Valtiolle 2,7 miljardia lisää verotuloja

Kirjoitettu Paavon blogi

Valtiovarainministeriö ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ovat esittäneet Suomen talouden ”kestävyysvajeen” olevan kymmenen miljardin luokkaa. Tällä laskelmalla on perusteltu mittavien leikkauslistojen tarvetta.

Tosiasiassa ”kestävyysvaje” on eri tutkimuslaitosten mukaan noin puolet valtiovarainministeriön esittämästä. Se on siis vähemmän kuin viimeisen kahdeksan vuoden aikana jaetut tuloveroalennukset, jotka ovat yli kuusi miljardia euroa.

Leikkauslistat eivät ole ainoa mahdollisuus. Vaihtoehtoisella veropolitiikalla voimme kerätä 2,7 miljardia euroa vuodessa lisää verotuloja. Näin voimme parantaa perusturvaa ja palveluita sekä panostaa mm. raideinvestointeihin, ja samalla kuroa ”kestävyysvaje” umpeen.

Vasemmisto esitteli tänään konkreettisen vaihtoehdon nykyiselle veropolitiikalle, jossa verotusta siirretään kohti tasaveroa ja kaikkein suurituloisimmat maksavat yhä vähemmän veroja.

Kokoomuksen lauantaina esittämät omat linjauksensa olivat huomattavasti epämääräisempiä, johtaisivat tuloerojen kasvuun ja rajuihin leikkauslistoihin. Myöskään vihreät eivät torstaina esittäneet konkreettisia laskelmia siitä, miten verotusta pitäisi muuttaa.

Vasemmisto toimi koko verokeskustelun avaajana toissasyksynä. Kun nyt olemme lyöneet omat esityksemme pöytään, odotamme myös muiden puolueiden tekevän selkeitä esityksiä. Pelkät suuntaviivat eivät riitä.

*

Miten Vasemmisto sitten kerää 2,7 miljardia euroa lisää verotuloja?

Olemme valmistelleet yhdessä ekonomistien kanssa vaihtoehtoisen veromallin. Malli lähtee siitä, että pääomatulojen suosiminen loppuu ja kaikkia tuloja verotetaan tasavertaisesti saman progressiivisen taulukon mukaan.

Vasemmisto haluaa laajentaa veropohjaa mm. palauttamalla Kela-maksun ja varallisuusveron. Suomessa olisi syytä ottaa käyttöön pankkivero, joita eri malleilla on käytössä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Suomeen pitäisi säätää pörssivero. Sellainen on käytössä esimerkiksi Lontoossa.

Haluamme myös muuttaa tuloverotusta oikeudenmukaisempaan suuntaan. Verotus laskisi pienissä tuloissa ja nousisi maltillisesti suurissa. Jokainen lisäeuro pienituloisille menee suoraan kotimaiseen kysyntään ja luo näin uusia työpaikkoja Suomeen.

Meidän veromallimme toisi työttömälle, jota nyt verotetaan muita tiukemmin, peräti sata euroa kuussa lisää. 1333 euroa kuussa tienaava pätkätyöläinen saisi käteen kahdeksankymppiä ja reilun tonnin eläkettä saavakin yli neljäkymppiä.

Neljänkymmenentuhannen vuosituloista lähtien verotus kiristyisi hyvin maltillisesti, 3333 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan verotus kiristyisi yhdeksällä eurolla kuukaudessa. Tämä on paljon vähemmän kuin samoilla tuloilla joutuisi maksamaan ALV:n korotuksia.

Jossain jo uutisoitiin, että me olisimme kiristämässä keskituloisten verotusta. Tämä tulkinta on täysin väärä. Meidän veromallimme on oikeudenmukainen, se nostaa pienituloisia köyhyydestä ja siitä hyötyvät myös keskituloiset palkansaajat.

Ainakin kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP esittävät tasaveroihin siirtymisen jatkamista. Arvonlisäveron korottaminen nostaa palveluiden ja välttämättömyystuotteiden hintoja: ruoka, lääkkeet, vaatteet ja asuminen kallistuvat. Suhteellisesti eniten arvonlisäveroa maksavat pienituloiset. Myös keskituloisille ALV:n korotukset ovat kohtuuttomia.

*

Vasemmiston veromalli löytyy täältä:

http://www.vasemmisto.fi/images/ohjelmat/Vasemmistoliiton_veromalli.pdf

Kommentteja (3)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *