Suomen Sarah Palin ja Margaret Thatcher

Kirjoitettu Paavon blogi

Timo Soini on kehunut äärikonservatiivista teekutsuliikettä omassa plokissaan. Teekutsuliike muistetaan erityisesti Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjasta ja varapresidenttiehdokas Sarah Palinista, jonka näkemykset vaikuttavat meikäläisestä näkövinkkelistä naurettavan ja käsittämättömän vanhoillisilta.

Arvojen lisäksi Soini näyttää jakavan teekutsuliikkeen kanssa myös ilmastoskeptisyyden. Tiedemaailmassa on varsin laaja yksimielisyys siitä, että ihminen on aiheuttanut omalla toiminnallaan nykyisen, hallitsemattoman nopean ilmastonmuutoksen. Siksi ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on ihmiskunnan suurin haaste.

Jopa George W. Bush uskoo tiedemiehiä, mutta Timo Soinilla näyttää olevan parempaa tietoa. Hän on jo parissa television vaalikeskustelussa kyseenalaistanut ihmisten osuutta ilmastonmuutokseen. 

Ilmastoskeptisyydellään Timo Soini ei puolusta suomalaisia duunareita, vaikka näin puheissaan tekee. Suomalaista työtä puolustetaan nimenomaan kansainvälisellä yhteistyöllä, ei maan rajojen sisään käpertymällä. 

Teolliset työpaikat katoavat Suomesta yhä kiihtyvää tahtia, jos hyväksytään nykyinen suuryritysten armoilla tapahtuva globalisaatio. Työ siirtyy aina uuteen maahan, jossa ei tarvitse välittää ympäristön- tai ilmaston suojelusta, ihmisoikeuksista, minimipalkoista, inhimillisistä työolosuhteista tai työntekijöiden järjestäytymisen vapaudesta. 

Suomen pitää olla maailmassa eturintamassa ajamassa sitovia kansainvälisiä sopimuksia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Samalla ei pidä antaa tilaa ilmaston vapaamatkustajille. 

Nykyisenkaltainen päästökauppa ei toimi, siitä on tullut osa finanssikapitalismin kuplaa. Tarvitaan hiiliveroja. Jos jokin maa ei sitoudu vähentämään päästöjä, pitää maalle lätkäistä hiilitullit. Näin ilmastosta piittaamattomat eivät saa taloudellista hyötyä itselleen. 

Haluan presidenttinä asettaa Suomen ulkopolitiikan kärkiteemaksi ympäristön- ja ilmastonsuojelun. 

Ontoksi jää myös Timo Soinin puhe duunarien puolustamisesta ja ay-liikkeestä. Soini on nimennyt poliittiseksi esikuvakseen Iso-Britannian entisen konservatiivipääministeri Margaret Thatcherin. Soini on vieraillut myös konservatiivien puoluekokouksessa. 

Margaret Thatcher muistetaan nimenomaan ammattiyhdistysliikkeen kyltymättömänä ideologisena vihaajana, joka onnistui lyömään brittiläisen ay-liikkeen polvilleen ja murtamaan hyvinvointivaltion. Tätäkö Suomeen todella halutaan?

Kommentteja (6)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *