Suomen tunnustettava Palestiinan valtio

Eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmä kutsui tänään koolle eri tahoja edustavia suomalaisia Palestiina-aktivisteja. Pidin kokouksessa oheisen alustuksen.

On erittäin myönteistä, että Palestiinan ystävät Suomessa kokoontuvat nyt ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa yhteiseen tilaisuuteen.

Suomessa on pitkät perinteet Palestiina-ystävyystoiminnalle. On ollut Palestiina-solidaarisuusprojekteja, Suomesta on lähtenyt ihmisoikeustarkkailijoita miehitetylle Länsirannalle, suomalaisilla on ollut palestiinalaisia kummilapsia, täällä on käynyt vieraita kertomasta alueen vaikeasta tilanteesta, meistä monet ovat marssineet kaduilla vapaan Palestiinan puolesta ja aivan viimeksi Suomessa järjestettiin tukikonsertteja avun kanavoimiseksi Gazan väkivaltaisuuksien uhreille.

Kansainvälisesti merkittävä ponnistus oli myös suomalaisen Estelle-laivan purjehdus Gazaan. Vaikka matka tyssäsi Israelin laivaston rynnäkköön, osoitti matka, että muu maailma välittää eristyksissä elävistä gazalaisista.

Palestiinan ja palestiinalaisten asiaa ei siis ole unohdettu. Olemme silti ehkä toimineet liikaa erillään ja toisistamme tietämättä. Nyt onkin hyvä aika koota eri tahot saman katon alle ja miettiä, mitä voisimme tehdä yhdessä. On hyvä, että eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmä on tässä asiassa aloitteentekijä. Juuri tällaista parlamentaarisen toiminnan ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä tarvittaisiin monessa muussakin asiassa.

Kuten tiedämme, Palestiinassa on meneillään modernin historian pisimpään jatkunut, toisen valtion harjoittama miehitys. Eikä loppua tälle ole valitettavasti näkyvissä.

Israelin miehitys tarkoittaa palestiinalaisalueille asuvien ihmisten eristämistä monella tasolla. Palestiinalaiset on eristetty paitsi ulkomaailmasta, myös toisistaan, sillä matkustaminen Länsirannan ja Gazan välillä on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Myös Länsirannan sisällä ihmiset on revitty irti toisistaan. Länsiranta on eräänlainen reikäjuusto, jossa israelilaiset ovat ottaneet juuston ja jättäneet palestiinalaisille reiät. Länsirantaa rikkovat Israelin niin sanottu turvamuuri, pysyvät ja toisaalta mielivaltaisesti mihin hyvänsä siirrettävät armeijan tarkastuspisteet sekä sellainenkin – juutalaisten oman historian valossa – outo erikoisuus kuin vain israelilaisille varatut, omat tiet.

Pahiten aluetta rikkovat kuitenkin laittomat siirtokunnat, joilla Israel on jatkuvasti vallannut lisää kaikkein hedelmällisintä maata palestiinalaisilta. Kansainvälisen oikeuden – muun muassa miehittäjän vastuuta määrittelevän Geneven sopimuksen – mukaisesti tällainen asutustoiminta on laitonta. Myös YK:n turvallisuusneuvosto on yksimielisesti ja monta kertaa tuominnut siirtokunnat.

Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon antoi tälle politiikalle nimen ”tosiasioita maastoon” (facts on the ground). Se tarkoittaa, että kahden valtion ratkaisu tulee aina vain vaikeammaksi, mitä enemmän juutalaissiirtokuntia Länsirannalle rakennetaan.
Vain pari päivää sitten Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti, että Länsirannalle nousee jopa 3 000 uutta asuntoa niin sanotulle E 1 – alueelle Jerusalemin ja siirtokunnista suurimman Maaleh Adumimin välille.

Vaikka Netanjahu näin jatkaa puoluetoverinsa Ariel Sharonin kyynisellä linjalla, on tässä päätöksessä uusi, vaarallinen elementti. Nimenomaan E 1 – alueelle rakentaminen katkaisee Länsirannan käytännössä pysyvästi kahtia. Turhaan ei YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon varoittanut seurauksista. Hänen mukaansa se olisi ”lähes kohtalokas isku vielä jäljellä oleville mahdollisuuksille turvata kahden valtion ratkaisu”.

Netanjahu perusteli päätöstä ”vastahyökkäyksellä sionismia vastaan” sekä Israelin ”omilla eduilla”. Näinkö suruttomasti ja häikäilemättä yksi maa voi ajatella vain omia etujaan? Ja heittää samalla menemään miehityksen alla elävien ihmisten edut ja YK:n päätöslauselmat?

Aivan oikein Ranska, Iso-Britannia ja Ruotsi kutsuivat maissa olevat Israelin suurlähettiläät puhutteluun päätösten seurauksena. Samoin Saksa ja Venäjä tuomitsivat päätökset. Myös Suomen olisi syytä toimia samoin.

Siirtokuntien laajentamisen taustalla on se, ettei Israel voi hyväksyä YK:n yleiskokouksen päätöstä, jossa Palestiina otettiin maailmanjärjestön tarkkailijajäseneksi. Tämän lisäksi Israel on langettanut toisenkin rangaistuksen Palestiinan kansainvälisen aseman parantamisesta. Maan hallitus on ilmoittanut, ettei se toistaiseksi maksa palestiinalaisille veroja ja tullimaksuja, joita se kerää näiden puolesta. Tällä kiusanteolla Israelin hallitus vie palestiinalaishallinnolta suurimman osan sen budjettituloista.

Toimien kovuuteen vaikuttaa toki sekin, että Israelissa on tulossa ylimääräiset parlamenttivaalit heti ensi vuoden alussa. Maata hallitseva oikeiston (Likud) ja hyvällä syyllä rasistiseksi luonnehdittavan äärioikeiston (Israel Beitenu) hallitus haluaa osoittaa kovuuttaan osana vaaleihin valmistumista. Nyt oikeiston Likud ja äärioikeiston Israel Beitenu ovat solmineet jopa vaaliliiton jatkaakseen maan hallitsemista yhdessä. Mielipidemittauksessa ne näyttävät menestyvän hyvin.

Silti tämä ei tee laittomien siirtokuntien rakentamista ja kahden valtion ratkaisun sabotoimista lainkaan hyväksyttävämmäksi.

Erittäin vaikea asema on myös Gazan palestiinalaisilla. Vaikka Israel veti joukkonsa ja laittomat siirtokuntalaiset Gazasta vuonna 2005, alue on siitä lähtien ollut lähes täydellisessä saarrossa ja eristyksissä ulkomaailmasta. Israel on tehnyt Gazasta maailman suurimman avovankilan, jossa ihmiset elävät köyhyyden, työttömyyden ja kurjuuden keskellä. Se lisää myös ääriryhmien kannatusta.

Vaikka palestiinalaiset ovat perustellusti katkeria tilanteestaan Gazassa, ei tilanne anna oikeutusta raketti-iskuihin rajan yli. On tehtävä selväksi, että siviilejä vastaan iskeminen ei ole hyväksyttävää kummankaan osapuolen taholta. Raketti-iskut vain pahentavat palestiinalaisten tilannetta ja Israel vastaa niihin kohtuuttomalla voimalla. Tilanne on ollut jälleen erittäin kireä. Onneksi varsinainen maasota pystyttiin estämään.

Varsinaiset konfliktin syyt ovat kuitenkin syvemmällä. Kriisin ratkaisuun voitaisiin päästä, jos palestiinalaisilla olisi oma valtio vuoden 1967 rauhan rajojen mukaisesti, valtio joka elää rauhassa rinnakkain Israelin valtion kanssa. Siksi Suomen ja Suomen osana Euroopan unionia pitäisi voimistaa ponnisteluja uusien neuvotteluiden käynnistämiseksi.

Ratkaisun avaimet ovat tietysti osapuolten käsissä. Mutta mitä me ulkopuolisessa maailmassa voimme tehdä?

Lähi-idän rauhanprosessista ei kannata puhua, koska ei ole mitään prosessia eikä juuri rauhaakaan. Käytännössä kaikki neuvottelukosketus osapuolten välillä on kadonnut. Israelin nykyinen hallitus on osoittanut, että se ei ole kiinnostunut kompromisseista tai keskusteluista.

Siksi nyt tarvitaan uusia näkökulmia. Palestiina on itse kampanjoinut aktiivisesti sen puolesta, että se hyväksyttäisiin kansainvälisten YK-järjestöjen jäseneksi ja tarkkailijavaltioksi itse YK:hon. Tunnetun palestiinalaisen vasemmistopoliitikon Mustafa Barghoutin mukaan kyse on diplomaattisesta intifadasta, kansannoususta.

Nyt yksi tärkeistä tavoitteista on saavutettu, kun YK:n yleiskokous viime viikon torstaina tunnusti Palestiinan oikeuden toimia maailmanjärjestössä tarkkailijavaltion statuksella. Samalla äänestys osoitti, että koko maailman yleinen mielipide on Palestiinan puolella. Vaikka kaikkiaan 41 valtiota pidättäytyi äänestyksestä, oli vastaan ainoastaan sellainen maailmanpoliittinen koalitio, johon kuuluivat Israel, Yhdysvallat, Kanada, Tšekki sekä Panama, Marshallinsaaret, Nauru, Palau ja Mikronesia.

Presidentti Mahmud Abbasin mukaan Palestiina sai näin vihdoin ”syntymätodistuksen”. Valitettavasti yhdeksän maan joukossa ovat edelleen Israel ja Yhdysvallat. Ja niin kauan kuin ne haraavat vastaan, mistään ei voida sopia.

Tästä huolimatta myös Suomi on tukenut palestiinalaisten diplomaattisia pyrkimyksiä. Me äänestimme YK:n yleiskokouksessa Palestiinan puolesta ja olemme tukeneet heidän tavoitettaan päästä mukaan YK-järjestöihin. Itse olin UNESCOn yleiskokouksessa äänestämässä Palestiinan jäsenyyden puolesta Suomen hallituksen edustajana.

Silti vielä enemmänkin voisi tehdä. Jo noin sata maailman maata on tunnustanut Palestiinan valtion. Myös Suomen olisi syytä pian liittyä tähän joukkoon.

Miksi Palestiinan valtiollisen aseman rakentaminen on tärkeää? Siksi, että palestiinalaisilla olisi edes hiukan tasavertaisempi asema käydä tulevaisuudessa kansainvälisen yhteisön tukemiin neuvotteluihin Israelin kanssa. Näin neuvotteluja ei käytäisi vain järjestäytyneen valtion ja rikkinäisen miehitysalueen kesken.

Toinen syy on se, että nykyisellään neuvottelut eivät etene. Siksi palestiinalaisten asemaa pitää nyt tukea muille keinoilla.

Kansainvälinen diplomatia ei silti ole ainoa taso, jossa tarvitaan solidaarisuutta Palestiinaa kohtaan. Myös kansalaisyhteiskunnan pitää olla nyt aktiivinen. Tärkeää on myös pitää Suomessa yllä tietoisuutta palestiinalaisten vaikeasta tilanteesta.

Tärkeintä olisi kuitenkin purkaa palestiinalaisten eristämistä muusta maailmasta. Se voi tarkoittaa kehitysyhteistyöhankkeita, kulttuurivaihtoa, molemminpuolisia vierailuja, kummilapsia tai yhteisiä tiedotushankkeita. Juuri kontaktien solmiminen Palestiinaan ja palestiinalaisiin olisi kaikkein tärkeintä.

Palestiinalaisia ei pidä jättää yksin vaan osoittaa, että heidän puolestaan toimitaan joka puolella maailmaa – myös Suomessa. Siksi olemme tänään koolla tärkeän asian merkeissä. Toivotan teille menestystä tässä työssä. Lupaan olla siinä mahdollisuuksien rajoissa myös itse mukana.