Onko pääministeri Sipilä tosissaan?

Kirjoitettu Paavon blogi

Kokoomus kertoi vielä budjettiriihen alla, että puolue esittää pakolaiskiintiön nostamista. Pääministeri Juha Sipilä olisi valmis nostamaan pakolaiskiintiötä jopa 2000 henkilöön vuodessa. Oppositiopuolueista ainakin vasemmisto, SDP, vihreät ja RKP ovat esittäneet pakolaiskiintiön nostamista.

Esityksellä pakolaiskiintiön nostamisesta on siis eduskunnassa suuri enemmistö takanaan. Nyt pääministeri Sipilä voisi kerrankin toimia.

Mutta ovatko pääministeri Sipilä tai kokoomus oikeasti tosissaan asiassa? Kyyninen voisi epäillä, että kysymys on ikävästä poliittisesta pelistä hallituskumppanien hyväksi.

Hallituksessa istuu viiden ministerin voimin ryhmä, jonka kannatus on prosentin luokkaa. Tämä on jo lähtökohtaisesti demokratian kannalta hivenen irvokasta, mutta vielä pahemmaksi sen tekee se, että pääministeri ja valtiovarainministeri joutuvat kannattelemaan tätä takiaisryhmää.

Joku kyyninen voisi ajatella, että Sipilä ja Orpo pelaavat takiaisten hyväksi heittelemällä ehdotuksia, jotka takiaiset sitten pääsevät tyrmäämään julkisuudessa. Ja kaikki hallituksessa sitten toivovat, että takiaisten viisari edes vähän värähtäisi.

Mutta minä en ole kyyninen, vaan uskon Sipilän olevan tosissaan. Tämän pääministeri voi osoittaa sillä, että ilmoittaa pakolaiskiintiön nousevan takiaisten vastustuksesta huolimatta. Tähän pääministerillä on kaikki valta, koska ajatuksen takana on eduskunnan enemmistö.

Share on LinkedIn0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on Facebook7
Kommentteja (2)
  1. Päivi Lehti 12.9.2017-13:36

    Kyllä se, että Olli Rehn aikoinaan kaivoi Guggenheimin haudastaan, edusti jo silloin sitä, että persut saavat siinä asiassa äänensä kuuluviin. Aikoja sitten oli päätetty, ettei Guggenheimia tueta valtion taholta. Guggenheimista keskustelu oli jo aikoja sitten lopetettu. Olli Rehn nosti asian ihan puun takaa.

  2. Matti Mäkelä 15.9.2017-20:46

    On kammottavaa peliä Orvolta ja Sipilältä leikitellä pakolaisille. tällä menettelylläkö he todella yrittävät lisätä kannatustaan. Oli miten oli sydämmeni itkee miten joku ihminen voi olla todella niin kylmä, että lähettää tietoisesti ihmisiä suht varmaan kuolemaan. Ja tämä julma kohtelu todellakin jatkuu, ellei pakolaiskiintiöitä välittömästi nosteta. Miten tuo kolmikke kehtaa astua rajojemme ulkopuolella. Miten rikas suomi kehtaa jatkaa nykyistä politiikkaa, kun naapuriemme kiintiöt ovat paljon suuremmat. Toisaalta voidaanko palautuksia kiintiöidä, kun ihminen tarvitsee apua, niin häntä on autettava. Tämä on minun ehdoton periaatteeni.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *