Vaaleissa on tapana mitata hallituksen toteuttaman politiikan suosio. Kansa pääsee valitsemaan puolueiden esittämien erilaisten poliittisten vaihtoehtojen väliltä. Nyt tätä kansanvaltaa ollaan kaventamassa.
Vaikka eduskuntavaaleihin on aikaa reilu vuosi, seuraavaa hallitusohjelmaa valmistellaan jo täyttä häkää konsulttityönä. Pääministeri Matti Vanhanen on päättänyt palkata amerikkalaisen konsulttitoimiston McKinsey & Companyn avustamaan seuraavan hallitusohjelman laatimisessa.
Konsulttiyritysten käyttö on ovela tapa syöttää poliittisesti rajuja esityksiä päätöksentekoon näennäisobjektiivisina suosituksina. Konsultit kuitenkin toimivat tilaajan lähtökohdista ja toisaalta yleensä edustavat hyvin uusliberalistista ajattelutapaa.
McKinsey & Company julkaisi ennen viime vaaleja konsulttiraportin, jossa annettiin suosituksia Suomen talouspolitiikasta. Yllättävän paljon raportista on uinut nykyisen hallituksen politiikkaan vaikka teemoista ei käyty debattia vaalien alla.
Raportissa välähtää sekä ajatus eläkeiän nostamisesta ja vapaaehtoisen eläkesäästämisen lisäämisestä että ihmisten oman vastuun kasvattamisesta terveyskustannuksissa tai maksuttoman opiskelun rajaamisesta.
Raportin punainen lanka on julkisten palveluiden ”tehostaminen”. Politiikan uuskielessä tehostaminen tarkoittaa yleensä heikentämistä.
Poliittisen päätöksenteon pitää perustua arvoille ja aatteellisille valinnoille. Demokratiaa ei pidä korvata konsulteilla. Perustavanlaatuinen kysymys on se, päättääkö kansa vai konsultit.
*
Politiikan uuskieltä kuullaan myös viikosta toiseen eduskunnassa. Mille tahansa ideologiselle esitykselle perusteluksi kelpaa työllistämisen kynnyksen alentaminen. Erityisen taitava politiikan uuskielenkäytössä on valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Perusturvan rahoituspohjaa nakerrettiin miljardilla eurolla vuodessa poistamalla työnantajan Kela-maksu työllisyyden nimissä. Nyt Katainen haluaa työllistämisen nimissä alentaa yritysten maksamaa yhteisöveroa 2-3 prosenttiyksiköllä.
Vaikka Katainen puhuu silmät pyöreinä työllistämisestä, kysymys on tosiasiassa silmänkääntötempusta, jolla pääomaverotuksen mahdollinen kiristäminen maksetaan takaisin omistajille.
Yhteisöveron tasolla ei ole suoraa yhteyttä työllistämiseen. Veroa maksetaan vasta tuloksesta, josta muun muassa palkkakustannukset on jo vähennetty. Yritysveron alentaminen kasvattaa ennen muuta omistajien samaa pottia, ei niinkään palkanmaksuvaraa.
Tätä ei silmänkääntäjä Katainen muista mainita.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 26.2.2010
Ajatus siitä, että yritykset sijoittavat mieluummin maahan, jossa täytyy maksaa vähemmän veroja, kuin maahan, jossa yritysveroaste on korkea, on kyllä täysin validi. Työpaikka on parasta työttömyysturvaa, ja on häkellyttävää – tai pikemminkin vastenmielistä – että vasemmistolaispoliitikko suhtautuu lähtökohtaisen kielteiseen kaikkeen kokoomuksen suunnalta tulevaan. Hyvinvointivaltio on sitä paremmalla tolalla, mitä suurempi verokertymä on. Verokertymää tuskin saadaan huippuunsa kiristämällä yritys- ja työn verotusta. Kyllä Paavokin tämän tietää, ei vain myönnä.
VASTAUS: Ajatus siitä, että yritykset vaihtaisivat tuosta vaan verotuksen takia maata, ei ole kyllä validi. Se ei ole kovin yksinkertaista ja siihen sisältyy paljon riskejä. Suurta osaa yritystoiminnasta ei voi myöskään "muuttaa". Tämä on taas osoitus politiikan uuskielestä. Ja tuskin verokertymää saa huippuunsa kiristämällä verotusta huippuunsa, mutta sopivalla korotuksella kyllä. Mutta sinun logiikallasi verokestymä varmaan kasvaa sitä enemmän mitä enemmän veroja vähennetään?
27.02.2010 klo 21:49
Voimme ajatella toisinkin päin. Suomalaisen suuryrityksen, vaikkapa Nokian, halukkuus siirtää tehtaansa halvempiin maihin on varmasti suuri. Paitsi että kiinalainen työvoima on halvempaa, myös kasvavat markkinat ovat siellä; lisäksi Kiina on sinänsä vakaa maa tehdastoiminnalle. Jos yritysveroa nostetaan, Nokian halukkuus jäädä Suomeen vähenee entisestään. Meillä on tästä esimerkki: viime vuosikymmenen alussa Jorma Ollila uhkasi Nokian jättävän Suomen, jos verotusta ei alenneta. Kaikki tietävät, millaisia seurauksia Nokian siirtymisellä Kiinaan olisi. Ajatukseni on täysin validi. Epäilet että logiikkani mukaan verokertymä kasvaa samassa suhteessa verojen laskun kanssa. En ole sitä mieltä, ja kyllä sinä sen tiedät. Kaikista eniten arvostan poliitikkoja, jotka a) ovat rehellisiä itselleen, b) yrittävät ymmärtää, mitä vastakkaisen näkemyksen edustajat oikeasti tarkoittavat ja c) ovat avoimia uusille ehdotuksille. Paavo ei näytä täyttävän näistä ainuttakaan. Kummallisinta vasemmistolaispolitiikassa on edelleen se, että jos todella halutaan ihmisten hyvinvointia, vasureiden pitäisi etunenässä olla peräänkuuluttamassa parempia olosuhteita yrityksille. Herravihan lietsominen ei johda mihinkään.
28.02.2010 klo 11:46
Kun minusta on ilmiselvää, että valtion tuloja on lisättävä, tahi/ja menoja karsittava, niin mimmoisia ratkaisuja Vasemmistoliitto tarjoaa?
01.03.2010 klo 18:49
Lieneekö tuollaisen konsulttiyritysten neuvot myös vesilain uudistuksen taustavaikuttajana?
Suomen ja muiden valtioiden tärkein luonnonvara, vesi, ja sen turvaaminen kansalaisille kohtuulliseen hintaan, voi olla kohta uhattuna. Ongelma ei liity vain kansalaisten oikeuksiin, vaan myös luonnonsuojelualueen vaarantumiseen Kiiminkijoen vesistön läheisyydessä:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=13554&lan=fi
Vastaavia hankkeita on muualla päin Suomea, aiheesta oli koottu tekstiä erään yksityishenkilön blogiin:
http://turjalainen.blogspot.com/2010/02/skandaali-viinivaaran-pohjavesihankeen.html
Vesivarojen yksityistäminen on aiheuttanut ns. vesisotia mm. Boliviassa. Siellä veden yksityistäminen johti laajoihin protesteihin:
http://en.wikipedia.org/wiki/2000_Cochabamba_protests#Protesters.27_demands_expand
Boliviassa, jossa oli äärimmäisen pieni minimipalkka, veden hinnan nousu oli köyhemmille ihmisille katastrofi.
Ei ole suurempaa riistokapitalismia, kuin se, että monikansalliset yhtiöt omistaisivat valtion toiminnan kannalta tärkeimmän infrastruktuurin, veden, maan, julkisen liikenteen, josta tulisi yksityinen, jne.
Suomen media on enimmäkseen vaiennut aiheesta, enkä ole netistä löytyviä hajanaisia tietolähteitä lukuunottamatta, löytänyt kunnollista selvitystä vesilainsäädännön uudistuksesta ja näistä hankkeista. Voisitko sinä tai Vasemmistoliitto lähteä selvittämään tätä asiaa? Se on liian vakava aihe sivuutettavaksi.
01.03.2010 klo 19:33
Markku – täsmälleen! Kun puhutaan menojen leikkauksista, Vasemmistoliiton vastaus on yksiselitteinen ei. Kun puhutaan yhteisöveron alentamisesta (joka tod. näk. tekisi suomalaisten yritysten elosta hieman raikkaampaa), vastaus on ei. Minulla ei periaatteessa ole mitään nykyistä Vasemmistoliittoa vastaan (joskin toivoisin että vanhat taistolaiset jättäisivät eduskunnan vähitellen, tarvitsemme uusia virtoja politiikkaan), mutta tällainen älyllinen epärehellisyys häiritsee minua äänestäjänä. Jos tilanne ei korjaannu, Vasemmistoliitto ei kuulu niihin puolueisiin, joiden väliltä teen valintani ensi vaaleissa.
02.03.2010 klo 13:46
Tämä mm. vesivarojen yksityistäminen on linjassa McKinseyn vuoden 2007 raportin kanssa:
“Suomen perinteisiä vahvuuksia, kuten turvallisuutta,
koskematonta luontoa, laadukasta koulutusta ja hyvää
terveydenhuoltoa tulee vientitulojen saamiseksi tuotteistaa paremmin.”
02.03.2010 klo 16:49
"Ajatus siitä, että yritykset vaihtaisivat tuosta vaan verotuksen takia maata, ei ole kyllä validi. Se ei ole kovin yksinkertaista ja siihen sisältyy paljon riskejä. Suurta osaa yritystoiminnasta ei voi myöskään "muuttaa". " Paavo taitaa olla vähän hukassa talouselämän parissa. Yritykset kuten Nokia voivat muuttaa tehtaansa minne vain miten vain. Just like that.. Jos esim. Nokia sulkisi Salon tehtaansa ja siirtäisi tuotannon vaikka romaniaan, niin tällä ei mielestäsi ole mitään tekemistä sillä että työvoimakustannukset suomessa ovat tolkuttomalla tasolla ja verotus huippuunsa kiristetty? Säidenkö vuoksi se nokia sinne muuttaisi? "Mutta sinun logiikallasi verokestymä varmaan kasvaa sitä enemmän mitä enemmän veroja vähennetään?" Tietyys asteeseen kyllä, koska ostovoima paranisi ja etenkin pienituloisten raha kiertäisi enemmän. Tosin Teidän vasureitten mielestä kansahan pidetään ruodussa ja lieassa korkealla verotuksella ja pienellä ostovoimalla, ettei kukaan vain haaveilisi vapaudesta tai vaurastumisesta. Ja sehän loisi eriarvoisuutta kun työssäkäyvät saisivat enemmän kun valden elätit..
VASTAUS: Näissä kommenteissa on vastakkain selvästi kaksi ideologiaa. Vasemmistoliitto ei halua antautua verodumppauksen edessä. Siksi tarvitaan mm. EU-tasoisia minimitasoja yritysverotuksessa. Me emme myöskään hyväksy heinäsirkkakapitalismia, jossa yritykset muuttavat aina niihin maihin, joissa voivat maksaa surkeita palkkoja ja polkea työntekijöiden oikeuksia. Yritysverotuksen alentaminen ei myöskään lisää työntekijöiden ostovoimaa, omistajien tuloja kyllä. Kaikkein pienituloisimpien verotuksen alentaminen toki lisää talouden kiertoa ja on elvyttävää. Sen sijaan isotulosten veronalennukset ovat tehotton keino elvyttää. Tämänhän voi todeta hallituksen politiikan tuloksista. Eikä sitä ole todennut vain Vasemmistoliitto vaan myös mm. EU:n komissio ja ekonomistit arvioidessaan hallituksen talouspolitiikkaa.
04.03.2010 klo 12:37