Presidenttiehdokkaiden osana on myös päästä irvailun kohteeksi television viihdeohjelmissa, ja niin pitääkin olla. Vuoden viimeisen Yleleaksin mukaan olen ärähtänyt joulutiedusteluihin skeittilauta kainalossa, että miksei täällä kukaan puhu Natosta. Minua ainakin nauratti.

Vaikka vuoden vaihteen pyhinä Nato voidaankin ehkä jättää rauhaan, presidentinvaaleissa se kuuluu ydinteemoihin. Presidentti on edelleen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ykköspelaaja. Joidenkin mielestä Natosta on puhuttu vaalikeskusteluissa aivan liikaa, mutta kai se on hyvä vaalien alla keskustella edes vähän myös presidentin tehtäviin kuuluvista teemoista.

Helsingin Sanomien ennen joulua julkaisema mielipidemittaus kertoo, että Nato-jäsenyyden kannatus suomalaisten keskuudessa on romahtanut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Reilusti yli kaksi kolmannesta suomalaisista on jäsenyyttä vastaan.
Yllätys ei ole se, että Vasemmiston kannattajista peräti 86 prosenttia torjuu ja vain neljä prosenttia hyväksyy jäsenyyden. Se kertoo siitä, Vasemmisto on Nato-vastaisuutta korostaessaan oikealla asialla.

Merkillepantavaa on sekin, että myös kokoomuslaisista selkeä enemmistö on Natoa vastaan, vaikka puolue ohjelmansa mukaisesti ajaa jäsenyyttä.

Siksi ei olekaan yllätys, että presidenttiehdokkailta saadaan tasan kahdeksan ei-vastausta, kun kysytään, pitääkö Suomen liittoutua sotilaallisesti. Tosiasiaksi silti jää, että osa ehdokkaista on vaihtanut kantaansa ennen vaaleja.

Sauli Niinistö on aiemmin todennut, että Suomi liukuu Natoon eurooppalaisen kehityksen ja hiljaa tehtyjen sopimusten kautta.

Paavo Lipponen on katsonut, että Nato-jäsenyys on vain ajan kysymys ja että Suomen pitää olla mukana kaikissa läntisten demokratioiden yhteistyöjärjestöissä.
Timo Soini on puolestaan ollut valmis viemään Suomen turvatakuiden takia Natoon, Norjan mallin mukaisesti. “Mieluummin Nato kuin EU”, hän on sanonut.

Pekka Haavisto on linjannut, että “ei kuulu niihin vihreisiin, jotka vastustavat ehdottomasti Nato-jäsenyyttä. Jos Nato kehittyy entistä voimakkaammaksi rauhanturvatoimijaksi, voisi Suomi siihen liittyäkin”. Miksi kannat ovat nyt muuttuneet ennen vaaleja? Varmaan olisi syytä ainakin perustellusti kertoa, mikä on kääntänyt ehdokkaiden päät. Muuten jää vaikutelma, että ehdokkailla on ketunhäntä kainalossa.

Presidentinvaalin varsinainen loppukiri alkaa heti 2. päivä tammikuuta. Silloin ratkaistaan vaalitaistelun suunta. Jotta Vasemmisto saa hyvän tuloksen, siihen tarvitaan jokaisen tukijan panosta, joka puolella Suomea.

Elämää on onneksi politiikan ulkopuolellakin. Vuoden vaihteen vapaat tarjoavat toivottavasti meille jokaiselle aikaa vetää hiukan henkeä, huilata ja kerätä voimia kiireisen syksyn jälkeen.

Toivotankin kaikille blogin seuraajille rauhan, toveruuden ja tasa-arvon uutta vuotta!