Sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset on huomioitava kaikessa päätöksenteossa

Kirjoitettu Yleinen

Heinäkuu on ollut meille suomalaisille tarpeellista huilia koronasta. Vaikka korona ei missään vaiheessa ole poistunut Suomesta, pystyimme kesällä purkamaan rajoituksia. Syksy tuo kuitenkin mukanaan taas kasvavat koronaluvut ja mahdolliset uudet rajoitukset.

Suomessa on tehty toki virheitä koronan torjunnassa, se on inhimillistä. Oleellista on se, että virheistä otetaan opiksi. Virheistä huolimatta Suomi ja me suomalaiset olemme onnistuneet koronan torjunnassa varsin kohtuullisesti, jos vertaa tartuntojen ja menehtyneiden määrä lähes mihin tahansa muuhun maailman maahan. Tämänhetkisten lukujen perusteella hallituksen talouden tukipaketit ovat myös onnistuneet: Suomen talous on heikentynyt huomattavasti vähemmän kuin muissa Euroopan maissa.

Tähän nähden opposition jatkuva kritiikki hallituksen koronatoimia kohtaan on ollut erikoista seurattavaa. Erityisesti se, miten kritiikin suunta kääntyy vähän väliä. Joskus vitsailtiin, että silloisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen energialla olisi pyöritetty pientä kaupunkia. Nyt voisi sanoa, että siitä saisi aika paljon energiaa, jos kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo seisoisi tuulivoimalan edessä.

Vaikka keväästä selvisimme paremmin kuin pelättiin, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että syksyllä pärjäisimme yhtä hyvin. Se vaatii toimia. Tärkeintä tietenkin on se, että meihin ei iske koronaväsymys. Kaikkein tehokkainta koronan torjuntaa on edelleen huolehtia riittävistä turvaväleistä ja käsihygieniasta.

**

Myös uusia ongelmia on ilmennyt. Syksyn myötä lapset ovat palanneet päiväkoteihin ja kouluihin. Kun ohje on nyt hakeutua pienistäkin oireista testeihin, on testaus kohtuuttomasti ruuhkautunut osalla alueista. Erityisen paha tilanne on HUS:in alueella.

Siinä missä keväällä testausajan sai käytännössä heti ja tulokset saattoivat tulla vielä saman vuorokauden aikana, nyt joutuvat lapsien vanhemmat jonottamaan tuntikausia koronapuhelimeen ja sen jälkeen voi testiaika olla usean päivän päästä ja tuloksen saaminen viedä usean päivän lisää. Päiväkotiin tai kouluun ei ole päässyt ilman negatiivista tulosta. Tässä rumbassa menee helposti viikko.

Tämä on täysin kohtuutonta. Hallituksen uuden testausstrategian mukaan testiin pitää päästä vuorokaudessa ja tuloksen on tultava toisessa. Tämän tavoitteen tärkeydestä on meillä varmasti täysi yksimielisyys. Rahasta se ei jää kiinni, sillä hallitus on sitoutunut korvaamaan kunnille ja sairaanhoitopiireille testauskulut.

Nyt pitää herkällä korvalla kuunnella vielä niitä ehdotuksia, joilla voitaisiin päästä tavoitteeseen. Lapsille ei voi tällä hetkellä tehdä omaolo-sivustolla testiä, vaan pitää jonottaa puhelimessa, joka on täysin ruuhkautunut. Pitäisi pikaisesti selvittää, miten omaolo-sivustoa voi käyttää lasten puolesta vanhempien tunnuksilla. Lisäksi pitäisi avata ilman ajanvarausta toimivia walk in- ja drive in-pisteitä, joihin pääsisi omaolosta saadulla lähetteellä.

Niillä alueilla, joissa julkinen testaus on ruuhkautunut, on jo ostettu lisäkapasiteettia yksityiseltä puolelta. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että yksityinen voisi ratkaista ongelmat, mutta ainakin Helsingissä viranhaltijoiden mukaan on ostettu kaikki se testauskapasiteetti, jota yksityiset ovat suostuneet myymään. Osalta yksityisistä terveysfirmoista saa tuloksen nopeammin, koska ne käyttävät pikatestejä. Ne eivät ilmeisesti ole yhtä luotettavia, mutta ainakin muutenkin vähemmän koronaa sairastavien lasten kohdalla näiden käyttöä pitäisi harkita myös julkisella puolella.

Vaikka kokoomuslaiset antavat ymmärtää ongelman ratkeavan yksityisellä taikasauvalla, näin ei todellisuudessa ole. Haasteena on henkilöstövaje sekä näytteenotossa että analyysipuolella.

**

Vaikka korona vie valitettavasti suurimman huomion myös syksyllä, ei muita politiikan teemoja voi unohtaa. Eduskunta käsitteli keväällä vain kiireellisiä korona-asioita, mutta syksyllä pitää alkaa käsitellä myös normaaleita poliittisia asioita. Yksi isoista asioista vasemmistoliitolle on oppivelvollisuuden pidentäminen. Se on ollut puolueen pitkäaikainen tavoite, eduskuntaryhmä teki asiasta ensimmäisen toimenpidealoitteen jo yli kymmenen vuotta sitten. Nyt tämä on toteutumassa.

Kun puhutaan työllisyystoimista, pitää etsiä keinoja, joilla pystytään nostamaan työllisyysastetta pitkällä tähtäimellä. Koulutus on paras tapa tähän. Myös muita positiivisia keinoja on syytä hakea, tällaisia ovat esimerkiksi tasa-arvoinen perhevapaauudistus, päivähoitomaksujen alentaminen sekä ulosoton suojaosan korottaminen.

Valtiovarainministeriön virkamiesesitys työllisyystoimista oli käytännössä leikkauslista, erityisesti opiskelijoille ja ikääntyville. Siitä puuttui kokonaan positiiviset keinot työllisyyden parantamiseksi.

Tällä hetkellä ei ole pulaa työvoiman tarjonnasta, vaan pikemminkin vapaista työpaikoista, joihin työllistyä. Tähänkin nähden on erikoista, että virkamiehet esittivät vain toimia, joilla heikennetään työttömien asemaa ja näin ajatellaan heidän työllistyvän työpaikkoihin, joita ei ole tarjolla. Ajatus siitä, että koulutuksesta leikkaaminen parantaisi työllisyyttä, ei perustu ainakaan tutkittuun tietoon.

**

Vaikka huomion keskiössä on ihmisten terveys ja kansantalous, ei luontoa ja ilmastoa saa unohtaa. Kun teemme elvytystoimia, joilla pyrimme huolehtimaan Suomen taloudesta, niiden pitää nojata kestävään siirtymään. Elvytyksen pitää olla sellaista, että se luo tietä kohti hiilinegatiivista yhteiskuntaa.

Budjettiriihessä pitää keskustella ilmastosta siinä missä työllisyydestäkin. Kaikessa päätöksenteossa pitää huomioida niiden vaikutus ilmastoon, ympäristöön, tuloeroihin ja köyhyyteen.

Kun kokoustamme täällä kauniin ja luonnonolosuhteilta arvokkaan Saimaan rannalla, tietenkin ensimmäisenä nousee mieleen saimaannorpat. Suojelutoimenpiteillä on saatu saimaannorppien määrää nostettua, mutta edelleen kysymys on erittäin uhanalaisesta lajista. Siksi verkkokalastuskieltoa pitäisi jatkaa nykyisestä kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Tänään osa meistä osallistuu järvisafarille. Toki jokainen varmaan toivoo näkevänsä norpan, mutta todennäköisyys ei taida olla suuri.

Toinen iso Saimaan puhdasta vettä ja luontoa sekä myös koko Suomen luontoa koskettava asia on kaivostoiminta. Saimaalla on syntynyt innostava kansanliike vastustamaan ympäristölle haitallista kaivostoimintaa.

Suomen kaivoslainsäädäntö on auttamattomasti vanhentunut, vaikka onkin suhteellisen tuore. Hallitusohjelmaan on kirjattu kaivoslainsäädännön uudistaminen. Uudistuksen lähtökohtana on ympäristönsuojelun tason parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Hallitusohjelman kirjaukset pitää toteuttaa. Vasemmistoliitto on valmis tukemaan kunnianhimoisempiakin kirjauksia kaivoslakiin. Olemme esimerkiksi valmiita kieltämään malminetsinnän luonnonsuojelualueilta kokonaan. Kaivoslakiuudistuksen yhteydessä pitää pikaisesti selvittää ja toimeenpanna myös erillinen kaivosvero.

**

Vajaan kuukauden mittainen hiukan hiljaisempi vaihe politiikassa on ohi ja nyt suuntaamme kohti syksyä. Tärkeää on huolehtia siitä, että koronan alle ei hautaudu muut isot ja tärkeät poliittiset uudistukset. Toivotan kaikille hyvää kesäkokousta.

Puhe on Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksesta 20.8.2020.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *