Toisenlainen politiikka on mahdollista

Kirjoitettu Paavon blogi

Pääministeri Jyrki Katainen totesi tiistai-iltana medialle: ”Jos kaikki muut hallituspuolueet käyttäisivät oikeuttaan olla tekemättä päätöksiä, ei mitään tapahtuisi.”

Kritiikki Vasemmistoa kohtaan on täysin kryptinen. Tuskin kukaan on kyseenalaistanut sitä, että kehysriihessä ei tehtäisi päätöksiä. Vasemmisto on kyseenalaistanut, millaisia päätökset ovat. Kaksi keskeistä periaatettamme hallitustyössä ovat olleet perusturvan parantaminen ja tuloerojen kaventaminen.

Nyt livettiin keskeisestä periaatteesta, jonka mukaan perusturvasta ei leikata. Työttömyysturvan, eläkkeiden ja opintotuen tason osittainen jäädyttäminen merkitsee sitä, että tukien taso laskee suhteessa hintojen nousuun. Muu hallitus yritti perustella itselleen, että perusturvaa ei leikattu, koska indeksi on sama kuin palkankorotukset.

Tämä väite on väärä. Ruuan, lääkkeiden, vaatteiden ja muiden välttämättömyyksien hinnat nousevat enemmän kuin leikatulla indeksillä korvataan. Perusturvan varassa eläville jää siis vähemmän käteen. Hallituksen kehysriihen tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että veronkorotukset kaventavat tuloeroja. Kokonaisuutena näin on. Mutta se jätettiin kertomatta, että leikkauspuolella voidaan laskea suoraan tuloeroja kasvattava vaikutus esimerkiksi lapsilisien ja lääkkeiden kela-korvauksen leikkaamiselle.

Kun verot ja leikkaukset lasketaan yhteen, kokonaisuus kaventaa tai kasvattaa tuloeroja hivenen.
Tähän ei ole edes huomioitu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin tehtävää 40 miljoonan euron korotusta.

Toisenkinlaiset päätökset olisi voitu valita. Osinkoveron nettovarallisuusprosentin laskeminen kahdella prosenttiyksiköllä olisi tuonut lähes 100 miljoonan euron tuotot ja tasannut merkittävästi tuloeroja.

Jos solidaarisuusveroon olisi säädetty kaksi luokkaa ja alimmaksi tulorajaksi olisi tullut 70 000 euroa, valtion kassaan olisi tullut 50 miljoonaa euroa kehysesitystä enemmän.

Omaisuusvero olisi voitu palauttaa ja kerätä sillä esimerkiksi 100 miljoonan euron tulot. Säästöpuolella olisi voinut leikata yritystuista, nyt niitä päinvastoin lisättiin niin sanotussa kasvupaketissa. Yritysten poisto-oikeuden rajaus tai poisto olisi tuonut valtion kassaan 80 miljoonaa euroa lisää tuloja. Yhteisöveron nostaminen pohjoismaiselle tasolle olisi tuonut noin 400 miljoonan euron tulot.

Nämä esimerkit osoittavat, että toisenlaisella politiikalla olisi voitu perua esimerkiksi indeksikorotusten ja lapsilisien heikennykset.

Kysymys ei siis ollut siitä, että valittiin ainoa isänmaallinen vaihtoehto. Kysymys oli siitä, että tehtiin arvovalintoja.

Kolumni on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 28.3.2013.

Kommentteja (12)
  1. Pingback: Hanna Sarkkinen – Iso paukku

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *