Hallitus päätti leikata kaikkein heikoimmilta

Kirjoitettu Paavon blogi

Vasemmistolla oli viime eduskuntavaaleissa kaksi keskeistä teemaa, tuloeroja pitää kaventaa ja perusturvaa parantaa. Hallitusneuvottelujen yhteydessä onnistuimme näissä keskeisissä tavoitteissamme. Peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tehtiin 100 euron tasokorotus ja toimeentulotuki nousi kaikilla vähintään 25 euroa. Opintotuki sidottiin viimeisenä perusturvaetuutena indeksiin.

Samaan aikaan pienituloisten verotusta kevennettiin nostamalla perusvähennystä ja työtulovähennystä. Pääomatuloverotuksen korottaminen ja suurimpiin tuloihin säädetty solidaarisuusvero kiristi hyvätuloisten verotusta.

Näiden päätösten tulokset näkyvät Tilastokeskuksen tuoreissa tulonjakotilastoissa. Vuonna 2012 köyhyys on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä ja yhteensä 63 000 ihmistä nousi köyhyysrajan yläpuolelle. Samaan aikaan tuloerot kaventuivat pienituloisten tulojen lisääntyessä ja suurituloisten verotuksen kiristyessä.

Seuraavissa budjeteissa eurooppalaisesti vertailtuna merkittävä tarina jatkui. Vaikka jouduimme nielemään mm. arvonlisäveron korotuksen ja yhteisöveron laskun, tuloerot kaventuivat hiukan ja perusturvasta ei leikattu. Saimme pieniä, mutta yksittäisille ihmisille suuria, parannuksia aikaan. Esimerkiksi työmarkkinatuen tarveharkinta poistui.

*

Alkuviikosta käydyssä kehysriihessä hallitus muutti kuitenkin tarinaa. Verotus on kokonaisuudessaan hivenen tuloeroja kaventava, mutta leikkaukset lapsilisiin ja lääkkeiden Kela-korvauksiin vetävät tuloerovaikutuksen lähelle nollaa, joko hiukan tuloeroja kaventaviksi tai sitten hivenen tuloeroja lisääviksi.

Kehysriihessä hallitus teki myös periaatteellisesti suuren muutoksen aikaisempaan linjaan. Kaikkein pienituloisimpien asemaa heikennetään. Työttömiltä, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan indeksistä iso osa pois. Tämä tarkoittaa sitä, että hintojen nousua ei korvata täysimääräisesti etuisuuksissa eli perusturvaa leikataan. Kun päälle tulee vielä lapsilisän leikkaukset, erityisesti pienituloiset perheet joutuvat nyt maksamaan kovan hinnan. Eikö 1990-luvun lamasta ole opittu?

Leikkauksia tehdään huomattavasti enemmän kuin veronkorotuksia. Jos muilla puolueilla olisi ollut halua puolustaa perusturvaa, olisi se voitu tehdä korottamalla hivenen enemmän suurituloisten veroja. Myös kaikkein sairaimmilta leikataan, kun lääkkeisiin tulee 50 euron omavastuuosuus.

Olen sanonut alusta asti, että hallituksessa kannattaa olla mukana ja päätöksiä kannattaa selittää, jos ne pystyy selittämään itselleen. Minä en pysty selittämään, miksi köyhimmiltä leikataan, mutta samaan aikaan veroja korotetaan vähemmän kuin tehdään leikkauksia.

Jos ynnää yhteen ison joukon erilaisia kehysriihen päätöksiä, huomaa että nimenomaan lapset ja lapsiperheet joutuvat kantamaan ison osan kehysriihen sopeutuspäätöksistä. Yksittäisinä päätöksinä ne eivät ole dramaattisia, mutta kun laskee yhteen vaikkapa lapsilisän leikkaamisen, polttoaineverotuksen korotuksen ja työmatkavähennyksen leikkaamisen, liian moni leikkaus kohdistuu samaan tavalliseen työssäkäyvään lapsiperheeseen.

Liikenneministeri Merja Kyllönen siivosi lähes kolme vuotta edellisen hallituksen jäljiltä liikennerahoja. Tehtiin historiallinen päätös. Ensimmäistä kertaa investoidaan enemmän raiteisiin kuin teihin. Myös perustienpidon rahoihin oltiin saamassa viimeinen korotus. Tämä työ pyyhittiin yli tässä kehyksessä, kun tiemäärärahoista leikattiin pois 100 miljoonaa euroa pysyvästi.

Sanoin ennen kehysriihtä ja kehysriihen jokaisessa vaiheessa, että meille ei esimerkiksi perusturvaindeksin jäädyttäminen käy. Se päätettiin kuitenkin tehdä. Kun muiden hallituspuolueiden puheenjohtajat ilmoittivat suosittelevansa kehysbudjetin hyväksymistä omille eduskuntaryhmilleen, ilmoitin etten voi suositella sitä. Sanoin käyväni siitä keskustelun eduskuntaryhmässä. Keskustelussa totesimme yksimielisesti, ettemme voi hyväksyä neuvottelutulosta, joka sotii meidän keskeisiä periaatteitamme vastaan.

*

Vaikka emme voineet hyväksyä kehysbudjettia, on siellä paljon hyvääkin. Solidaarisuusveron alarajaa laskettiin ja se päätettiin säätää jatkumaan vuoteen 2018. Pääomatuloverotuksen ylempää luokka nostettiin prosenttiyksiköllä ja ylemmän pääomatuloveroluokan alarajaa laskettiin.

Pitkäaikainen tavoitteemme toimeentulotuen perusosan maksamisen siirtämisestä Kelalle toteutuu kehyspäätösten myötä. Arvonlisäveroa ei nostettu eikä alempia arvonlisäverokantoja poistettu. Yrityksille suunnattuja ympäristöhaitallisia tukia leikattiin, tosin yritystukien leikkaaminen jäi kovin pieneksi. Mieluummin leikattiin köyhiltä kuin yrityksiltä.

Opintotuesta vastaavana ministerinä taistelin lähes kolme vuotta sitä vastaan, että opintotukea ei muutettu lainaksi ja lukukausimaksuja ei tuotu suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Siitä voi olla ylpeä, että tässä taistelussa onnistuin myös kehysriihessä.

Jos yhden todella konkreettisen saavutuksen voi nimetä ministerikaudeltani, on se olympiastadionin perusparannus. Neuvottelin melkein vuoden ja lopulta sain päätöksen aikaan. Olympiastadionin perusparannukselle löytyi rahoitus ja hanke vapautetaan arvonlisäverosta, mikä oli Helsingin kaupungin osallistumisen ehto. Tässä kehyksessä kasvupaketista varattiin 80 miljoonaa euroa olympiastadionille, joten sain sen hankkeen maaliin aivan kalkkiviivoilla.

Neuvotteluissa kannatti olla siis mukana viimeiseen asti, vaikka lopputulosta emme voineet hyväksyä.

*

Tämä teksti on kehysriihen jälkeisenä yönä kirjoitettu pieni raapaisu hallitustyöstä ja kehysbudjetista.

Pystyin kulttuuri- ja urheiluministerinä uudistamaan paljon. Kulttuurin puolella annettiin entistä enemmän huomiota aikaisemmin marginaaliin jääneille taiteen-aloille. Lapsiin ja nuoriin panostettiin, kynnyksiä osallistua kulttuuriin madallettiin.

Liikunnassa ja urheilussa tehtiin merkittävä suunnanmuutos. Rahaa ohjattiin entistä enemmän ruohonjuuritasolle, pois paisuneesta hallinnosta. Lasten ja nuorten harrastuskulujen kasvua lähdettiin leikkaamaan. Seuratuen määrä kasvaa tänä vuonna jo viiteen miljoonaan euroon, kun aloittaessani tuki oli alle kaksi miljoonaa euroa.

Nämä ovat toivottavasti alku muutokselle, joka näkyy vielä pitkään kulttuuri- ja liikuntapolitiikassa. Toivottavasti seuraava kulttuuri- ja urheiluministeri jatkaa näillä askelmerkeillä.

Voin olla ylpeä siitä työstä, jota minä, Merja ja koko Vasemmisto teki hallituksessa. Valitettavasti työ jäi kesken. Edes politiikassa periaatteet eivät ole myytävissä.

Share on LinkedIn0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on Facebook3.8k
Kommentteja (43)
  1. Carita Kainulainen 26.3.2014-10:08

    Olet tehnyt mahtavaa työtä Paavo, kyllä kannatti aikoinaan äänestää jätkää. Lasten, nuorten ja vähäosaisten eteen olet saanut jo paljon aikaiseksi…näin sitä paitsi unta että eroat hallituksesta, olen 3-kymppinen ikuinen vasemmistolainen ja oleskelen tällä hetkellä vanhempieni luona joiden kanssa keskustellaan politiikasta kiivaastikin. Herättyäni aamukahville jokin aika sitten äiti ja isä tulivat kertomaan että paavo otti ja lähti, voi että sait päivän paistamaan, vaikka paistaa se nyt muutenki meillä täällä torniossa. Saat olla ylpeä itsestäs, kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 🙂 /cK

  2. Maria 26.3.2014-10:20

    Kiitos tekemästänne työstä! Arvostan sitä, että seisotte arvojenne takana enkä ymmärrä väitteitä vastuun pakoilusta. Kuten kirjoituksessa totesitkin, olisi tässä säästöjä voitu hakea toisaaltakin. Kolmen lapsen äitinä perheessä, jossa kummallakin vanhemmalla on kymmenien kilometrien työmatka, nämä nyt päätetyt säästöt mietityttävät, vaikka noin äkkiseltään katsottuna olemmekin hyväosaisia, koska kummallakin on töitä.

  3. Miia 26.3.2014-10:26

    Olen ylpeä saavutuksista, mutta todella surullinen päätöksistä. Joskus on oma elämä kolhinut, ja niistä olen noussut, olen ottanut motokseni pistää hyvän kiertämään. Mutta ei tässä maailmassa sillä elä, on todella väärin että meiltä maailman murjomilta, jotka elävät niin pienillä tuloilla riipaistaan pikkasen vielä lisää pois.. Mutta, en anna periksi, pistän silti hyvän kiertämään!

  4. kati peltola 26.3.2014-10:39

    Kiitos hyvästä työstä koko remmille. Nyt kirkastamaan vasemmistoliiton vaihtoehtoja Suomen ja EU:nkin politiikalle.

  5. Markku Lämsä 26.3.2014-11:00

    Oli se hyvä, että Vasemistoliiton ministerien ja Eduskuntaryhmän kamelin selkäranka ei ollut ratakiskoa, se oli aika viimeistään nyt katketa, niin kurittava tämä Kataisen riihen paketti on.
    Katainen retosteli eilen, että jonkun on pakko tehdä päätöksiä, näin on mutta tärkeää on päätösten sisältö ja näiden päätösten selittäminen olisi Vasemistoliiton päättäjiltä ollut entistä vaikeampi selitellä, ”selittelijä olisi ollut mätien munien sateessa”.
    Työmatkakulujen leikkaus koskee varsin raskaasti syrjäseutujen työntekijöitä, pitkät työmatkat, jotka on pakko omalla ”ritsalla” kulkea.

    Prosentiyksikön nosto pääomatuloveron yläpäähän on täysin naurettava, nimellinen, käytännössä merkitemätön summa. Pääomatuloverosta olisi löytynyt helposti muutama miljaardi.

    Lapsilisä leikkauksen sijasta olisi voitu korvata leikkaamalla suurista eläkkeistä yli 100 000 vuodessa, 10 %, eikä olisi tuntunut missään.

  6. Päivi Sova 26.3.2014-11:03

    Vasemmisto teki oiken kun lähti hallituksesta pois! Uskon , että, nyt työläiset todella huomaavat, mitä porvarihallitus on saanut aikaan.

  7. Mia Astikainen 26.3.2014-11:04

    Paavo <3 Olet vaan niiiiin ihana!

  8. Martti Asikainen 26.3.2014-11:12

    Hyvä Paavo, tätä oli jo odotettukin.

  9. elina kuusamo 26.3.2014-11:20

    Hyvä ratkaisu. Voimia ja …kiitos kaikesta, mitä olette tehneet!

  10. Erkki keränen 26.3.2014-11:39

    Olisko nuokin 90miljoonaa ollut parempi tässä taloudellisessa tilanteessa laittaa pien yritysten tukemiseen, koska ne työllistäisivät mielellään jos pystyisivät ? Mielestäni politikointi on mennyt suuruuden hulluksi, niinkuin idässä oli neuvostovallan aikana?

  11. Tyrmistynyt kansalainen 26.3.2014-11:42

    Ainoa oikea ratkaisu. Käsittämätöntä, että demarit eivät tukeneet Vasemmistoliiton tavoitteita. Tähän maahan tarvittaisiin vahva vasemmisto. Perussuomalaisista ja Kepusta ei ole köyhille mitään apua – eikä demareista.

  12. Jarmo Nissinen 26.3.2014-11:49

    Tuloerot ovat kasvaneet kohtuuttomasti. Erilaisilla tulospalkkioilla suurikenkäisten tulot ovat nousseet tähtitieteellisiin lukemiin, jotka eivät ole missään suhteessa suoritettuun työn määrään, laatuun tai tuottavuuteen. Jos yritysten johtajien ja keskijohdon palkat ja palkkiot laskettaisiin kohtuulliselle tasolle, nousisi Suomen kustannustaso kokonaisuutena kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Kohtuuttomat palkat ja palkkiot syövät yritysten kannattavuutta ja Suomen kilpailukykyä satojen miljoonien edestä vuodessa. Isopalkkaiset eivät koskaan osallistu säästötalkoisiin. Aina väitetään, että suuripalkkaisia on niin vähän, että esim. heidän kovempi verottamisensa ei toisi paljoakaan lisää yhteiseen kassaan. Tämä ei ole totta. Suomessa on kymmeniä tuhansia johtajia/keskijohtoa, joiden verotusta aivan huoletta voitaisiin kiristää. Myös väitetään, että korkeat ansiot tuottavat hyvinvointia yhteiskuntaan lisääntyneen kulutuksen ja palvelujen oston muodossa. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Suuripalkkaiset eivät kuluta määräänsä enempää. Ylijäävät varat menevät keinotteluun ja veroparatiiseihin.

  13. Juha 26.3.2014-11:49

    Urheilu- ja liikuntaihmisenä täytyy todeta, että urheiluministerin pestiä Paavo Arhinmäki hoiti todella mallikkaasti! Mielelläni näkisin, että Arhinmäki tekisi jonain päivänä paluun urheiluministeriksi!

  14. Sari 26.3.2014-11:56

    Ei muuta kuin uusiin haasteisiin….

  15. Jussi Rissanen 26.3.2014-11:57

    Näin sitoutumattomana, ei erityisen vasemmistolaisena tai oikeistolaisena ajattelijana, mutta politiikkaa aktiivisesti seuraavana pidän ratkaisuanne hyvin arvostettavana! Tuloerojen kasvattaminen ei ole tällä hetkellä perusteltua. Tässä asiassa pisteet teille.

    Mutta vielä enemmän arvostan politiikan palaamista politiikkaan! Hienoa, että politiikassa alkaa näkymään ne, joille tuloerojen kasvu on ideologisesti mahdotonta, ne joille se on mahdollista ja ne, joiden mielestä tuloeroja pitäisi vielä kasvattaa. Hienoa, että äänestäjien oikeusturva toteutuu näin, kun yhteisen äänen löytäminen ei ole lopputuloksia tärkeämpää!

  16. Ilmari 26.3.2014-12:09

    Kiitos kaikesta. Erityisesti siitä mitä oot kulttuurin parissa tehnyt ja nostanut esiin. Big up!

  17. Mikko 26.3.2014-13:10

    Onko tuo köyhien määrä (63 000) absoluuttinen vai suhteellinen köyhyys?

  18. Ari Rusila 26.3.2014-13:31

    onnittelut Teille pj:na ja ek-ryhmälle hyvin perustein tehdystä oikeasta päätöksestä. Vähänkään uutisia seuranneille ei jäänyt epäselväksi keiden puolta pidettiin ja miksi lähdettiin. Jatkoa ajatellen toivon tämän tilanteen mahdollistavan hieman kriittisemmän otteen suhteessa EU:iin ja euroon. Samoin toivoisin nyt kutsuttavan takaisin vasenryhmän joka teki nyt nähdyt oikeat johtopäätökset jo hallitusohjelmavaiheessa.

  19. Pingback: Hallitus käänsi kelkkansa – vasemmisto potkaistiin oppositioon | Annika Lapintie

  20. johanna matilainen 26.3.2014-14:13

    Kiitos Paavo selkeästä kirjoituksesta-
    Niinhän se aina käy, nyt suututtaa aivan mahdottomasti se, että leikkausten kohderyhmä on sama. En millään jaksa käsittää sitä ettei muualta voi leikata.

  21. Jane 26.3.2014-14:14

    Mä olen ylpeä siitä, että lähditte hallituksesta! Vihreiden olisi pitänyt tehdä se jo aikaa sitten ja Kristillisdemokraattien (joita mä olen äänestänyt juuri lasten oikeuksien puolustamisen takia) viimeistään nyt teidän kanssanne. Hieno päätös! Hyvä, että joku tajuaa, että ollaan tekemässä huonoja päätöksiä ja viemässä niiltä, joilla jo nyt on t o d e l l a tiukkaa ja joiden oikeuksia on jo tällä hallituskaudella poljettu kotihoidontukikauteen ja subjektiiviseen päivähoitokauteen puuttumalla. On uskomatonta, että ”Toivo”-puolue on viemässä meidän tulevaisuuden toivoilta. Ja SDP ja muut antaa sen tapahtua. Arvostan teidän päätöstä lähteä hallituksesta niin korkealla, että ensimmäistä kertaa mun ääneni taitaa tulla teidän puolueelle. Olen puhunut monien ystävieni kanssa ja jokainen kantaa saman huolen: mitä kauheaa ehtii vielä tapahtua ennen kuin saadaan hallitus vaihtoon ja voiko uusi hallitus saada kumottua näitä surkeitasurkeita päätöksiä, joita nykyinen hallitus tekee. Tuntuu, että pitää pidättää hengitystä, ettei enempää paskaa sataisi niskaan. Suomi taitaa pitää huolta vaan niistä parempiosaisista. Lapsista ja heidän parhaastaan ei nyt välitetä vaan tuijotetaan viivan alle jääviä euroja. Olo on suorastaan surullinen..

  22. Mikko Nummelin 26.3.2014-14:25

    PA: ” Opintotuesta vastaavana ministerinä taistelin lähes kolme vuotta sitä vastaan, että opintotukea ei muutettu lainaksi ja lukukausimaksuja ei tuotu suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Siitä voi olla ylpeä, että tässä taistelussa onnistuin myös kehysriihessä. ”

    Yrittivätkö jotkut puolueet tuoda myös näitä asioita tämän kehysriihen pöytään?

  23. Milli 26.3.2014-14:32

    Ihan oikean ratkaisun te teitte, kun jätitte uppoavan laivan.
    Paavo, kerro sinä minulle, kun en vastausta ole saanut mistään, että miksei Suomi voisi ottaa mallia Islannista ja sen maan taktiikasta lamasta nousemiseen? Mikä on esteenä?

    Ostovoima hiipuu jatkuvasti ja tällaiselle aloittavalle yrittäjälle tilanne on kauhea. Mitään järkeä ei olisi sitä omaa tässä vaiheessa laittaa pystyyn, mutta.
    Onko yrittäjille tiedossa koskaan mitään helpotuksia?

  24. Nikke 26.3.2014-15:30

    Olen kyllä erittäin pettynyt tähän kansalaisten polkemiseen. Lapsilisät olisi ehdottomasti pitänyt jättää rauhaan ”hinnalla millä hyvänsä”. Ja kun tässä tapauksessa, kuten mainitsitkin, suurituloisilta olisi vähän voinut nipistää. Mutta eihän niin voi nyky-Suomessa — jonka kehityssuunta on enenevissä määrin kohti rikkaiden temmellyskenttää kuin tasa-arvoista yhteiskuntaa — tehdä.

    Itse olen pienituloisen (lastenhoitaja) YH-äidin kasvatuksen tuotos kera kahden sisaruksen, enkä pysty nyt 25-vuotiaana edes ymmärtämään, miten tiettyjen aikojen yli ollaan selvitty mm. 90-luvulla näinkin kuivin jaloin. Sen kuitenkin tiedän, että lapsilisillä ollaan vaikeimpina aikoina saatu edes säällinen elintaso pidettyä yllä ja ehkä vähän lasten harrastuksiakin tuettua.

    Kiitos Paavo, kun et monen muun tavalla itseäsi myynyt. Kaikesta pettymyksen ja surun sekamelskasta huolimatta minun ei ainakaan tarvitse aikaisempiin äänestyspäätöksiini olla pettynyt. Ja äärimmäisen arvokasta ja hienoa työtä teit niin kulttuurin, kuin myös urheilun saralla.

  25. Jarmo Nissinen 26.3.2014-15:47

    Ero hallituksesta oli aivan oikea kannanotto. Eivät nuo säästötoimet ole missään nimessaä vasemmistolaista politiikkaa, mutta eivät ne enää ole vastuullista kokoomuspolitiikkaakaan. Kyllä tässä taas haisee köyhien kyykyttäminen. Kun ihmiset ajetaan kylliksi ahtaalle, niin kyllä ne nöyrtyvät. Lisää pätkä- ja matalapalkkatöitä tässä ajetaan. Milloinkahan ökyporukka taas alkaa rakentaa piian huoneita taloihinsa?

  26. Kalle 26.3.2014-17:06

    Oikea ratkaisu! Hienoa nähdä, että Vasemmistoliitolla on selkärankaa. Parhaanne olette tehneet ja hyviä asioita olette saaneet aikaan. Toivottavasti saatte myös jatkossa ja kansa tajuaa äänestää niitä, jotka oikeasti ajavat heidän etuaan.
    Köyhiltä ja pienituloisilta leikattiin kovalla kädellä. Samaan aikaan rikkaat verovapaat säätiöt jätettiin täysin rauhaan. Kuten myös yritystuet suurelta osin. Ja kyllähän tuo pääomatuloverotuksen kiristäminen oli aika pientä. Pääomatuloverotus tulisi saattaa samalle viivalle ansiotuloverotuksen kanssa, se olisi oikeudenmukaista. Myös esim. varallisuusveron palauttaminen olisi tuonut paljon euroja valtion kassaan.
    Nämä ovat pitkälti arvovalintoja. Ja kertovat siitä millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Vasemmistoliitolla on arvot. Muilla puolueilla ei näköjään ole tai ne ovat yhtä kuin Kokoomuksen arvot. Ankeat ajat tavallisille suomalaisille siis luvassa. Tsemppiä teille taisteluun!

  27. Juha Seppänen 26.3.2014-17:29

    Mainiosti tehty Paavo! Kyllä lapsiperheet kiittävät ratkaisustanne, varsinkin kun ennen lähtöäsi sait junailtua 80 miljoonaa Helsinkiläiseen museorakennukseen. No, olisihan Käteinen leikannut sittenkin vielä 30 miljoonaa lapsilisistä eli olihan tuo kokonaisuudessaan tietty järkevä veto.

  28. Eeva 26.3.2014-18:47

    Miten nämä ihmiset voivat katsoa enää itseään peilistä? Niin kauan kun he eivät ole eläneet itse näin onnettomilla tuloilla, nöyryyttäneet itseään toimeentulotukea hakemalla niin kauan he eivät tiedä miltä pienituloisilta tuntuu. Hävetkää edes. Eikö sitä rahaa voitu leikata niiltä joilta on varaa ottaa, vai eikö oma perse kestä? Vasemmistoliitto toimi oikein lähtiessään pois. Te seisoitte sanojenne takana. Entäs nämä muut sankarit? Kohtapa arvon ministerit näkevät kun kansan mitta on täynnä ja sen jälkeen voivat syyttää vaan itseään. Tämän ns pääministerin suuntaankaan en kusisi, oksettava kiero paska koko ukko.

  29. Joanna 26.3.2014-19:01

    Nostan hattua äärimilleen viedylle kannanotollenne!

  30. Ex-vasemmiston äänestäjä 26.3.2014-19:57

    Olisit nyt vaan reippaasti pysyny ahterinmäki audin penkillä. Kaikessa olet ollut kokoomuksen sylikoira mutta ilmeisesti päätit aloittaa vaalipelin nyt vähän etuajassa ja lähentyä vasemmistöryhmää, noita kahta vassaria joilla oli selkärankaa.

    Ainoa asia mihin sinä olet pestisi aikana pystynyt on takkisi kääntely tai humalassa perseily.

    Ja samaa saamatonta lajia on ollut Merja.

    Lienee ainoa oikea saavutus on mahdollinen toimeentulotuen maksun siirtyminen kelalle mikä olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten.

    Muuten, 100e “peruspäivärahan” korotus mistä aina jaksat henkseleitä paukutella meni niille joilla on omaisuutta, ei huonoimmassa asemassa oleville jotka joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, joten sillä ratsastaminen on kuin 3 jalkaisella hevosella ratsastamista, aika rampaa touhua.

    Yksi asia on varmaa tulevaisuudessa, ennen antaisin ääneni vaikka natseille, vasemmisto on petolliseksi havaittu. Ja jotenkin epäilen että eiköhän sensuuri tämänkin kommentin syö, ei teillä vassareilla ole munaa kritiikille.

  31. Tommy 26.3.2014-23:35

    En kyllä ymmärrä miten Paavolla on otsaa kertoa että 80 miljoonaa maksava stationin perusparannus on hänen hallituskauden yksi tärkeimmistä saavutuksista. Olisi jättänyt tämän hankkeen väliin, niin ei olisi laksilisiin tarvinnut puuttua.

  32. Yes, we can 27.3.2014-01:17

    Hienoa Paavo ja Vasemmistoliitto, upeaa! Olisi ollut aiheellista tehdä tämä siirto jo yhteisöverokeskustelun aikoihin, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Nyt tarvitaan vastarintaliikettä Käteinen&Kumpp. kurjistamispolitiikalle. Muualla Euroopassa kansa on kaduilla osoittamassa mieltään jatkuvasti syvenevälle köyhälistön riistolle, SUomessa on jupistu vaan hiljaa ja alistuttu leikkauksiin ja sosiaaliturvan leikkauksiin. Hyvinvointivaltiota ei enää ole – sen äärioikeistolainen hallituksemme on onnistunut täydellisesti tuhoamaan niin sosiaaliturvan, koulutuksen kuin terveydenhuollon osaltakin. Onneksi Vasemmistoliitto sanoutui siitä irti ja osoitti olevansa aidosti pienen ihmisen puolella. Nyt pitäisi saada vielä koko kansan mielenosoitus aikaiseksi 1.5. joka yhdistäisi työn raskaan raatajat, työttömät, opiskelijat ja muut ihmisarvon mukaisen elämän puolesta puhujat . Kotimaahan paluumuuttajana ei voi muuta kuin nostaa hattua rohkealle teolle ja arvostaa toivoa antavaa tekoa. Tsemppiä ja onnittelut Vasemmistoliitolle, jatkakaa samaa rataa.

  33. Maria 27.3.2014-09:07

    Sinulla, Paavo, oli rohkeutta olla arvoillesi uskollinen. Arvosi nousi silmissäni ei-vasemmistolaisena todella! Harmi, ettei alueellamme ole äänestämisen arvoista vasemmistolaista.

    Vertaus ns. keskituloisesta peheestä 3000 €:n palkansaajana, eli 6000 €/perhe, on aika kaukana todellisuudesta, jossa äiti saa käteen noin 1100 €/kk ja isä 1600 €/kk. Emmekä ole tuttavapiirissä mitenkään huonotuloisimpia. Tuolla 7 €/kk lapsilisävähennyksellä saa monta maitopurkkia!

    Lisäksi perheessä on pitkäaikaissairautta, joten lääkekulummekin nousevat nykyisestä. Onneksi ei ole asuntolainaa, vain työmatkakulut nousevat entisestään.

    Voin vain toivoa lisää paavoarhinmäkiä tähän maahan!

  34. Pingback: Regeringen ändrade linje – Vänstern sparkades i opposition | Annika Lapintie

  35. Atro Niiniluoto 27.3.2014-10:50

    Vaikeaa oli hyväksyä uusimpia päätöksiä, mutta elämän pitää silti jatkua.

  36. Antero 27.3.2014-12:27

    ”Näiden päätösten tulokset näkyvät Tilastokeskuksen tuoreissa tulonjakotilastoissa. Vuonna 2012 köyhyys on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä ja yhteensä 63 000 ihmistä nousi köyhyysrajan yläpuolelle. Samaan aikaan tuloerot kaventuivat pienituloisten tulojen lisääntyessä ja suurituloisten verotuksen kiristyessä.”

    http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2012/01/tjt_2012_01_2014-03-20_tie_001_fi.html

    Mediaanitulo putosi vuonna 2012 edellisvuodesta 55 eurolla ja pienituloisuusraja sen mukana noin 33 euroa ollen 13 990 euroa vuodessa eli 1 170 euroa kuukaudessa vuonna 2012. Jos pienituloisuusraja olisi pysynyt reaalisesti samana kuin vuonna 2011, olisi pienituloisten määrä ollut noin 642 000, vajaat 7 000 henkilöä suurempi kuin vuosittain muuttuvalla pienituloisuusrajalla.

    Tilaston perusteella siis mediaanitulo pieneni mikä vaikutti pienituloisuuden rajaan. Tosiasiallisesti pienituloisten määrä kuitenkin kasvoi 7000 hengellä.

    Paavo Arhinmäki, oletko ihan aidosti ylpeä tästä suorituksesta?

  37. Tintti 27.3.2014-15:47

    Arvosta työpanostasi tässä asiassa. Olisitko sinä, Paavo ensimmäinen kansanedustaja, joka vastustaa kansanedustajien palkkion nostamista? !

  38. Wespa 27.3.2014-22:53

    Hei Arhinmäki. Äijä kirjottaa asiaa ja propsit nousi selvästi… Oot asioista perillä.

    Tsiigaa viel meitsin juttu contribuuttina tästä:
    http://wespa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164262-leikkaukset-ja-veronnostot-tarpeettomia

  39. Petri 27.3.2014-23:48

    Oli kyllä hallitukselta kieroa toimintaa ja lähinnä pääministeriltä. Todellakin oksettavaa kristillisen moraalin vastaista toimintaa Kokoomukselta. Jossain muussa maassa olisi jo päitä pudonnut ihan konkreettisesti. Kauankohan menee kunnes joku oikeasti päättää lahdata kokoomuslaisia päättäjiä. Tätä menoa ei kauan. Alkaa olla pienituloisten pinna kireällä. Paavolta selkärankaista toimintaa jättää tuollainen hallitus. En kannata väkivaltaa, mutta on nähty miten kävi lähi-idässä ja muissakin maissa, missä historiallisesti kansa on alkanut kärsiä. Suomessa on yli 200 tuhatta työtöntä, joiden asemaa edelleen vain heikennetään ja lapsiperheiden, eläkeläisten ym. Olisi jo aika nousta kapinaan tätä porvarien ääretöntä ahneutta vastaan.

  40. Juha Viljanen 28.3.2014-08:53

    Täysin oikea ratkaisu. Vasemmistoliitto perustettiin puolustamaan heikompiosaisia ihmisiä. Se aate on ollut perinteisesti kaikkien vasemmistopuolueiden kivijalka. Demarit ovat luopuneet siitä aatteesta, siksi he ovat tyhjän päällä. Vasemmistoliitto perustettiin työläisten, työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja pienyrittäjien puolueeksi. Olin Helsingissä Kulttuuritalolla mukana monien muiden kanssa perustamassa tätä puoluetta. Vasemmistoliitto on ollut välillä hakoteillä aatteen suhteen ja muutenkin, mutta nyt on palattu takaisin oikeaan. Yrititte hallituksessa parhaanne, nyt on opposition aika. Olen ollut sivussa toiminnasta, mutta kyllä nyt vanha lähtee mukaan. Nyt on aika lähteä taisteluun muutoksen puolesta, toisenlaisen Suomen puolesta. Nykyiset valtajärjestelmät ovat tiensä päässä, niillä ei ole todellisia ratkaisuja lamaan. Tarvitaan radikaali muutos yhteiskuntaan. Kaikki vasemmistolaiset voimat täytyy yhdistää muutoksen taakse. Voimaa ja jaksamista sinulle Paavo.

    Terveisiä Kotkasta

  41. Pingback: Kolmen vuoden vaalikikka | Niko Peltokangas

  42. Työläinen 29.3.2014-08:11

    Vain toisella vasemmistopuolueista oli munaa puolustaa heikompia tässä yhteiskunnassa ja onneksi se olit sinä Paavo <3

    Nyt, kun palasit taas oikealle polulle on tästä hyvä jatkaa 🙂

    ps. Lähettäsin onnittelukukkia, mutta käytän senkin rahan tyttäreni elämän parantamiseen.

  43. Raija Aittoniemi 29.3.2014-10:28

    Jälleen hyvä kirjoitus päätöksestä ja mitä hyvää saitte aikaan ja mitä olisitte halunneet saada aikaan. Ymmärrän hyvin eroamisen syyt, sisäistän ne. Odotan sitä päivää että arvomaailma muuttuu ihmisten sydämissä jakamaan enemmän keskenämme.
    Valtion velka olisi maksettava vauhdilla, keinot maksamiseen… niistä eripuraa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *