Minne menet, 60-vuotias EU?

Kirjoitettu Paavon blogi

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen EU-vaikuttamisstrategiaa. Esitin, että valiokunta edellyttäisi vahvempaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tehokkaampaa verokilpailuun puuttumista, kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa, sekä ihmisoikeuksien toteutumista muuttoliikkeisiin vastaamisessa ja pakolaispolitiikassa.

***

Euroopan unionin jäsenyys on yli 20 vuotta ollut Suomen tapa hoitaa merkittävä osa kansainvälisistä kauppa- ja muista suhteista. Samalla jäsenyys on tukenut kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. EU:n ulkopuolella Suomen vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi maailmankaupassa tai ilmastopolitiikassa olisivat pienemmät.

Euroopan perimmäisiä ongelmia ovat tällä hetkellä pitkään jatkunut investointilama ja työttömyys, ilmastonmuutos seurauksineen, eriarvoisuuden kasvu, sekä kansallismielisyyden ja äärioikeiston nousu. Nämä osaltaan johtavat myös siihen, että EU ei ole pystynyt vahvistamaan luottamusta kansalaisten silmissä, rooliaan pehmeän voiman edustana maailmassa, eikä esimerkiksi riittävästi puuttumaan pakolaisuuden syihin.

Suomen on aktiivisesti kehitettävä EU:ta pohjoismaisten arvojen mukaiseksi yhteisöksi, joka edistää työllisyyttä, suojelee työntekijöiden oikeuksia globaalin talouden puristuksessa, suojelee hyvinvointipalveluita, kunnioittaa sotien ja vainon vuoksi pakoon lähteneiden ihmisoikeuksia, irtisanoutuu ääriliikkeiden väkivallasta ja rasismista, sekä edistää kunnianhimoista ympäristön- ja ilmastonsuojelua.

***

EU on vuosien mittaan pienin askelin tiivistynyt ja laajentunut uusille politiikan alueille. Kehitys ei herättänyt kansalaisten enemmistössä suurta vastustusta silloin, kun talouskehitys oli suhteellisen suotuisaa. Vasta yhteisvaluutta euron kriisin, vuosia jatkuneen talousahdingon, sekä talouskriisin väärän hoidon seurauksena unionin hyöty on laajemmin kyseenalaistettu. Oikeistopopulistit ovat hyödyntäneet ihmisten turhautumista ja etääntymistä EU-tason päätöksentekijöistä.

Eurooppa on siirtynyt ehkä pysyvästi hitaamman talouskasvun aikaan. Tuotantoa on siirtynyt halvemman työvoiman maihin. Vielä enemmän työpaikkoja on vienyt työn tehostuminen automatisaation kautta. Maiden ja alueiden sekä eri väestöryhmien välinen talouskehitys on epätasaista ja eriarvoista. Oikeistopopulistit ovat kääntäneet ihmisten huolen työpaikoista syytöksiksi maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita kohtaan. Populismin taustalla on myös tiedonvälityksen muutos: lehdistön sijaan ihmiset seuraavat maailmaa sosiaalisen median kautta, jossa kriittinen ajattelu voi hämärtyä.

Nyt Euroopan unionin jäsenmaissa vallankahvassa ovat pääsääntöisesti joko oikeistopuolueet tai oikeistopopulistiset puolueet, Suomessa molemmat. Näiden esittämät lääkkeet talouteen ovat olleet hyvinvointipalveluista ja koulutuksesta leikkaaminen, työttömien syyllistäminen ja maahanmuuttajien syyllistäminen.

Euroopan sisärajoja pystytetään uudelleen, jopa Pohjoismaiden välille, ja ihmisten vapaa liikkuvuus on kohta mennyttä. Vapaa liikkuvuus on keskeinen tekijä siinä, että Euroopan maiden välillä on yhteenkuuluvuuden tunnetta ja solidaarisuutta. Työntekijöiden, vaihto-opiskelijoiden ja muun liikkuvuuden rajoittuessa mantereen ihmiset tuntevat toisiaan entistä huonommin, ja ulkomaalaisia vierastetaan entistä enemmän.

Näillä lääkkeillä Euroopan tauti vain pahenee, ja eriarvoisuus kasvaa. Populistit jatkavat hyökkäystään demokraattisen yhteiskunnan instituutioita vastaan: kohteina ovat vaaleilla valitut päätöksentekijät, riippumaton oikeuslaitos ja vapaa media.

Valitettavasti Euroopan suuntana näyttää olevan yhteistyön sijaan kansallisvaltioiden omaneduntavoittelu ja keskinäinen kilpailu. Samalla kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioitus heikentyy. Esimerkiksi Turkin ja EU:n pakolaissopu on häpeällinen osoitus intressien yhteensovittamisesta ihmisoikeuksista ja oikeusvaltioperiaatteesta piittaamatta. Onko EU todellakin valmis luopumaan lyhytnäköisesti sen keskeisestä arvopohjasta: ihmisoikeuksista, demokratiasta ja sananvapaudesta?

Kuitenkin Eurooppa tarvitsee EU:ta juuri siksi, että esimerkiksi estettäisiin jäsenmaiden verokilpailu lyhytnäköisen kansallisen etunsa mukaisesti yhteistä etua vastaan. Sama pätee ilmastopolitiikkaan, kuluttajansuojaan, pankkisääntelyyn ja työntekijöiden oikeuksiin. Kaikki EU-sääntely ei suinkaan ole turhaa. Paljon puhutut ”normitalkoot” ja normien määrällinen vähentäminen hämärtävät sitä tosiasiaa, että kehittynyt talous ja parempi maailma tarvitsevat myös yhteisiä pelisääntöjä.

Suomen pitää EU:ssa tehdä kaikkensa, jotta yhteisellä lainsäädännöllä veroparatiisitalous lopetetaan. Euromaista Luxemburg ja Alankomaat kuuluvat pahimpien veroparatiisien joukkoon. Veroparatiisitalouden ja jäsenmaiden välisen tuhoisan verokilpailun torjumiseksi tarvitaan välttämättä Euroopan laajuisia minimitasoja verotukseen. Yritysveroihin tarvitaan yhteisiä sääntöjä. Nimellisillä veroprosenteilla ei ole merkitystä, jos veropohjat vuotavat, ja Euroopan maat kilpailevat sillä, kuka tarjoaa yrityksille eniten veroetuja.

Suomen tulisi myös ajaa sanktioita omistusten piilottamisesta hallintarekistereihin, ja Suomen hyvä malli on laajennettava koko Euroopan unioniin. EU:ssa toimivat yritykset on velvoitettava avaamaan tiedot niiden voitoista, työntekijöistä, varoista ja maksamista veroista maakohtaisesti. On säädettävä EU:n laajuinen rahoitusmarkkinavero. Tarvitaan myös kansainvälinen sopimus verokaavasta, jolla poistettaisiin ylikansallisilta yrityksiltä siirtohinnoittelun hyödyt. Kun monikansallisten suuryritysten verovuodot tukitaan, paranevat myös pienten ja keskisuurten yritysten toimintamahdollisuudet.

***

Ei näytä siltä, että Eurooppa olisi lähiaikoina palaamassa vanhalle kehityspolulleen jatkuvasti tiivistyväksi yhteisöksi. EU ei näytä etenevän kohti liittovaltiota. Sellaista valmiutta perussopimusten muuttamiselle ei jäsenmaissa ole. Unioni ei voi olla muuta kuin mitä jäsenmaat sen haluavat olevan.

Edessä voi sen sijaan olla eriytyvä kehitys unionin sisällä. Saksan ja Ranskan johtajat ovat jo ilmaisseet halunsa eri tahtia syvenevälle unionille. Keskeisten euromaiden halu tiivistää talouspolitiikan yhteistyötä on ymmärrettävää eurokriisiä vasten: tarvitaan parempaa varautumista ennen seuraavaa kriisiä. Tuleviin talouskriiseihin varautuminen ei kuitenkaan riitä, jos ei kyetä hoitamaan kriisien sosiaalisia seurauksia inhimillisesti.

Euroopan talous- ja rahaliitto EMU on oleellisesti erilainen kuin Suomen liittyessä siihen vuonna 1999, ja yhteisvaluutan rakenteelliset ongelmat ovat paljastuneet. Euro on valuuttana osoittautunut liian vahvaksi reuna-alueille, ja rahaliiton sisäiset epätasapainot luovat näille maille pysyvän rakenteellisen ongelman ja vaihtotasealijäämän.

Nykyisten talouskurisääntöjen mielekkyys on kyseenalaistettava, ja ryhdyttävä määrittelemään niitä EU:ssa uudelleen talous- ja työllisyyspolitiikan liikkumavaran lisäämiseksi. Talouskurin on voitava joustaa korkean työttömyyden vuoksi.

Euroopan keskuspankin tärkeimmäksi tehtäväksi on otettava työttömyyden vähentäminen ja korkean inflaation lisäksi on puututtava myös liian alhaiseen inflaatioon. Jäsenmaille on annettava mahdollisuus lainata rajoitetusti suoraan keskuspankista niiden omistusosuuden suhteessa.

Sijoittajanvastuuseen perustuva vahva pankkiunioni tarvitaan katkaisemaan pankkien ja valtioiden välinen kytkös, jonka seurauksena yksittäisen jäsenmaan veronmaksajat ovat vastanneet kriisipankkien pelastamisesta. Suunnitellut toimet eivät kuitenkaan riitä vaan tarvitaan järeämpiä keinoja. Tulevien pankkikriisien välttämiseksi myös investointi- ja talletuspankkitoiminta on erotettava toisistaan.

Suomella on oltava selkeä visio siitä, millaisen EU:n haluamme pitkällä aikavälillä. Samalla on syytä varautua EU:n vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Suomen ei tule tyytyä passiivisena reagoimaan asteittaisiin esityksiin ja myötäilemään komission huonoja esityksiä, tai pahimmillaan vesittämään komission hyviä esityksiä.

On tuettava sellaista kehitystä, jossa vahvistetaan edellytyksiä huolehtia tasa-arvosta ja demokratiasta, mutta jäädä pois sellaisesta kehityksestä, joka heikentää niitä. EU:n sisällä ei tule sallia esimerkiksi maiden keskinäistä verokilpailua kohti pohjaa, rasismia ja ihmisoikeuksien polkemista, tai työntekijöiden halpamyyntiä.

EU:sta on tultava vahvempi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjä. EU:ssa on suurta eriarvoisuutta niin jäsenmaiden välillä kuin jäsenmaiden sisällä. Unionilla voisi olla – ja tulisi olla – suurempi rooli sosiaalisten ongelmien lievittämisessä. Unionitasolla jäsenmaat voisivat esimerkiksi yhdessä määritellä ja tukea toimeentulon perustasoja.

Oikeistopopulismia vastaan on toimittava satsaamalla koulutukseen kaikilla asteilla, vahvistamalla kansalaiskeskustelua ja kansalaisyhteiskuntaan ankkuroitua demokratiaa, sekä yleisradion julkisen palvelun tiedonvälitystä. Suomessa hallitus on kuitenkin toiminut kaikkia näitä tavoitteita vastaan: hyökännyt työntekijöiden sopimisoikeutta vastaan, leikannut koulutuksesta, kansalaisjärjestöjen rahoituksesta ja kyseenalaistanut Ylen riippumatonta asemaa.

***

EU:n on oltava vastuullinen globaali toimija ja edistettävä johdonmukaisesti esimerkiksi YK:n uusia kestävän kehityksen tavoitteita, jotka velvoittavat kaikki maailman maat edistämään sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä. Mahdollisia lyhyen aikavälin kauppa- ja talouspoliittisia tavoitteita ei tule laittaa niiden edelle. Valitettavasti EU on muun muassa kahdenvälisillä kauppa- ja investointisopimuksillaan päinvastoin edistämässä maailmaa, jossa vahvat määräävät ja aito pyrkimys monenkeskiseen sopimiseen vähenee.

EU:n on otettava kansalaisten kritiikki kauppa- ja investointisopimuksia kohtaan vakavasti. Suomessakin Yhdysvaltojen ja EU:n välinen vapaakauppa- ja investointisopimus TTIP herätti laajaa kritiikkiä niin kansalaisissa, julkisessa keskustelussa kuin eduskunnassa. TTIP on nyt toistaiseksi jäissä, mutta yhtälailla ongelmalliset Kanadan ja EU:n vapaakauppasopimus Ceta sekä palveluiden kauppaa vapauttava TiSA etenevät. Niiden lisäksi EU:lla on meneillään useita muita sopimusneuvotteluita, joissa sovelletaan esimerkiksi ongelmalliseksi todettua investointisuojakäytäntöä.

Pariisin ilmastosopimus on saatettava voimaan ja toimeenpantava nopeasti. Suomen tulee edistää sitä, että EU kiristäisi päästövähennystavoitteitaan. Etupainotteinen toiminta avaa EU:lle markkinajohtajan aseman energiansäästön ja uusiutuvan energian kentällä. Uusiutuvien energialähteiden kuten biomassan kestävyyskriteerien on perustuttava tuoreimpaan tieteelliseen tietoon.

Suomen hallituksen biotalouslinjaukset ovat kuitenkin ristiriitaisia tämän tavoitteen kanssa. Biotalouden varjolla ei voi toteuttaa sellaista energiapolitiikkaa, joka johtaa metsien hiilinielun puolittumiseen. Voimakkaasti lisääntyvä puubiomassan käyttö energiantuotannossa tekee tyhjäksi päästövähennykset muilla sektoreilla.

Kierto- ja biotalous on valjastettava palvelemaan ilmastopäästöjen aitoa ja nopeaa vähentämistä, jotta ilmastonmuutos onnistutaan pysäyttämään ajoissa. Suomella ja Euroopalla on kaikki edellytykset selvitä kriisistä voittajana, kunhan tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostetaan sekä kotimarkkinoilla että kolmansissa maissa. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on otettava tavoitteeksi EU:n puhtaan energian pakettia käsiteltäessä. Esimerkiksi energiatehokkuusvaatimusten tiukentamisella olisi monia positiivisia kerrannaisvaikutuksia.

***

Euroopan unionin ja Euroopan talous- ja rahaliiton on oltava ihmisille hyödyllinen projekti, ei demokratiaa kaventava tai järkevää talouspolitiikkaa estävä pakkopaita. Myöskään voimapolitiikkaan hyvinvoinnin kustannuksella turvautuvan ja arvaamattoman Venäjän ei pidä antaa provosoida EU-maita unionin militarisointiin, tai käyttämään unionia voimapolitiikan välineenä. Päinvastoin, talousyhteisönä EU:n on jatkossakin edustettava nimenomaan pehmeää vakauttavaa voimaa.

Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sektoreilla Suomen tulee huolehtia kansallisesta liikkumatilastaan. Myöskään jäsenmaiden keskinäistä avunantoa ja solidaarisuutta ei saa käyttää välineenä itse EU:n militarisointiin. Ratkaisu EU:n yhtenäisyyteen ei ole sotilasliitto – ei EU:n eikä Naton.

Euroopan turvallisuuden tunteen on lähdettävä ihmisten arjesta. Unioni on koettava puolustamisen arvoiseksi. Kovan turvallisuuden sijaan EU:n palattava juurilleen, ja tarjottava maille talousyhteistyötä ja suotuisaa talouskehitystä vastineeksi rauhasta. Tämä pätee niin suhteessa Lähi-itään, Venäjään, kehityspolitiikkaan, kuin hyvinvointilupaukseen EU-maiden omille kansalaisille.

Share on LinkedIn0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on Facebook44
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *