Listavaalit eivät sovi Suomeen

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Tasaisin väliajoin Suomessa nousee keskustelu ns. pitkistä listoista. Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa puolueet laittavat ehdokkaat paremmuusjärjestykseen ja äänestäjät pääsevät valitsemaan vain listojen välillä.
 
Ruotsissa on listavaalin lisäksi käytössä myös henkilökohtaiset äänet. Jos ehdokas saa yli kahdeksan prosenttia puolueen äänistä vaalipiirissä, hän menee ohi puolueen listajärjestyksen. Ymmärtääkseni henkilökohtaista ääntä ei tarvitse kuitenkaan merkitä.
 
Tilastot osoittavat, että Ruotsin vaalijärjestelmässä harva tulee valituksi henkilökohtaisilla äänillä. Ruotsin 349 kansanedustajasta vain 48 on valittu henkilökohtaisilla äänillä ja näistä ainoastaan kuusi tuli valituksi ohi listan!
 
Ruotsissa on herännyt FRA-lain eli ns. salakuuntelulain myötä keskustelu siitä, että vaaleihin pitäisi painottaa jatkossa enemmän ehdokkaita. Kiistelty salakuuntelulaki meni läpi muutaman äänen turvin. Hallituspuolueiden edustajia painostettiin äänestämään lain puolesta. Viime hetkellä muutama lakia vastustanut hallituspuolueen edustaja käänsi päätänsä ja tämä ratkaisi lain läpimenon.
 
*
 
Listavaalit ovat tietenkin monien puoluesihteerien ja puolue-eliitin liepeillä pyörivien harmaiden eminenssien unelma. He pääsisivät päättämään pitkälti kansan sijaan, ketkä tulisivat valituksi eduskuntaan. Tietenkin tämä porukka käyttää jo nyt paljon valtaa mm. vaalirahoituksen kautta. Haluaisimmeko todella jarmokorhoset junailemaan vaalilistat?
 
Jo nyt hallituspuolueiden edustajat äänestävät monesti huonojen esitysten puolesta ja omia näkemyksiään vastaan. Tämä vain entisestään lisääntyisi, jos ”väärin” äänestäneet tiputettaisiin seuraavissa vaaleissa listan häntäpäähän.
 
Suomalaiseen poliittiseen järjestelmään listavaalit eivät sovi. Äänestäjät haluavat puolueiden lisäksi valita myös ehdokkaansa. Eduskunta olisi kovin toisen näköinen, jos siirryttäisiin listavaaleihin. Ja nyt en tarkoita ns. julkkisehdokkaita.
 
Listavaaleja puolustavat vetoavat usein Ruotsiin. Ruotsissa käytävä keskustelu toivottavasti selkeästi osoittaa listavaalien heikkouden myös listavaalien perään kovasti haikaileville.
Kommentteja (8)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *