Tasa-arvon eteen tehtävä työtä

Kirjoitettu Paavon blogi

Hyvää Minna Canthin päivää, tasa-arvon päivää!

Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, mutta paljon on vielä tehtävää.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on vielä liikaa sukupuolittuneita rakenteita, jotka sortavat naisia ja sortavat myös miehiä.

Sama sukupuolittunut rakenne voi sortaa kaikkia sukupuolia.

Esimerkiksi perhevapaat jakaantuvat edelleen epätasaisesti äitien ja isien kesken. Se että äidit pitävät suurimman osan perhevapaista ja äitien työnantajat maksavat ison osan vanhemmuuden kustannuksista, vaikuttaa heikentävästi naisten asemaan työelämässä.

Epätasaisesti jakaantuvat perhevapaat johtavat naisten pienempiin palkkoihin, hitaampaan urakehitykseen ja lopulta pienempiin eläkkeisiin.

Toisaalta tämä sortaa myös isiä. Moni isä haluaisi osallistua enemmän lastenhoitoon, mutta työnantajien ja yhteiskunnan asenteet eivät tätä edistä. Edelleen tutkimusten mukaan työnantajien asenteessa isien vanhempainvapaisiin on paljon petrattavaa.

Siksi seuraavan eduskunnan pitää tehdä perhevapaauudistus, jossa korvamerkitään enemmän vapaita isälle.

Tämä on sekä kotimaisten ja kansainvälisten kokemusten perusteella paras tapa edistää perhevapaiden tasaisempaa jakaantumista.

Myös työt jakaantuvat edelleen ”miesten ja naisten töihin”. Ja tämä näkyy palkkauksessa. Jostain syystä naisvaltaisten alojen palkkaus on huomattavasti matalampaa kuin miesvaltaisten alojen.

Sitten on todellinen suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku, lähisuhdeväkivalta. Suomi on Euroopassa tilastojen kärjessä naisiin kohdistuvassa väkivallassa.

Tarvitsemme lisää turvakoteja ja vielä selvästi nykyistä matalampaa kynnystä puuttua väkivaltaan kodeissa.

Toisaalta yhteiskunnassa on myös miehiä sortavia rakenteita. Erotilanteissa isät ovat heikommassa asemassa kuin äidit silloin, jos ei päästä sopuun lasten huoltajuudesta keskenään.

Miesten eläkkeet ovat paremmat, mutta toisaalta miehet kuolevat keskimäärin noin kuusi vuotta nuorempina kuin naiset.

Vielä enemmän kuin sukupuoli niin tämä on luokkakysymys. Köyhä mies kuolee keskimäärin 12 vuotta aikaisemmin kuin varakas mies.

Tässä on syitä miksi olen feministi, luokkatietoinen feministi.

Feminismi pyrkii murtamaan yhteiskunnan sukupuolittuneita rakenteita. Rakenteita, jotka sortavat sekä naisia että miehiä.

Pelkkä sukupuolirakenteiden analysointi ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös analyysiä luokkarakenteista, jotka sortavat yhteiskunnassa.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *