Eteen ja taakse

Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia minua ja Vasemmistoa äänestäneitä. Henkilökohtainen tulokseni ja Vasemmiston nousu Helsingissä oli todella iso asia. Valtakunnallisesti ei Vasemmistolla mennyt yhtä hyvin. Kärsimme jälleen pienen tappion, eduskuntavaaleihin nähden 0,1 prosenttiyksikköä.

Vasemmiston vaalituloksessa oli muutakin positiivista kuin Helsingin vahva eteenpäin marssi. Eduskuntavaaleissa alkanut puolueen nuorennusleikkaus jatkui komeasti. Ennen vaaleja tiedettiin, että on iso haaste, kun ehdokasmäärä laski monien vuosikymmeniä hienoa työtä tehneiden valtuutettujen jäädessä syrjään. Nuoret täyttivät tämän aukon.

Nuoria naisia ja miehiä nousi komeilla äänimäärillä valtuustoihin ympäri Suomea. Ehkä huimimmat tulokset tekivät Turun ääniharava Li Andersson ja Oulun äänikuningatar Hanna Sarkkinen. Molemmat nuoret naiset pesivät kaikki kansanedustajat ja konkarit vaalipiireissään.

Tämä antaa jälleen lisäuskoa Vasemmiston tulevaisuuteen. Kunnallisvaalit olivat hyvä pohja, jolle rakentaa tulevia euro- ja eduskuntavaaleja. Silloin ei enää riitä pieni tappio vaan pitää ottaa voitot.

*

Yleisesti vaaleja on arvioitu niin, ettei oikein kukaan voittanut tai hävinnyt. Perussuomalaiset oli aivan ylivoimainen voittaja, jos vertaa neljän vuoden takaisin kunnallisvaaleihin. Puolueen kannatus yli kaksinkertaistui. Toisaalta, kun vertaa viime eduskuntavaaleihin, suli puolueen kannatuksesta pois lähes seitsemän prosenttiyksikköä.

Viime eduskuntavaalien ja Perussuomalaisten vaalivoiton myötä poliittinen värikartta meni täysin uusiksi. Siksi tulosta on syytä nimenomaan verrata viime eduskuntavaaleihin eikä niinkään edellisiin kunnallisvaaleihin.

Tällöin kuva muuttuu selvästi. Keskusta oli kunnallisvaalien suurin voittaja. Se teki hurjan nousun verrattuna eduskuntavaalien katastrofiin. Tätä nousua siivitti varmasti se, että maaseudulla äänestettiin selvästi kaupunkeja aktiivisemmin.

Keskustan vaalilause ”on kotiintulon aika” taisi toimia myös viime vaaleissa perussuomalaisiin siirtyneisiin. Keskustan nousu varmasti osaltaan selittää sen, että jytkystä tuli jöötti. Perussuomalaisten tappio oli raju, sen näki myös Timo Soinin naamasta.

Toinen selvä voittaja viime eduskuntavaaleihin nähden oli vihreät. Puolue palautti kannatuksensa eduskuntavaalien pudotuksen jälkeen normitasolleen.

Mutta miten kunnallisvaalien tulokset vaikuttavat kunnallispolitiikkaan? Oleellinen huomio on se, että viime kunnallisvaaleihin nähden kaikki kolme suurta puoluetta menettivät selvästi kannatustaan. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä vähemmän on kuntia, joissa yksi tai kaksi puoluetta voi päättää keskenään politiikasta. Pienten ja keskisuurien puolueiden painoarvo siis tulee kasvamaan.

Tästä esimerkkinä on vaikkapa Helsinki. Kun kokoomus menetti kolme ja vihreät kaksi valtuutettua, jäivät ne yhdessä yhden paikan päähän enemmistöstä.

*

Vaalien ehkä suurin kysymys on kuitenkin alhainen äänestysprosentti. Tässä oma arvioni meni aivan pieleen. Minulla oli etukäteen tunnelma, että äänestysprosentti voisi nousta. Tuloksena oli kuitenkin historian heikoin äänestysprosentti kaikissa vaaleissa, kun jätetään laskuista eurovaalit.

Suoraa vastausta minulla ei ole, miksi äänestysprosentti romahti niin alhaiseksi. Helppo on tietysti syyttää vaaliväsymystä. Kysymys oli jo kolmansista vaaleista puolentoista vuoden aikana. Ei ihme, jos muitakin kuin puolueen puheenjohtajia alkaa väsyttää.

Vaikka vaaliväsymys lienee osa totuutta, on se vain selitys. Jos politiikka koetaan tärkeäksi ja kiinnostavaksi, ihmiset käyvät myös äänestämässä. Tällä hetkellä poliitikkojen ja puolueiden luottamus ihmisten silmissä on heikolla tasolla. Monille politiikka näyttäytyy vain pelinä ja vallantavoitteluna.
Ainakin vasemmistopuolueilla on peiliin katsomisen paikka. Miksi ihmiset eivät lähde liikkeelle erityisesti matalamman tulotason lähiöissä? Eivätkö he enää usko, että politiikalla on vaikutusta heidän asemaansa?

Olivatko vaaliteemat niinkin arkisissa vaaleissa kuin kunnallisvaaleissa liian kaukana ihmisten jokapäiväisestä elämästä? Media halusi pyörittää keskustelua sote-uudistuksesta, mutta ainakaan tapaamiani ihmisiä noin 50 paikkakunnalla asia ei tuntunut juurikaan kiinnostavan.

Mielenkiintoista on se, että kaupungeissa äänestysprosentti oli alhaisempi ja joidenkin arvioiden mukaan nimenomaan nuoret olisivat jääneet kotiin. Eipä vaaleissa tuntunut olevan teemoja, jotka koskettivat kaupunkilaisnuoria. Yritin pari kertaa avata esimerkiksi keskustelua asumisen hinnasta, mutta ei se ottanut tuulta purjeisiin mediassa tai muiden puheenjohtajien suissa.

Vasemmiston kannatus on selvästi korkeampaa nuorten keskuudessa kuin muissa ikäryhmissä. Vasemmisto näyttäisi kannatuksensa puolesta olevan kasvavassa määrin kaupunkilaisten puolue. Alhainen äänestysprosentti siis rokotti juuri meitä. Jotta pärjäämme tulevissa vaaleissa, pitää saada ihmiset paremmin äänestämään.

On otettava mallia sieltä, missä on onnistuttu. Aidolla työväenpuolueella ei ole oikotietä menestykseen. Ainoa resepti on kova työ. Vaalityötä ei tehdä vain muutamaa viikkoa ennen vaaleja vaan sitä pitää tehdä joka ikinen viikko: tapaamalla ihmisiä, osallistumalla kansalaisliikkeisiin, organisoimalla poliittista liikehdintää ja aloitteellisuudella valtuustoissa.

*

Jään nyt kolmen viikon vanhempainvapaalle. Viime vuonna isistä vain 28,1 prosenttia oli vanhempainvapaalla. Toivottavasti jatkossa perhevapaat jaetaan nykyistä tasa-arvoisemmin.

Ensi vuonna ns. isäkuukausi pitenee kuuteen viikkoon ja sen voi käyttää joustavasti siihen asti, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Toivottavasti tämä innostaa useamman isän vanhempainvapaalle. Pitkä matka on kuitenkin vielä Vasemmiston ajamaan 6+6+6 -malliin.