Peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoi eilen eduskunnassa, että sote-uudistuksesta on yritetty löytää 10 vuotta yhteistyötä onnistumatta.

Tämä ei pidä paikkaansa. Sote-uudistuksesta löytyi kaikkien silloisen kahdeksan eduskuntapuolueen välillä sopu.

Yhdessä kaikki puolueet löivät kättä päälle pääministerin virkahuoneessa 1.4.2015, että sote-uudistus toteutetaan sovitulta pohjalta ja kaikkien puolueiden yhteistyönä.

Jälkikäteen voi tietenkin huomata, että Sipilä sopi aprillipäivänä. Tämän kaikkien yhteisen sopimuksen rikkoivat Sipilä, Soini ja Stubb marraskuussa 2015.

SSS-kolmikko teki lehmänkaupat, joissa keskusta sai maakunnat, kokoomus sai markkinamallin ja Soini sai pitää henkilökohtaisen hillotolppansa.

Tämän lehmänkaupan ongelmia edelleen ratkotaan. Sotea yritetään viedä läpi kiireellä ja hätiköiden, istuntokautta pidentämällä.

*

Sote-uudistuksesta mietinnön tekevän sosiaali- ja terveysvaliokunnan ei anneta edes kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita.

Kun valiokunnan puheenjohtajan oli pakko poistua 12 minuutiksi puhemiesneuvostoon, keskustalaisen varapuheenjohtajan kaapatessa vallan päätettiin asiantuntijakuuleminen lopettaa ennen edes kunnollista alkamista.

Miksi ulkopuolisia asiantuntijoita ei ole haluttu kuulla? Ehkä siksi, että he olisivat kertoneet epämiellyttävän totuuden. Hallituksen vastine ei täytä perustuslakivaliokunnan vaatimuksia.

Suomessa on sanontoja siitä, minkälaista tulosta tulee kiireessä tai juosten. En nyt tähän tarkemmin lainaa niitä.

*

Suomessa on myös pitkäaikainen perinne siitä, että suuret vuosikymmeniksi eteenpäin vaikuttavat uudistukset tehdään laajassa yhteistyössä.

Sote-uudistus on historiallisen suurin muutos. Nyt pääministeri Sipilä yrittää ajaa uudistusta läpi marginaalisella enemmistöllä.

Mahdollisesti jopa yksi ääni suuntaan tai toiseen voisi ratkaista äänestyksen. Tai se, että joku on niin sairas, ettei pysty tulla äänestämään.

Tilanne on kaikella tavalla sairas. Nyt pääministeri Sipilällä olisi viimeinen mahdollisuus toimia valtiomiesmäisesti ja puhaltaa peli poikki.

Mutta onko Sipilästä valtiomieheksi?

*

Tämä oli harvinaisen rumaa poliittista peliä. Mutta sen minkä taakseen jättää, edestään löytää.

Voin luvata teille, että oppositiolla on mahdollisuudet estää sote-uudistus. Vaikka sitten puhumalla lait vaalien yli.