Palkkojen leikkaamiselle on vaihtoehto

Sipilän hallituksen esittämä palkkojen leikkaus on ennennäkemätön siirto pienipalkkaisilta työtätekeviltä ihmisiltä yksityisille yrityksille. STTK:n laskemien mukaan Sipilän hallitus on leikkaamassa työntekijöiltä 4170 miljoonaa euroa, joista yksityisille yrityksille siirretään 3630 miljoonaa euroa. Tämä on puhtaasti ideologinen toimi, jolla halutaan hyökätä järjestäytynyttä työväenliikettä vastaan, sillä hallituksen perustelut eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Mihin EK tarvitsee enää Jyri Häkämiestä, kun heillä on jo Juha Sipilä?

Kaikille puolueille on selvää, että Suomi on suurissa ongelmissa. Talouden tilannekuva lienee kaikilla suunnilleen sama. Suomen velkaantuminen pitää saada hidastumaan ja Suomen talous on saatava kasvuun. Ongelmat kiteytyvät työttömyyteen. Jos työttömyys ei olisi poikkeuksellisen suurta, ei valtion ja kuntien tarvitsisi ottaa velkaakaan.

Mutta kun aletaan puhua keinoista, siinä tulevat esiin erimielisyydet sekä toteutettavasta talouspolitiikasta että ongelmien perimmäisistä syistä. Pääministeri Juha Sipilä sanoi eilen pitämässä hyvin poikkeuksellisessa televisiopuheessaan, että hallituksen toimet ja ”tuottavuusloikka” pitää tehdä, muita vaihtoehtoja ei ole.

Politiikassa on aina monia vaihtoehtoja. Nyt pääministeri Sipilän annettiin puhua parhaaseen katseluaikaan ilman, että hänelle voitiin esittää hankalia kysymyksiä ja kyseenalaistaa hallituksen analyysi.

Sipilän oikeistohallituksen mielestä työttömyys johtuu liian suurista palkoista. Mikäli palkansaajat suostuisivat leikkaamaan palkkojaan esimerkiksi palkattomalla lisätyöllä, ei hallituksen olisi ”pakko” leikata lisää lapsilta, työttömiltä ja sairailta tai korottaa arvonlisäveroa. Tätä he kutsuvat ”yhteiskuntasopimukseksi”.

Kun joka tuutista ja mediasta päivästä toiseen toitotetaan, että vain kustannuskilpailukykyä parantamalla eli palkkoja leikkaamalla voidaan nousta tästä lamasta, alkaa entistä useampi pitää tätä faktana. Väite ei kestä kuitenkaan lähempää tarkastelua.

Kysymys on siitä, että nyt tehdään rajua ideologista politiikkaa, jossa halutaan pakkolaeilla hyökätä ammattiyhdistysliikettä vastaan. ILO:n kansainvälisten sopimusten vastaisesti sopimusoikeutta pyritään murentamaan ja näin heikentämään työntekijöiden järjestäytymistä.

Tämä on tuttua mm. 1980-luvun Britanniasta Margaret Thatcherin ajoilta. Mutta ei tämä kovin yllättävää ole, onhan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nimennyt Thatcherin poliittiseksi esikuvakseen ja julistautunut myös republikaaniksi.

*

Sipilän hallitusohjelman tilannekuva alkaa väitteellä, jonka mukaan ”kilpailukykymme on rapautunut 10–15 prosenttia keskeisiä kilpailijamaita heikommaksi”. Luku perustuu ilmeisesti Ruotsin kokoomuksen Anders Borgin ja Suomen kokoomuksen Juhana Vartiaisen raporttiin, jonka mukaan yksikkötyökustannukset Suomessa ylittivät vuonna 2013 Saksan tason 25 prosentilla ja Ruotsin tason 10 prosentilla, kun niitä verrataan vuoteen 2000.

Tilasto ei yleensä itsessään valehtele, mutta korjattu tilasto antaa Suomen ja Ruotsin eroksi tuolla välillä vain kolme prosenttia. Jos vertailu tehdään vuoteen 1990, niin yksikkötyökustannukset ovatkin nousseet Ruotsissa Suomea enemmän. Saksassa tehtiin uudistuksilla vuosituhannen alussa miljoonia työtätekeviä köyhiä, mutta sielläkin palkat ovat viime vuosina nousseet Suomea enemmän.

Tilastokikkailun sijaan on katsottava todellisia työvoimakustannuksia. Sekä Ruotsissa että Saksassa ne ovat Suomea korkeammat.

Työtunnin kustannus kaikki välilliset työvoimakustannukset mukaan lukien oli Suomessa viime vuonna 35,9 euroa, Saksassa 37,1 euroa ja Ruotsissa peräti 41,8 euroa. Eilen keskiviikkona tuoreimmat tilastot osoittivat, että työvoimakustannukset kasvavat Suomessa vähemmän kuin euroalueella keskimäärin, mutta Saksassa ne kasvavat tuplavauhtia.

Myöskään liian lyhyt työaika ei ole Suomen ongelma. Tosiasiallisia työtunteja Suomessa tehdään vuodessa 1672, kun Ruotsissa niitä tehdään 1621, Tanskassa 1546 ja Saksassa vain 1397. Suomen vuosityöaika teollisuudessa on keskimäärin 123 tuntia pidempi kuin Saksassa ja kokonaistyöajassa peräti 275 tuntia pidempi johtuen mm. siitä, että naiset ovat Saksassa enemmän kotona. Eniten työtunteja tehdään muuten Kreikassa.

Suomessa tehdään siis kilpailijamaihin nähden enemmän töitä vähemmällä palkalla. Suomen kustannuskilpailukyky on siis pikemminkin parempi kuin kilpailijamailla. Moni julkista keskustelua seuraava voisi kuvitella asian olevan aivan päinvastoin.

Sipilän hallituksen esitykset ovat myös hyvin vanhakantaisia. Ne ovat pikemminkin 1900-luvun alusta kuin 2010-luvulta. Perinteisessä tehdastyössä tai vaikkapa sairaaloissa työajan pidentäminen lisäisi työttömyyttä. Uusilla aloilla kuten esimerkiksi peliteollisuudessa tällaisilla pakkolaeilla ei ole merkitystä. Vaikutus työajan pidentämisellä on parhaimmillaan olematon, huonoimmillaan erittäin haitallinen.

Kuten Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta blogissaan toteaa, ”hallituksen toimet “tuottavuusloikan” saavuttamiseksi ovat turhat, sen lisäksi, että ne todennäköisesti eivät edes olisi sitä tuottaneet. Nyt ne onkin siis syytä perua, parasta olisi, jos niin tehdään ennen tulevaa perjantaita.”

*

Pääministeri Sipilä harmitteli eilen televisiopuheessaan, että työttömyys kasvaa Suomessa muuta Eurooppaa nopeammin. Huoli on oikea, mutta syyllinen väärä. Työntekijöitä kurittamalla työllisyys ei parane. Päinvastoin, kun vientisektorin ongelmien lisäksi myös kotimarkkinoiden ostovoimaa aletaan leikata, pahenee työttömyys entisestään.

Viime päivinä käydyssä keskustelussa on haluttu laittaa työntekijät ja pienyrittäjät vastakkain, ja siinä on myös jossain määrin onnistuttu. Tosiasiassa työntekijät eivät ole pienyrittäjien, itsensä työllistäjien tai freelancerien vastapuoli.

Palkkojen leikkaaminen heikentää suomalaisten ostovoimaa. Vielä voimakkaammin kotimaiseen kysyntään vaikuttavat leikkaukset kaikkein pienituloisimmilta työttömiltä, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. He käyttävät lähes jokaisen euron ja sentin kotimaassa.

Ostovoiman väheneminen taas heijastuu suoraan suomalaisiin yrittäjiin. Ihmisten on pakko maksaa vuokrat tai asuntolainat, sähköt ja ruuat. Kun käteen jäävät tulot pienenevät, joudutaan karsimaan kaikista muista kuluista. Siinä loppuvat työt yrittäjiltä, jotka pyörittävät esim. ravintolaa tai kahvilaa, elättävät itsensä urheiluhierojina, työskentelevät parturi-kampaajina tai tarjoavat muita palveluja. Yrittäjät eivät silloin enää pysty työllistämään itseään tai ainakaan kaveria avuksi.

Kun vienti ei vedä, pahinta myrkkyä taloudelle on näivettää kotimainen kysyntä.

*

Vienti on elintärkeää, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Tarvitsemme tulevaisuudessa nykyistä huomattavasti vahvempaa vientiteollisuutta. Auttaako siihen palkkojen alentaminen?

Monilla raskaan vientiteollisuuden aloilla palkkakustannusten osuus on alle 10 prosenttia kaikista kustannuksista. Jos palkkoja leikataan viidellä prosentilla, on sen vaikutus kokonaiskustannuksiin reilusti alle prosentin luokkaa. Ratkaisisivatko palkkaleikkaukset viennin ongelmat, kun nytkään Suomen kustannuskilpailukyky ei ole erityisen huono verrattuna kilpailijamaihin?

Jos meidän kustannuskilpailukykymme on jo nyt kohtuullinen, miksi sitten Suomen vienti romahti? Meillä tapahtui vientiteollisuudessa rakennemuutos. Nokian kännykät eivät enää tehneet kauppaansa ja paperinkysynnän vähentyessä maailmalla paperikoneita suljetaan. Palkkoja polkemalla tilalle ei synny uutta Nokiaa eikä paperi ei käy paremmin kaupaksi.

Suomen vientiteollisuus saadaan nostettua tekemällä entistä parempia ja pidemmälle jalostettuja tuotteita. Tulevaisuudessa teollisuuden vientituloista entistä isomman osa pitää tulla palveluviennistä. Esimerkiksi Kone tai Konecranes eivät tee niinkään tulosta hisseistä tai nostureista vaan laitteisiin liittyvien palveluiden myynnistä.

Jotta pärjäämme entistä paremmilla ja kiinnostavammilla tuotteilla maailmanmarkkinoilla, tarvitsemme entistä enemmän koulutusta, tutkimusta ja tuotekehittelyä. Näiltä tulevaisuuden panostuksilta Sipilän hallitus on kuitenkin viemässä pohjan. Hallitus tekee ennen näkemättömän suuret koulutusleikkaukset.

Koulutusleikkausten seurauksena esimerkiksi Helsingin yliopisto ilmoitti keskiviikkona aloittavan yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on peräti 1200 työntekijän vähennys.

Koulutusleikkaukset on peruttava ja esimerkiksi yritystukimiljardit on suunnattava uudelleen maksimoimaan työpaikat ja tulevaisuuden kehitys.

*

Suomen tilanne on huono, mutta ei mitenkään mahdoton, kunhan alamme korjata oikeita ongelmia. Julkinen velka on yhä pieni suhteessa muihin EU-maihin. Vienti alkoi pikkuhiljaa elpyä jo viime talvena ja kauppatase on noussut selvästi plussalle.

Suomalaiset yritykset tekevät jo nyt valtavia voittoja ja barometrin mukaan tulevaisuus näyttää yhä valoisammalta. Tilastojen mukaan Suomessa ollaan kuitenkin investointien osalta syvässä lamassa. Investointiaste on romahtanut 1990-luvun laman tasolle.

Jotta Suomen talous alkaa elpyä, tarvitaan nimenomaan investointeja. Niitä tarvitaan yksityisiltä yrityksiltä, mutta myös julkiselta puolelta. Me tarvitsemme julkisia investointeja asuntorakentamiseen, raiteiden ja teiden rakentamiseen sekä huonokuntoisten koulujen ja sairaaloiden kunnostukseen. Nämä synnyttävät suoraa työtä, mutta hyödyttävät myös teollisuutta ja kiihdyttävät yksityisiä investointaja.

Isot yritykset ovat saaneet jo useita kädenojennuksia valtiolta. Kela-maksun poisto oli noin miljardin euron siirto yrityksille. Yhteisöveron alentaminen oli taasen noin miljardin euron siirto valtiolta yritysten omistajille.

Molempien näiden luvattiin lisäävän työpaikkoja. Tosiasiassa yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat vain kiihtyneet. Yhteisöveron alentaminen näkyy lähinnä siinä, että Helsingin pörssissä on jaettu ennätyssuuria osinkoja tänä vuonna ja ensi vuonna odotetaan maksettavaksi entistä suurempia osinkoja.

Yrityksillä on siis varoja, mutta ne käytetään mieluummin osinkojen jakamiseen omistajille kuin uuteen tuotantoon ja työhön investointeihin. Jos yritykset kantaisivat yhteiskuntavastuuta ja katsoisivat vähän pidemmälle tulevaisuuteen, yritysten pitäisi käyttää vähintään puolet osingonjakoon oikeuttavista tuloistaan tutkimus- ja kehitystoimintaan, työllistämiseen ja markkinointiin.

Tämä olisi sitä isänmaallisuutta, jota pääministeri Juha Sipilä peräänkuulutti puheessaan.

Juha Sipilän hallitus toimii kuitenkin toisin. Hallituksen esittämä palkkojen leikkaus olisi uusi valtava siirto pienipalkkaisilta työtätekeviltä ihmisiltä yksityisille yrityksille. STTK:n laskemien mukaan Sipilän hallitus on leikkaamassa työntekijöiltä 4170 miljoonaa euroa, joista yksityisille yrityksille siirretään 3630 miljoonaa euroa.

Voi kysyä mihin EK:n Jyri Häkämiestä enää tarvitaan, kun EK:lla on jo pääministeri Juha Sipilä, apupoikanaan Timo Soini. Työntekijäjärjestöjä vaaditaan leikkaamaan pienipalkkaisten työntekijöiden toimeentulosta, ja samalla EK:lle tarjotaan hopealautasella lähes kaikkea, jota Eteläranta 10:ssä on uskallettu toivoa.

*

Eilisessä pääministeri Juha Sipilän puheessa ei ollut oleellista vain se, mitä Sipilä sanoi, vaan mitä hän jätti sanomatta. Hallituksen politiikka, jossa leikataan sosiaalietuisuuksista, peruspalveluista ja koulutuksesta sekä tutkimuksesta ei ole pakon sanelemaa. Se on arvovalinta.

Sankaritekona ensin Timo Soini ja nyt Juha Sipilä mainostivat sitä, ettei arvonlisäveroa tarvinnut nostaa. Vähän samanlaista sankaruutta oli se, että ensin päätettiin leikata eläkeläisten erillinen asumistuki kokonaan pois ja sitten omaa leikkausta vähän pehmennettiin.

Odotin pääministeri Sipilältä jotain kovaa konkreettista uutta. Odotin, että hän olisi esimerkiksi kertonut hallituksen ottavan aivan uuden otteen harmaan talouden suitsemiseen ja veroparatiisien sulkemiseen. Niihin suomalainen yhteiskunta menettää miljardeja euroja joka vuosi.

Puhtaasti kotimainen toimi olisi ollut esimerkiksi lähdeveron korottaminen. Merkittävä kansainvälinen toimi olisi ollut maakohtaisen kirjanpidon käyttöönotto ja uusi linjaus EU-politiikassa, Suomi lähtee vahvasti ajamaan rahoitusmarkkinaveroa ja automaattista tietojen vaihtoa.

Mutta ei, ei sanaakaan harmaasta taloudesta tai veroparatiiseista. Mutta toisaalta, onhan liikenneministeri Anne Bernerin toiminnalla Sipilän sataprosenttinen tuki vaikka Sipilä ei omien sanojensa mukaan tunnekaan Bernerin toimintaa.