Kannattaa lukea tämän päivän Hesarista Argentiinajutut s. B 7

Et saanut YLE:n vaalikeskustelussa viedä keskustelua näin syvälliseksi INF:n roolista, vahinko.

Mitä tulee Suomen linjan tiukkana säilymiseen on täysin kiini vasemmiston linjan säilymisestä, sillä Kataiseen ei ole paljonkaan luottamista, kunhan vain saa Saksan kanssa päättää.

Urpilainen on ollut ähän asti tiukkana vaalilupausensa suhteen, mutta demarien piirissä on suuret paineet, että pitää lipsua linjasta, etunenässä Lipponen ja Liikanen, molemmilla on tukena vaikutusvaltaisia harmaitaemgraatteja.

Senverran voi olla toinen jalka menossa ovenraossa, että jos hallitusohjelman kirjaukset sijoittajien vastuusta pidä, että on joustvaa hypätä oppositioon.

Me tulemme säästämään itsemme hengiltä.. ja uudella sopimuksella mikä tehtiin EU:ssa,jonka alaisena on 17 maata..tosin sopimuksen hyväksymiseen riittää vain 9 maata. Joten Demokratiakin on lähtenyt.

Samainen sopimus myös vie elvyttämispolitiikalta pohjan. Näin tapahtuu kaikkien aikojen puhallus minkä ohjaksissa pankit ja heidän kätyrit ovat.

Nyt olisi vasemmiston aika seistä omilla jaloillaan eikä viedä työläisten pohjaa yhtään enempää hukkaan.

“Meilläkään ei ole varaa säästää itseämme hengiltä. Tuorein esimerkki on Iso-Britannia, jolla on oma keskuspankki ja enemmän pelivaraa. Kun se yritti oikaista taloutensa leikkauksilla, laukesi jättityöttömyys ja entistä pahempi tilanne myös velan kannalta. Valtion talous ei ole kotitalous jossa leikkauksilla luotaisiin oikeasti säätöjä – maailma on täynnä esimerkkejä toimineista ja epäonnistuneista malleista, joista olisi syytä ottaa oppia.”

Oletan, että puhut finanssipolitiikan leikkauksista.

Aika jyrkkä yleistys/kärjistys. Asia on hyvin tilanneriippuvainen. On myös paljon esimerkkejä tilanteista, jossa säästöt ovat saattaneet talouden uudestaan kasvu-uralle. Nk. “non-keynesian effects” tai “expansionary fiscal contractions” kirjallisuuden haara taloustieteessä pureutuu tähän problematiikkaan.

Yritin esittää kysymyksen ehdokas Soinille. Tällaisenaan se ei valitettavasti ole läpäissyt seulaa:

“Miksi olet pitänyt esillä Kreikan ja muiden talousvaikeuksiin joutuneiden maiden tukipaketteja enemmän kuin mitään muuta asiaa presidentinvaalikampanjassasi, vaikka EU-politiikkaa johtaa Suomessa pääministeri, ei presidentti, ja miksi et ole presidenttiehdokkaana esittänyt huolestuneisuuttasi Suomessa tapahtuvasta eriarvoistumiskehityksestä?”

Tiedän, että jotta tulonsiirtoja voitaisiin tehdä, pitää olla jaettavaa, ja mitä enemmän sosialisoidaan maksuvaikeuksiin joutuneisiin maihin, saattaa näyttää, että meille jäisi pienempi kakku jaettavaksi. Kannatan sijoittajavastuuta, mutta kannatan myös kreikkalaisten yksityissäästöjen, vakuutuksien ja asuntolainojen pelastamista. Miksi? Paitsi inhimillisistä syistä, myös siksi, että eurooppalainen talousalue on suurin vientikumppanimme.

Toivon myös sinulta, Paavo, enemmän vähäosaisten asian esilläpitämistä, sillä se näyttää unohtuvan tässä vaalikamppailussa. Tässä olisi arvojohtamisen paikka.

http://perukangas.blogspot.com/2011/12/kysymykseni-presidenttiehdokas-soinille.html

Jotenkin tässä on viime aikoina alkanut tuntua siltä, että Suomen hallitusvaltaa työllistävät enemmänkin EU:n kriisi- ja muut asiat kuin itse oman maan asiat. Erityisesti pääministerin hommat tuntuvat olevan pitkälle EU:n juoksupojan hommia kuin Suomi nimisen valtion hoitajan hommia. Eduskunnankin päätökset tunnutaan katsottavan enemmän Brysselin lasien lävitse kuin kansamme tarpeiden kautta.

Tuo perustuslain muutoskin taisi olla hiukan vikatikki, jolla liimattiin eduskunnan päälle etiketti EU-kunta?

Leikki sikseen, mutta arkijärjelläkin ajatellen me ihmiset, ministerit mukaan lukien, olemme rajallisia järjen käyttäjiä. Se näkyy erityisesti siinä, että emme voi keskittyä moneen asiaan saman aikaisesti. Kun harrastetaan voimallisesti EU-asioita, siitä kärsivät muut asiat. Ja tässä mielessä Suomen valtionhoito jää osin rempalleen.

Jos jokin seikka jää sitten huomiotta, saattaa tuon tehtävän napata joku muu. Ja tässä mielessä tuo “joku muu” on kukas muukaan kuin “markkinavoimat” eli kapitalismissamme pääoman tuo kansainvälisempi puoli.

Otan tässä esiin vaikkapa nuo metsä- ja kaivosteollisuuden haarat: metsäteollisuudesta suuri osa on siirtynyt pitkälle kansainvälisen pääoman helmoihin ja siirtynyt samalla töitsemään kauas maamme rajojen ulkopuolelle kilpailemaan kotomaamme “jäämistöä” vastaan.

Kaivostoiminnassa valtauksia tekevät ulkomaiset “mainarit”, joten maaperämme alkaa siirtyä sekin rajojen taa.

Ennen Suomi-niminen valtio oli kiinteästi mukana noissa em. toiminnoissa ja oli peräti tien näyttäjänäkin. Mutta nyt ei sitten tunnu rahkeita riittävän valtion yritystoimintaan juuri minkään vertaa. EU, EU ja EU, sekö se on nyt se mantra, jota kaikkien pitää alituiseen hokea?

Jotenkin tässä tuntuu siltä, että mm. Ruotsi ja Norja valtioina osaavat katsoa kansojensakin asioita rohkeammin kuin Suomen valtiovalta. Eli siis ymmärtää hoitaa kotomaan asiat ensin ja sitten noita EU-hupatuksia, kun aikaa liikenee.

Olisi mitä ilmeisimmin harkinnan paikka siellä hallituksessa panna pääministerikin puuhaamaan enemmän näitä kotoperäisiä asioita, kuin juoksemaan “Brysselin koplan” perässä. Miten olisi tuon “kansan pankin” ja valtion uuden ja innokkaan yritystoiminnan kanssa? Josko puutavara ja maaperän rikkaudet “vesiperä” mukaan lukien nousisi Suomen valtion “uudeksi nokiaksi”, jota eivät “ameriikan pääomamiehet” heti ryöstäisi omakseen?

Miten on ministeri Paavo Arhinmäki, milloin alkaa valtioneuvostosta kuulua muutakin kuin EU-ruikutusta?

Joulu- ja erityisesti Uuden Vuoden terveisin sekä menetystä presidentin vaaleihin toivottaen!

Juhani Harjunharja

FYI: Oliver Blanchard (IMF:n pääekonomisti)

“I should be clear here. Substantial fiscal consolidation is needed, and debt levels must decrease. But it should be, in the words of Angela Merkel, a marathon rather than a sprint. It will take more than two decades to return to prudent levels of debt. There is a proverb that actually applies here too: “slow and steady wins the race.””

lähde:
http://blog-imfdirect.imf.org/2011/12/21/2011-in-review-four-hard-truths/

“Maa nousi jaloilleen vasta kun se hylkäsi IMF:n opit sekä leikkasi ja sovitteli julkisen velkansa. ”

Näinhän se, edesmmenneessä neukkulassakin hoidettiin. Totesivat, että pidättäytyvät velkojensa lyhentämisestä toistaiseksi. Eikä mennyt aikaakaan, kun paniikki laukesi ja velkojat kävivät tarjoamaan jos jos jonkinlaisia vaihtoehtoisia menettelyjä sekä maksusuunnitelmia ongelmien ratkomiseksi.