NATO ei sen ajankohtaisempi kuin kaksi viikkoa sitten

Kirjoitettu Yleinen

Suomella on itsenäisenä valtiona täysi oikeus tehdä itsenäisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia valintojaan.

Suomen linjaa ei määritä Yhdysvallat tai Venäjä ei edes EU tai Ruotsi. Me määrittelemme sen itse.

Suomessa on ollut varsin laaja konsensus siitä, että on etujemme mukaista toimia sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Se on ollut kestävä linja niin aurinkoisina kuin sateisina aikoina.

Puolueista ainoastaan kokoomus ja RKP ovat olleet sotilaallisen liittoutumisen kannalla. Varsin suuria uutisia revitään siitä, että nämä puolueet jälleen kerran vaativat Suomen NATO-jäsenyyttä.

Koska nähdä vastaavanlaisia otsikoita siitä, että vasemmistoliitto vaatii parannuksia köyhien asemaan?

Vaatimukset saavat niin paljon näkyvyyttä mediassa, koska suurin osa pääkirjoitustoimituksista taitaa olla samalla kannalla. Samoin erilaiset Twitter-äänestykset tuottavat selviä lukuja NATO-jäsenyyden puolesta. Käynnissä on jälleen kerran eliitin projekti.

Samaan aikaan kansa on suhtautunut kriittisesti Suomen NATO-jäsenyyteen. Näin siitä huolimatta, että media-eliitti on vuosia ja nyt jo vuosikymmeniä rummuttanut sotilaallisen liittoutumisen puolesta.

Monelle voi tulla keskustelussa lähinnä yllätyksenä se, että useampi vihreä on nyt heilauttanut Naton sinistä kompassi-lippua.

Minulle tämä ei ole yllätys, sen verran pitkään olen seurannut vihreiden puheita niin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa 2011-2014 kuin ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä 2015-2021.

***

Vaikka eliitti niin Twitterissä ja mediassa tuntuu toivovan ja meille uskottelevan, ei mikään ole juuri viime aikoina muuttunut.

Venäjän suorittama Krimin laiton haltuunotto ja Itä-Ukrainan sota eivät tarkoittaneet, että Suomen pitäisi hakea NATOn jäsenyyttä. Eivät myöskään Venäjän presidentin Vladimir Putinin viimeaikaiset puheet, joista olen täysin päinvastaista mieltä, kuten yleensäkin Putinin ja Venäjän johdon toiminnasta.

Se, että juuri tällä hetkellä Yhdysvaltain presidenttinä toimii meille mieluisampi Joe Biden Donald Trumpin sijaan, ei myöskään tee sen hyväksyttävämmäksi sitoutua tuleviksi vuosikymmeniksi sotilasliittoon, jonka johtava valtio Yhdysvallat on.

Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia tai puolueettomia maita, jotka eivät ole konfliktien osapuolia vaan voivat toimia sovittelijoina. Ruotsi, Itävalta ja Irlanti ovat Suomelle huomattavasti luontevampia yhteistyökumppaneita kuin vaikkapa Turkki, Unkari ja Puola.

NATO ei ole mikään demokraattisten länsimaiden hyväntekijä vaan sotilasliitto, johon kuuluu myös demokratiaa ja sananvapautta polkevia maita.

***

Suomen pitää olla mieluummin kriisien sovittelija maailmalla kuin osapuoli. Erityisesti lähialueilla meidän pitää olla maa, joka lisää luottamusta ja vähentää jännitteitä. Itämeren alueella jännitteet ovat kasvaneet. Siihen vaikuttaa erityisesti Venäjän toiminta, mutta myös NATOn.

Suomen ei pidä lisätä jännitteitä omilla lähialueillaan. NATO-jäsenyys eittämättä niitä lisäisi.

Olen ollut kirjoittamassa sekä hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittista osiota että varsin tuoretta ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mietintöä.

Ne ovat huolella mietittyjä ja tasapainoisia. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ovat kaikki eduskuntapuolueet hyväksyneet yksimielisesti kesäkuussa.

Vaikka nyt kovasti NATOn kannattajat ovat innostuneet ja lehdet kirjoittavat suurin otsikoin, ei tilanne ole dramaattisesti muuttunut viimeisten kuukausien aikana.

Suomen NATO-jäsenyydelle ei ole perusteita, vaikka kokoomus ja RKP ovat saaneet rinnalleen muutaman vihreän.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *