Heinäluoma haukkuu väärää puuta

Kirjoitettu Paavon blogi

Kommentoin lauantaina Eero Heinäluoman kummallisia maahanmuuttopuheita (löytyvät esimerkiksi Hesarin sivuilta). Tässä tiedotteeni:

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki:
Heinäluoma haukkuu väärää puuta
 
JHL:n Vasemmistoryhmän seminaarissa Vantaalla puhunut Paavo Arhinmäki hämmästeli SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman maahanmuuttajalausuntoja.

Arhinmäen mukaan Heinäluoman täytyy tietää, että suurin osa ulkomaalaisista työntekijöistä tulee Suomeen EU:n vapaan liikkuvuuden perusteella, jota Heinäluomakaan ei kyseenalaista.

Arhinmäki peräänkuuluttaa hallitukselta kovia toimia huijariyritysten kuriin laittamiseksi. Käänteinen arvonlisävero on hyvä alku, mutta rehellisten yrittäjien ja työttömien aseman korjaaminen vaatii paljon enemmän.

”Ei hallitustakaan ihan kaikesta voi syyttää. On väärin, että ulkomaista työvoimaa käytetään hyväksi palkkoja polkemalla ja veroja kiertämällä. Se voidaan estää tilaajavastuulakia parantamalla, kunnollisella valvonnalla ja sanktioilla. Maahanmuuttajien syyllistäminen työttömyydestä ei paranna tilannetta mitenkään.”

”Heinäluoman tulisi keskittyä ongelmien aiheuttajaan, ulkomaista halpatyövoimaa hyväksikäyttäviin yrityksiin ja sen mahdollistavaan politiikkaan. Ei maahanmuutto luo rasismia jos lainsäädäntö on kunnossa. Nyt Heinäluoma on itse halpahintaisella pisteiden kalastelullaan kasvattamassa rasistista ilmapiiriä.”

Hallituksen suunnitelma luopua tarvehankinnasta kolmansien maiden työntekijöiden osalta voi avata mahdollisuuden entistä suuremmalle halpatyövoiman käytölle ja jopa ihmiskaupalle, jos valvontaa ei tiukenneta.

Kommentteja (4)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *