Wamma-park ennallistettava

12.10.2009 klo 10:22

Olen saanut täällä blogissani ansaittua kritiikkiä siitä, että en päivitä blogejani tarpeeksi usein. Pitää yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa varata kalenteriin tapaamisten lisäksi aikoja kirjoittamiselle.

Tänään jätin kysymyksen ensi viikon keskiviikkona pidettävälle valtuuston kyselytunnille. Ohessa kysymykseni:

 
Brahen leikkipuisto on ollut jo 1980-luvulta lähtien rullalautailijoiden suosima skate-paikka. Siellä oli jo 80-luvulla erilaisia pieniä ramppeja ja reilejä. Viime vuosina Brahen leikkipuistossa on ollut rullalautailijoiden itsensä tekemiä betonirakennelmia, joihin on ollut Helsingin kaupungin lupa. Rullalautailu piireissä skate-puisto onkin kulkenut nimellä Wamma-park.
 
Kallio on tiiviisti rakennettua aluetta ja siellä on vähän eteenkin lapsille ja nuorille suunnattuja vapaa-ajan harrastuspaikkoja. Siksi on ollut erinomaisen hienoa, että Helsingin Rullalautailijat ry. on itse rakentanut harrastusmahdollisuuksia Brahen leikkipuistoon. Nyt tämä skate-puisto on kuitenkin tuhottu.
 
Kaupunki on yllättäen ja pyytämättä purkanut Brahen leikkipuiston betonirakennelmat. Skate-puiston käyttäjiä tai luvan hakijoita ei ole kuultu asiassa. Ilmeisesti myös eri virastoilla on erilainen käsitys skate-puiston tulevaisuudesta.
 
Kalliolaiset rullalautailijat ansaitsevat oman skate-puistonsa.>
 
Kysynkin vastaavalta apulaiskaupunginjohtajalta,
 
Miksi ja kenen päätöksellä Brahen leikkipuiston betoniset skate-rakenteet tuhottiin?
 
Miten on mahdollista, että Helsingin kaupunki tekee skate-puiston purkupäätöksen kuulematta käyttäjiä?
 
Mihin toimiin kaupunki ryhtyy pikaisesti, että Brahen leikkipuiston rullalautailupuoli ns. Wamma-park ennallistetaan rullalautailijoiden käyttöön?
 

Kommentit

 
  1. Hienoa, että otat asian esille. Haluaisin mainita pari asiaa tähän liittyen:

     - Ympäristökeskus on todennut, että metelirajat eivät ylity. Jolloin yksittäisten ihmisten kielteiset mielipiteet eivät voi olla hyväksyttävä syy rakenteiden purkamiselle. Eihän mikään toimiva yhteisö rakennu ajatukselle; koviten huutava saa tahtonsa lävitse. Entä jos minua häiritsisi jalkapallokenttä, purettaisiinko se? Tai lasten leikkipuisto vieressä?

    - Skeittirakenteet oli toteuttu keräyksellä ja rakennettu talkoovoimalla. Paikalla kävi harrastamassa nuoria ja vanhoja rullalautailijoita läheltä ja kaukaa. Parkin hinta kaupungille oli nolla euroa, toisinkuin kauas asutuksesta rakennetavat erittäin kalliit parkit (mm. Lemminkäisen rakenteita). Kohtuullista olisi, että kaupunki antaisi rahoituksen uusille skeittirakenteille rikottujen tilalle.

     
  2. KERRANKIN joku siel arkadianmäel puhuu asiaa!!

     
  3. Re-spect asian ottamisesta esille.

     
  4. Tervetuloa Paavo nyt lauantaina 3.9.2011
    klo 11-15 juhlimaan leikkipuisto Brahen 60-vuotisjuhliin! Pikkupuiston puolella opetetaan myös skeittausta! Porvoonkatu 4, siinä Brahen urheilukentän toisessa päässä. Meille pääset raitiovaunuilla 3B, 3T, 8 ja 9 sekä busseilla 23, 51 ja 70T tai kävellen:-)

    Terveisin Ritta

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>