0-0

Kirjoitettu Paavon blogi
Harvoin kaksi 0-0 ottelua neljän päivän sisällä herättää näin ristiriitaisia tunteita. Lauantaina Belgradissa Suomen tylsä peliesitys ei häirinnyt yhtään meitä vieraskannattajia, jotka juhlimme 0-0 tasapeliä riehakkaasti.
 
Mieluummin kilpikonnapuolustuksella ja roiskimisella piste kuin upealla peliesityksellä ei yhtään. Edellisellä kerralla Belgradissa Suomen kohtalo oli jälkimmäinen.
 
Maalit ovat jalkapallon suola, mutta maaliton tasapelikin voi olla vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Sitä eilinen peli todellakin oli. Ottelun jälkeen kävelin pää painuksissa ulos Olympiastadionilta ja testailin itsekseni kirosanavarastoni laajuutta.
 
Voi olla, että Suomen EM-kisapaikka oli kiinni vain senteistä, ja useampaan kertaan. Ehdin jo kaksi kertaa tuulettaa maalia, joka jäi tulematta.
 
Vieläkään iltapäivällä en ole päässyt yli harmituksesta. Silti tilanne on jollaintavalla ainutlaatuinen. Vaikka karsinnat ovat lopuillaan, mahdollisuudet päästä EM-kisoihin eivät ole vain teoreettiset vaan vielä täysin omissa käsissä.
 
Tosin tämä vaihtoehto edellyttää kolmea voittoa, mukaan lukien vierasottelusta Portugalissa. Tosin jos Portugali jää tasapeliin joko Azerbaidzhanissa tai Kazakstanissa, riittää pistejako Suomelle viimeisessä ottelussa Portugalissa.
 
*
 
Poliittinen syksy käynnistyi tällä viikolla todenteolla, kun eduskunta palasi istuntotauolta. Vaikka täytyy myöntää ajatusten olleen enemmän jalkapallossa kuin politiikassa, ehdin silti keskiviikkona käydä jättämässä valtuustossa kaksi aloitetta. Ohessa syksyn ensimmäiset aloitteet:
 
KÄYMÄLÄ TOKOINRANTAAN
 
Tokoinrannan nurmikot Siltasaaressa ovat erityisesti kesäisin hyvin suosittu piknik-paikka. Kauniita kesäiltoja saattaa nurmikoilla olla viettämässä kymmeniä ihmisiä. Tämä on sitä elävää kaupunkikulttuuria, jota Helsinkiin on toivottu.
 
Ongelma on se, että suuret määrät ihmisiä tarvitsevat myös palveluja. Roskikset täyttyvät nopeasti ja toisaalta alueella ei ole yleistä vessaa. Tämä aiheuttaa epäsiisteyttä, joka häiritsee niin alueen asukkaita kuin monia puiston käyttäjiä.
 
Kaikkien etu olisi säilyttää puisto siistinä ja viihtyisänä sekä samalla laajassa käytössä. Tämä edellyttäisi parempia roska-astioita ja ennen muuta yleistä käymälää.
 
Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Tokoinrantaan rakennetaan yleinen käymälä ja lisätään isojen roska-astioiden määrää.
 
HETENIITYN KENTTÄ VEIKKAUSLIIGAKUNTOON
 
Viikinkien nousu Veikkausliigaan on tuonut uutta eloa Vuosaaren, mutta myös koko Itä-Helsingin elämään. Seura on selvästi yhdistänyt alueen ihmisiä ja otteluissa on mukava kylätunnelma, jonka takaavat niin yleisö kuin kymmenet talkoolaiset.
 
On koko Itä-Helsingin kannalta oleellista, että Viikingit voi jatkossakin pelata ottelunsa Heteniityn kentällä. Tämä edellyttää kentällä monenlaisia parannuksia. Muun muassa katsomoita pitää laajentaa, kentän sosiaalitiloja parantaa ja valaistuksen tehoa tulee nostaa. Nämä ovat edellytyksiä, jotta Itä-Helsingissä voidaan jatkossakin pelata korkean tason jalkapalloa.
 
Koko elävän Itä-Helsingin kannalta kentän parantaminen on siis ensiarvoisen tärkeää. Siksi me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että kaupunki ryhtyy pikaisesti yhdessä seuran kanssa neuvotteluihin siitä, miten ja millä aikataululla kenttää aletaan parantaa vastaamaan huippujalkapallolle asetettavia vaatimuksia.
 
Kommentteja (5)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *