Matti Vanhasen uskottavuus murenee päivä päivältä. Väite ettei hän tiedä lahjoittajiaan, tuntuu kovin epäuskottavalta. Kuka ei kyselisi 10 000 euron lahjoittajien perään? Ja melkeinpä vielä huolestuttavampaa olisi se, jos pääministeri olisi niin sinisilmäinen, että ottaisi vaalirahaa vastaan ilman tietoa sen alkuperästä.
*
Vaalirahoitusskandaali on syönyt koko eduskunnan ja politiikan uskottavuutta. Ainoa hyvä puoli skandaalissa on se, että lopulta leväperäisiä vaalirahoituslakeja ollaan tiukentamassa.
Kun lakia uudistetaan, voisi yksi hyvä uudistus olla se, että tulojen lisäksi pitäisi eritellä myös menot. Tämä toisi lisää läpinäkyvyyttä kampanjoihin. Monestihan kuulee sanottavan, että jollain ehdokkaalla on ollut huomattavasti enemmän mainontaa kuin rahaa ilmoitetaan kuluneen.
Avustajani kaivoi vaalikampanjastani myös sen toisen puolen eli mihin rahat menivät. Ohessa erittely kuluista:
Kampanjan kokonaiskulut 36 285,81 euroa
lehti-ilmoitukset 22 667,88
(Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset, Uutislehti 100, HBL, Voima, Ylioppilaslehti)
esitteiden paino ja jakelu 7 373,57
(esitteitä yhteensä 117 000 kpl, joista maksullisessa suorajakelussa 61 000)
muut kulut 6 244,36
(järjestetyt tilaisuudet, suoramarkkinointikirjeet, postimaksut, Vappu-lehti 2006, verkkosivut, bannerit, Radio Helsingin mainos jne.)
*
Laskettaessa tätä ”käännettyä vaalirahoitusilmoitusta” huomasimme, että alkuperäisessä vaalirahoitusilmoituksessa oli 620,20 euron virhe. Kaksi suoraan ammattiliiton maksamaa laskua oli kirjanpidossa kirjattu väärin.
Samalla kun ilmoitin tämän korjauksen oikeusministeriölle, ilmoitin myös, että kohdassa ”valtakunnalliset työväenjärjestöt” 7000 euroa on tullut Vasemmistorakentajilta.
Olin ilmeisesti ensimmäinen vaalirahoitusilmoitusta tarkentanut, joka ei ole saanut rahaa yrityksiltä tai surullisen kuuluisalta Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä. Yllättävää?
Soom moro! Tuon ajatuksen kun saat läpi, en voi muuta kuin arvostaa sinua. Se voisi jopa palauttaa Eduskunnan tämän hetken ( nolla ) arvostusta.
19.05.2008 klo 22:47
Minua ihmetyttää ylipäätänsä se, miten vaalirahoitus määritellään? Otetaan esimerkki. Henkilö x lahjoittaa henkilölle y 10 000 euroa kaksi vuotta ennen vaaleja. Molemmat tietävät, että henkilö y aikoo osallistua vaaleihin. Lahjasta maksetaan lahjavero asianmukaisesti. Henkilö y käyttää näitä rahoja vaalikampanjassaan. Ovatko rahat teknisesti vaalirahoitusta vai henkilön y omaa rahaa?
VASTAUS: En ole todellakaan mikään asiantuntija, mutta ymmärtääkseni vaalikampanjaan tehdyistä lahjoituksista ei tarvitse maksaa lahjaveroa. Jos lahjavero on maksettu, ovat rahat henkilön y omaa rahaa.
19.05.2008 klo 23:28
Mistähän mahtaa muuten johtua, että enemmistö vaalirahoitussotkun k-edustajista löytyy… yllätys yllätys kokkareista ja kepusta?… Tulipa vaan mieleen.
19.05.2008 klo 23:42
Toisin sanoen vaalirahoituksen voi halutessaan järjestää pimeäksi lahjaveron hinalla?
VASTAUS: niin varmaankin.
20.05.2008 klo 13:33
Kallista on ilmoittelu aviiseissa! Mutta varmaan välttämätöntä, jos näkyvyyttä haluaa. Pitäisikö siirtyä pitkiin listoihin?!?
20.05.2008 klo 15:02
Terve Paavo, Onko yritysten ehdokkaille antama raha erilaista rahaa kuin järjestöjen antama raha? Eivätkö molemmat tue ehdokkaita, jotka ajavat lahjoittajalle tärkeää asiaa?
VASTAUS: sekä yritysten että yhdistysten lahjoittama raha on arveluttavaa silloin, jos siitä syntyy riippuvuussuhteita tai palvelusvelkoja.
20.05.2008 klo 15:50
Esittäisin Vahvasti vasemmalla -nimimerkille kysymyksen: Johtuneeko median vasemmistosympatioista. Oletko nähnyt kysyttävän tarkennuksia esim. siihen, mistä Mikkelin työväenyhdistys sai eräälle ehdokkaalle lahjoittamansa reilut 57 000 euroa? Ja mitä vaateita se sisälsi? En minäkään, jostain syystä. T:Kokkari, joka ei hyväksi omien(kaan) vilppiä.
20.05.2008 klo 20:50
Paavo, kirjoitit tuossa ylempänä että "sekä yritysten että yhdistysten lahjoittama raha on arveluttavaa silloin, jos siitä syntyy riippuvuussuhteita tai palvelusvelkoja". Eikö 7000 euron summa Vasemmistorakentajilta myös muodosta jonkinlaisen siteen sinun ja heidän välille? Tuota 7000 euroahan sinun on hyvin pitkälle kai kiittäminen että olet ylipäänsä nykyiseen asemaasi päässyt kun vaalimainonta maksaa nykyisin mansikoita. "Kenen leipää syöt sen lauluja laulat" pitänee tässäkin yhteydessä paikkansa?
VASTAUS: Tuo summa on viidesosa vaalikampanjani kuluista. Tuskin se nyt läpimenoa ratkaisi vaan pitkäaikainen poliittinen duuni. Minusta on aivan luonnollista ja hyvä asia, että työväenjärjestöt tukevat työväenehdokkaita.
21.05.2008 klo 09:41
Onko kyseessä siis Rakentajien Vasemmistoyhdistys ry? Jos on, niin minkä vuoksi yhdistys on rekisteröity YTJ:n mukaan vasta vaalien jälkeen?
VASTAUS: Rakentajien Vasemmistoyhdistys ry on Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin avoimen tietokannan mukaan rekisteröity yli 16 vuotta sitten, 23.4.1992. Y-tunnuksellahan ei ole mitään tekemistä yhdistyksen rekisteröinnin kanssa.
21.05.2008 klo 17:46
Siis keitä on Rakentajien Vasemmistoyhdistyksen takana? Keitä HENKILÖITÄ?
22.05.2008 klo 22:36
Juuri äsken katsoin ylen jälkiviisaat lähetystä, missä muistivat kyseenalaistaa vasemmiston vaalirahat. Mitkä jaetaan aina yhdelle henkilölle ja nimesivät sinun saaneen ne rahat tänä vuonna. Sanoivat että sinun ikäisellä ei ole vielä omia rahoja millä olisit mainostanut iltalehtien sivuilla koko sivun kokoisin mainoksin. Melko törkeitä syytöksiä sinua kohtaan!!
VASTAUS: Katsoin Jälkiviisaat netistä ja olipas käsittämätön väite Jan Erolalta, että kaikki puolueen rahat on laitettu minulle. Eipä ole nämä paljon (oikeiston paheksumat) ay-liikkeen tuet kovin kummoisia ole, jos koko puolueelle suunnattu tuki olisi 7000 euroa. Kyllä ne oli aivan jotain muita hevosia, joita puolue ajoi.
23.05.2008 klo 12:59
Veikkaisin että Paavo joutuu nyt kovaan "ennaltaehkäisevään" tulitukseen koska jos "kriisi" eskaloituu tästä vielä niinkin pitkälle kuin ennenaikaisiin vaaleihin (kuka tietää mitä käy Iken tekstari säädön jälkeen), niin Paavo ja vas. tulee olemaan niissä vaaleissa yksi suurista voittajista tällä hetkellä ja se ei tee hyvää NATO-suunnitelmille.
23.05.2008 klo 16:02
Tässä olisi Ylen kriittiselle MOT-tv-ohjelmalle tutkisteltavaa. Poliitikkojen salailu voisi saada uusia muotoja syksyn kunnallisvaaleissa, kun on kohu asiasta syntynyt, ja hyvä niin. Jaska L: vasemmistosympatioista? Mitkä lehdet kuuluvat mielestäsi tässä maassa "vasemmistosympaattisiin lehtiin"? Ei ainakaan Hesari tai iltapäivälehdet. Älä viitsi naurattaa.
26.05.2008 klo 12:28