Ryhmäpuheenvuoro hallitusohjelmasta

Kirjoitettu Paavon blogi

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Stubbin hallitus jatkaa kehysriihen linjaa, jonka vuoksi Vasemmisto joutui lähtemään hallituksesta. Hallitus heikentää eläkeläisten, työttömien, opiskelijoiden ja monien muiden pienituloisten perusturvaa leikkaamalla indeksikorotuksesta noin kolme neljäsosaa pois. Lisäksi hallitus leikkaa lapsilisiä ja lääkkeiden kelakorvauksia. Myös peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseen ja kouluviihtyisyyden lisäämiseen tarkoitettu määrärahaa leikataan rajusti.

Arvoisa puhemies,

Vasemmiston vaatimus on ollut koko ajan, että kotimaisesta kysynnästä pidetään huolta. Nyt myös pääministeri Stubbin hallituksen ohjelmassa tähän vastataan osittain. Hallitusohjelmassa todetaan, että kotimaisen kysynnän, ostovoiman, työllisyyden ja suhdannetilanteen helpottamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkistukset kolmen alimman tuloluokan osalta.

Verotuksen inflaatiotarkistus ei kuitenkaan koske pienituloisten eläkeläisten, työttömien tai opiskelijoiden verotusta. Tälle ryhmälle hallitus tarjoilee keppiä porkkanan sijaan vaikka valtiovarainministeri Rinne, te lupasitte edellisellä kyselytunnilla sanantarkasti seuraavaa:

”Indeksien osalta totean sen, että myös niistä on järkevää käydä keskustelua ja arvioida niitten vaikutuksia ja hakea semmoista mallia, jossa erityisesti pienituloiset ihmiset eivät kärsi tässä tilanteessa.”

Tämä lupaus on nyt ministeri Rinne syöty, hallitusohjelman mukaan indeksileikkaus jää voimaan. Se on täysin kohtuutonta pienituloisille ihmisille. Kun välttämättömyyksien kuten lääkkeiden, asumisen ja ruuan hinnat nousevat, tätä ei korvata eläkeläisille, työttömille ja opiskelijoille.

Sen lisäksi, että päätös on epäoikeudenmukainen, on se myös talouspoliittisesti järjetön. Tässä taloudellisessa tilanteessa kotimaisen työllisyyden kannalta olisi ennen muuta pitänyt huolehtia pienituloisimpien ostovoimasta, he käyttävät jokaisen sentin ja euron kotimaiseen kysyntään.

Indeksileikkauksilla haetaan 150 miljoonan euron säästöä, mutta sen vaikutus ostovoimaan on reilut 300 miljoonaa euroa. Suurin hyötyjä indeksileikkauksesta ovat työeläkeyhtiöt.

Mielenkiintoinen arvovalinta hallitukselta on pitää voimassa 150 miljoonan euron leikkaus pienituloisten indeksiin, mutta antaa samaan aikaan 130 miljoonan euron verohelpotus keskituloisille inflaatiotarkistuksella. Talouspoliittisesti olisi ollut järkevää tehdä täysimääräinen inflaatiotarkastus niin perusturvaan kuin ainakin kahteen alimpaan ansiotuloverotuksen tuloluokkaan.

Arvoisa puhemies,

Hallitus ei peru paljon kritisoitua lapsilisien leikkaamista vaikka useamman hallituspuolueen puheenjohtaja tätä lupaili ennen hallitusneuvotteluja. Lapsiperheisiin kohdistuvaa 110 miljoonan euron lapsilisäleikkausta pehmennetään 70 miljoonan verovähennyksellä, joka hallitusohjelman mukaan pyritään kohdistamaan pienituloisille perheille.

Koska hallitus ei itsekään tiedä verovähennyksen mallia, sen arviointi jää budjettiriihen jälkeiseen aikaan. Toivottavasti hallitus pystyy rakentamaan oikeudenmukaisen ja selkeän mallin. Lapsilisän leikkaaminen ja leikkauksen osittainen paikkaaminen verovähennyksellä joka tapauksessa monimutkaistaa perheiden tukea.

Perheet ja huoltajien tulosuhteet ovat hyvin erilaisia. Joissain perheissä tulot jakaantuvat tasaisesti molempien vanhempien kesken, kun toisissa taas toinen vanhemmista saa huomattavasti suuremmat tulot. Tämä johtaa helposti vaatimuksiin palaamisesta perheverotukseen, mikä olisi järkyttävä takapakki tasa-arvon kannalta. Entä miten huomioidaan yksinhuoltajat ja saako verovähennystä myös ne, joiden tulot muodostuvat veronalaisista tulonsiirroista?

Lapsivähennyksistä on aikoinaan luovuttu, koska ne suosivat hyvätuloisia perheitä suhteessa puhtaaseen lapsilisämalliin.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Stubbin hallituksen ohjelman huonoin yksittäinen uusi päätös on luopuminen windfall-verosta. Tämä ei luo uusia työpaikkoja tai investointeja vaan jaetaan todennäköisesti entistä suurempina osinkoina vanhojen ydinvoimaloiden ja vesivoimaloiden omistajille.

Päästökaupan myötä ydinvoimaloiden ja vesivoiman omistajat saivat jättipotin poliittisella päätöksellä. Windfall-verolla tämä ansioton voitto verotettaisiin pois. Koska sähkön hinta ei määräydy markkinoilla ydin- ja vesivoiman perusteella, ei vero nosta sähkön hintaa, vaan pienentää yhtiöiden voittoja sellaisiksi, kuin ne olisivat ilman päästökauppaa.

Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa päätetty windfall-veron käyttöönotto oli tärkeää erityisesti Vasemmistolle ja Vihreille, mutta myös SDP:lle.

Arvoisa puhemies,

Vasemmisto on vaatinut vahvaa elvyttävää politiikkaa panostamalla rakentamiseen. Koska meillä on mittava investointivelka, kannattaa tätä investointivelkaa nyt lyhentää, kun työllisyystilanne on heikko ja toisaalta valtionvelan korot matalat. Tähän pääministeri Stubbin hallitus näyttääkin vastaavan ohjelmallaan.

Asuntorakentamiseen tulevat lisäpanostukset Valtion asuntorahastosta on tervetulleita.
Myös panostukset raideinvestointeihin ovat sekä työllisyyden että ympäristön kannalta oikeita painotuksia. Aiemmat kirjaukset Länsimetron, Pisara-radan ja Tampereen raitiotiehankkeen tukemisesta vahvistuvat hallitusohjelmassa.

Mutta kun käy näitä liikennehankkeita tarkemmin läpi, huomaa etteivät ne ole elvytystä tämän hetkiseen vaikeaan työllisyystilanteeseen ja itse asiassa myös niiden rahoitus on vielä täysin auki.

Länsimetrolle haetaan jonkinlaista jälkirahoitusmallia. Pisara-radan rahoitustarve ei kohdistu tälle vaalikaudelle ja sille haetaan finanssisijoitusta. Tampereen raitiotiehankkeen suunnittelun rahoitus toteutetaan olemassa olevien määrärahojen puitteissa.

Samaan aikaan kehyksissä ollaan leikkaamassa raiteiden ja teiden kunnossapidosta 100 miljoonaa euroa joka vuosi ensi vuodesta eteenpäin. Eli itse asiassa liikennehankkeisiin osoitetut varat ja sitä kautta työllisyys heikkenee ensi vuonna, ei lisäänny. Raiteista ja tiestöstä pitää huolehtia alueellisesti, jotta voidaan turvata mm. raskaan teollisuuden kuljetukset raiteilla.

Myös homekoulujen ja muiden julkisten rakennusten kunnostaminen olisi hyvää elvytystä ja näitä hankkeita saataisiin pikaisesti liikkeelle parantamaan työllisyyttä. Tähän ei kuitenkaan hallitusohjelmassa luvata rahaa.

Ns. homekoulujen korjaamiseen liittyy kirjaus selvittää valtion, kuntasektorin ja yksityisen sektorin omistaman rakennuttajayhtiön perustamisen tarve ja edellytyksen. Asiasta ei siten ole päätöksiä hallitusohjelmassa.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Stubbin hallituksen ohjelma ei korjaa kehysriihen pahimpia epäkohtia, joiden vuoksi Vasemmisto joutui lähtemään pääministeri Kataisen hallituksesta. Alkuinnostuksen jälkeen myös julkisuudessa mainostettu 1,1 miljardin euron kasvupaketti jää paljolti ilmaan ja hallitusohjelmassa on hyvin vähän nopealla aikataululla työllisyyttä ja kestävää talouskasvua tukevia elvytyshankkeita.

Tämän perusteella esitän seuraavan epäluottamuslauseen:

Pääministeri Stubbin hallitus kohdistaa epäoikeudenmukaisesti leikkaukset eläkeläisiin, työttömiin, opiskelijoihin, lapsiperheisiin ja sairaisiin. Hallituksen elvytystoimet eivät myöskään anna Suomen talouden kipeästi kaipaamaa nopeaa piristysruisketta eikä vahvista työllisyyttä. Tällä perusteella eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Puhe on pidetty 24.6.2014 eduskunnan täysistunnossa

Kommentteja (3)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *