Ikuisesti Jokerit – vaan ei KHL:ssa

Kirjoitettu Paavon blogi

Olin juuri täyttänyt kahdeksan vuotta, kun perheeni muutti Pasilaan joulukuussa 1984. Silloin alkoi urheilun seuraamiseni paikanpäällä. Helsingin olympiastadion, Töölön pallokenttä ja kisahalli sekä Nordenskiöldinkadun jäähalli olivat lyhyen pyöräily- tai kävelymatkan päässä kotoa. Kesäisin kävin katsomassa jalkapalloa ja talvisin jääkiekkoa sekä koripalloa.

Jääkiekossa seurani oli Jokerit ja koripallossa ToPo, setäni kun kannatti Jokereita ja isäni oli asunut lapsuutensa Munkkiniemessä. Jalkapallossa kävin kyllä katsomassa HJK:n pelejä, mutta seurasta en innostunut koskaan. Jalkapallossa olin ennen muuta Chelsean poikia, myös setäni perintönä. Suomalainen suosikkijoukkue jalkapallossa löytyi vasta yli 10 vuotta myöhemmin.

Lapsuudessa sain maistaa menestystä vain kerran, ToPon voittaessa mestaruuden 1986. Muilta osin olin valinnut, tai minulle oli valittu, niitä vähemmän menestyksekkäitä seuroja.

Jokerit oli se Helsingin surkea kakkonen suuren HIFK:n varjossa ja Chelsea pelasi välillä vanhassa 1. ja välillä 2. divisioonassa. Pidin silti sinnikkäästi päässä Chelsean pipoa ja kannoin Jokerien takkia vaikka koulunpihalla kaikki kannattivat Liverpoolia ja HIFK:n fanit pilkkasivat.

*
Ensimmäisenä jääkiekkokeväänäni vuonna 1985 Jokerit vältti karsintasarjan kolmen pisteen erolla. Keväällä 1986 Jokerit säilyi vaikeimman kautta. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun jatkoajalla Jari Lindroos voitti aloituksen ja Kari Laitinen laittoi kiekon Saipan maaliin. Saipa putosi ja Jokerit pääsi karsintasarjaan.

Lopulta säilyminen ratkesi vasta uusintaottelussa Kupittaalla TuToa vastaan. Olin jäähallin parkkipaikalla katsomassa, kun Jokeri-kannattajat lähtivät uusintaotteluun Turkuun. Minä 9-vuotiaana kuuntelin ottelun radiosta kotona.

Seuraavana vuonna mikään ei enää estänyt Jokereita putoamasta. Suosikkipelaajistani Kari Laitinen vaihtoi viereiseen pukukoppiin, enkä koskaan antanut sitä anteeksi. Jari Lindroos lähti mieluummin Kärppiin kuin puki punaisen paidan päälleen. Hän säilyi siksi ikuisena sankarina.

Jos Lindroos olisi Kärppä-paidassa viidennessä ja ratkaisevassa nousukarsintaottelussa Jokereita vastaan keväällä 1989 kääntänyt voiton Kärpille, voisi asia olla tietenkin toisin. Niin ei käynyt ja ympyrä sulkeutui hänen palattuaan kasvattajaseuraansa peliuransa kahdeksi viimeiseksi kaudeksi. Lindroos voitti Jokeri-paidassa Suomen mestaruudet 1996 ja 1997. Linkin viimeinen kausi oli myös yhden Jokeri-aikakauden loppu.

*
Oman Jokeri-kannattajuuteni voi jakaa kolmeen osaan. Lapsuuteni vuosina 1980-luvulla Jokerit oli Töölön Vesan jatkumo. Duunarien joukkue, jota kannatettiin uskollisesti, vaikka taisteltiin aina putoamista vastaan ja välillä käytiin divarissa.

Sitten minulla alkoi teini-ikä ja Jokeri-kannattamisen toinen vaihe käynnistyi marraskuussa 1990. Jokerit oli sarjajumbona ja tilanne tuntui toivottomalta. Silloin pelastaja ja koko Jokeri-historian kääntänyt mies saapui Moskovan junalla. Boris Majorovin johdolla omista nuorista kasvateista rakennettu joukkue lähti lentoon yltäen melkein play off -peleihin saakka.

Yhtäkkiä kaikki tuskantäyteiset vuodet oli pyyhitty pois. Neljä mestaruutta kuudessa kaudessa oli jotain aivan uskomatonta ikuiselle konttaajalle. Jokerit oli myös joukkue, johon pystyi vahvasti samastumaan. Pelaajarungon muodostivat samat pelaajat.

Kolmas vaihe alkoi uuden hallin myötä. Ilmalan hallin parhaat paikat täyttyvät bisnes-katsojista ja pelaajia ostettiin sieltä ja täältä. Ostoslista tuntui olevan sama kuin edellisen kauden pistepörssin kärki. Yhteenkuuluvuus katosi.

Intohimo siirtyi FC Jokerien puolelle eikä seuran kuoppaaminen ainakaan vahvistanut sidettäni Jokereihin. Vuosi vuodelta huomasin käyväni katsomassa yhä vähemmän ja vähemmän jääkiekko-otteluja, Jokereiden viimeisellä kaudella enää vain muutaman pelin.

Olisi tietenkin toivonut Jokerien viimeisen SM-liigakauden päättyvän kunniakkaammin. Mutta toisaalta ympyrä sulkeutui. Täydellinen mahalasku säälipleijareissa oli tavallaan sitä, mihin lapsena 80-luvulla totuttiin. Ehkä tämän piti päättyä näin.

Neljättä vaihetta ei taida enää tulla. Vaikka olen aina ja ikuisesti Jokerit, ei KHL-Jokerit ole enää sama seura minulle. Jos Jokereiden pelastaja tuli aikoinaan Moskovan junalla, nyt Jokerit vietiin sillä samalla junalla pois.

Kolumni on julkaistu Urheilusanomissa 27.3.2014

Kommentteja (4)
  1. Kari Antila 19.4.2014-17:09

    Minä olen jääkiekkohommissa ikuinen KOO-VEE-fani, ummikko tamperelainen kun olen ja kun luokkani mätsää paremmin KOO-VEE:n kuin Ilveksen ja Tapparan kanssa. Helsinkiläisistä suosikkini on aina ollut HIFK, kun siinä kerran on se K. Olin jo lähempänä viittäkymmentä, kun minulle viimein valkeni, ettei se K ehkä viittaakaan luokkatovereihin…

  2. jank 30.5.2014-19:38

    Hyvä Paavo. Aika säälittävää tekstiä siltä.
    Kyllä mielestäni kerran Jokeri aina Jokeri.
    En ymmärrä miten kukaan pystyy edes
    miettimään oman seuransa hylkäämistä.
    Lienee tosiasiassa ettet todellinen
    fani koskaan ole ollutkaan. Ei Se
    muuten noin helposti käy. Itsekin
    olen seurannut joukkueen taivalta 70 luvulta
    asti ja kaikenlaista on nähty, eikä
    tämä ole lähelläkään pahinta mitä on
    nähty. T Jani

  3. Ville 29.9.2014-03:01

    Moi Paavo,

    tule ihmeessä tsiigaamaan Jokereita.
    Sama jengi se on. Logo virnuilee ja Gonna Fly Now soi 🙂

  4. Eero 30.9.2015-15:09

    Meinasin kerran äänestää sua, mutta onneksi juuri ennen vaaleja oli iltapäivälehdessä kuva missä näkyi sun jokerit-tatuointi. Multa ei lähde ääntä hjalliksen kätyrille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *