälkeen Suomen yhteiskunta lakkaa toimimasta; ei ole sosiaaliturvaa, terveyspalveluja, eläkkeitä, ei mitään. Siksi armeijaan on aina satsattava ensin.

    Teille Venäjän aseet ovat hyviä aseita ja USA:n ja Naton aseet pahoja aseita. Meille muille, suoraselkäisille suomalaisille Venäjän aseet ovat pahoja aseita.

    Suomen armeijan nyt tapahtunut alasajo on tietenkin teille mieluinen. Olette päässeet osatavoitteeseenne. Odotatteko te nyt Venäjän takaavan Suomen turvallisuuden?

    Minä puolestani toivon, että liitymme Natoon mahdollisimman pian, jotta voimme lyödä venäläisille luun kurkkuun.

    Terveisin

    Hannu Haili
    Everstiluutnantti
    Helsinki

    http://hhaili.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

  5. Marianne 2.3.2012-09:26

    http://www.hs.fi/politiikka/Hallitus+on+lyhent%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4+kotihoidontukea/a1305556814750 Perusasiat kuntoon ja etusijalle, ettei tarvis lukea tällaisia otsikoita!!!

  6. Laakkonen leo 2.3.2012-11:05

    Onko mahdollista,että ohjukset on “kytkykauppa”hornettien “käyttöiän lisäämiseksi”.Näin kuulin jonkun virkamiehen lausuman tv-lähetyksessä.Jos osto optio on sisällytetty koneitten huoltoon ja muuhun päivitykseen.Vaikea kuvitella raskaitten ohjusten jatkavan käyttöikää.Ei tunnu terveeltä kaupankäynniltä.

  7. Risto Taskinen 2.3.2012-11:22

    Tunnettu tosiasia on , että joka maassa on armeija; oma tai vieras. Mikäli puolustusvoimat ei voi kehittää toimintaansa, voi olla että meillä on jonakin päivänä toinen armeija täällä. Vähän aikaa sitten tehty onneton maamiinapäätös on Suomelle todella vahingollinen, mutta pitää mennä muodin mukaan. Arhinmäki sanoo, että armeija pysyy pystyssä vähemmälläkin panostuksella. Niin varmasti pysyykin, mutta ei ole kysymys vain “pystyssä pysymisestä” vaan uskottavuudesta. Arhinmäki hyvä, olet taantumuksellinen politiikko vaikka olet nuori. Tule tähän päivään!

  8. Mauri Otronen 2.3.2012-12:52

    Kun paskat on housuissa täytyy vain todeta asia.
    Vessa on hakusessa.

  9. Martti Kovala 2.3.2012-13:23

    Tuleepa mieleeni eräs demarien nokkamies, joka 30-luvun lopulla onnitteli suomalaisia siitä, ettei rahoja ollut tuhlattu nopeasti vanheneviin aseisiin. Kun niitä olisi marraskuussa -39 tarvittu, ei niitä saanut mistään! Tärkein lähde taisi olla paljon parjattu Aatu, joka kierrätti tykkejään Ruotsin armeijan varikkojen kautta Suomeen!

  10. Teuvo Hyvönen 3.3.2012-10:04

    Puolustusvoimat ovat todellinen säästökohde. II-maailmansodan jälkeen sissiarmeijoita ei ole voittanut jenkit, neukut, ranskalaiset eivätkä kiinalaiset. Ainoa strateeginen johtopäätös on, että Suomen tulisi satsata ainoastaan sissiarmeijaan. Puolustusvoimien aselajit laivasto ja ilmavoimat ovat puolustuksellisesti aivan turhia. Suomeen hyökkääminen on turhaa,jos kaikki miehet ja naiset varustetaan rynnäreillä, kranuilla ja miinoilla. Yksikään miehittävä armeija ei pysty pitämään hallussaan Suomea.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *