MTV3 ja Helsingin Uutiset olivat teettäneet Taloustutkimuksella gallupin Helsingin vaalitilanteesta. Minun kannalta tulos näytti erinomaiselta. Olisin saamassa peräti 34,4 prosenttia Vasemmistoliiton äänistä Helsingissä ja menossa kirkkaasti läpi. Viime vaalien kokonaisäänimäärällä tulos tarkoittaisi noin 7500-8000 ääntä.
Vaikka Helsingin Uutiset hehkutti minua jo varmana läpimenijänä, ei samppanjapulloja kannata vielä poksautella. Kyselyn tulokset ovat vain suuntaa-antavia. Duunia pitää tehdä todella kovasti, että kyselyn tulos muuttuu myös ääniksi vaalipäivänä. Lisäpotkua ja hyvää fiilistä uutinen joka tapauksessa toi. Nyt mennään läpi varmasti, kun saadaan vain ihmiset liikkeelle!
Huono uutinen tutkimuksessa oli se, että kyselyn mukaan Vasemmistoliitto olisi saamassa Helsingissä vain yhden paikan. Selkeä tavoite ja tunnelma on ollut se, että kahdeksan vuoden tauon jälkeen Helsingistä menee läpi kaksi vasemmiston kansanedustajaa. Ja itse asiassa olen edelleen sitä mieltä, että me otamme Helsingistä ne kaksi paikkaa. Kampanjani pyrkimys saada lähiöiden potentiaaliset äänestäjät liikkeelle nousee entistä tärkeämmäksi.
Tutkimuksen mukaan vuoden 2003 vaaleihin nähden keskusta menettää toisen paikkansa ja perussuomalaiset ainoansa. Vastaavasti nousussa ovat kokoomus ja vihreät. Kokoomus ottanee edellisvaalien notkahduksen jälkeen takaisin viime vaaleissa menetetyn paikan. Sen sijaan on kovin vaikea uskoa, että vihreät olisivat nousussa.
Vihreiltä puuttuvat selkeästi omat teemat ja avaukset. Vihreiden 450 euron perustulomallista ei ole vaaliaseeksi kuin korkeintaan itseään vastaan. Puolueen politiikan heiluminen edestakaisin poliittisella kentällä ei ole omiaan lisäämään kannatusta. Aikaisemmin vihreät ovat yrittäneet uskotella, etteivät ole oikealla tai vasemmalla vaan edellä. Nyt puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg ilmoitti vihreiden olevan tiukasti keskellä. Povaankin, että lisäpaikan ottaa vihreiden sijaan Vasemmistoliitto.
SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on tutkimuksen mukaan vaarassa pudota eduskunnasta. Uudenmaan vaalipiiristä tullut Heinäluoma on yrittänyt raivokkaasti muuttaa imagoaan Don Eerosta tavalliseksi itähelsinkiläiseksi. Metrolla matkustamisen hehkuttaminen ja ottelulippujen tarjoaminen Kontun peliin ovat olleet jotenkin hyvin epäaitoja. Pubeja ja ostareita kiertäessäni olen huomannut, ettei Heinäluoma innosta helsinkiläisiä.
Viimeistään tämän tutkimustuloksen jälkeen demareiden soppatykit lähtevät kuitenkin puskemaan sellaisella raivolla Heinäluomaa lähiöostareille, että hänen kannatuksensa alkaa nousta. Tämän, jos minkä, demarit osaavat. Vaalien välissä heitä ei juurikaan näy ihmisten parissa, mutta viimeisen kuukauden aikana koko soppatykistö on liikkeellä.
Kiva kaveri. Aika paljon tuntuu varaavan kalenteriinsa noita baari-iltoja. Siitä huolimatta soisin ääneni, ellei Sumuiset Vuoret, niin vihertävät, kiinnittäisi huomiotani. Näkee, ken elää. Zemiä, sulle Lipposen kaima.
29.01.2007 klo 01:38
Ei Eerosta leivota muutamassa kuukaudessa tavallista itä-helsinkiläistä. Valtiovarainministeri kun elää vähän erilaista elämää kuin muut täällä, vaikka asuisikin samassa kaupunginosassa. Kelasin, että Eero olisi suunnannut kampanjaansa enemmän oikealle keräten Lipposen oikeistolaisia äänestäjiä. Don -julisteet olisivat voineet purra paremmin. Vassilta tarvitan rohkeita aloituksia ja valtavasti kenttätyötä. Lähiöiden ihmisiä on kuunneltava, ja heiltä on opittava. Pannaan ongelmat korvan taakse ja aletaan muuttamaan niitä vaalien jälkeen. Sitä kautta voitetaan ihmisten luottamus ja menestytään jatkossakin. Pelkällä rokalla ei pitkälle päästä.
29.01.2007 klo 08:50
Kyllä Paavoa äänestetään täällä Siltasaaressakin, eikä vain lähiöissä.
29.01.2007 klo 13:07
Näin se on. Vanhat kotinurkat Kallio, Vallila, Alppila, Pasila… ovat kaikkein vahvinta tukialuetta. Pitkän sillan pohjoispuoli on edelleen punainen!
29.01.2007 klo 14:47
Vaikka olen vihreä, toivon että pääset läpi, koska saisimme freesimmän Vasemmistoliiton. Olishan sekin hyvä että vasemmistoa edustaisi Arkadianmäellä edes yksi (äijiintynyt) nuori mies. Se vihreiden sijaitsemattomuus oikeisto-vasemmisto -akselilla tuntuu aiheuttavan ikuista ahdistusta. Tämä Marxin aikainen akseli on edelleen ainoa karsina, johon pitäisi kaikki änkeä, vaikka esimerkiksi arvoliberalismi-arvokonservatismi- akselilla saadaan paljon havainnollisempia eroja nykypuolueiden välille.
30.01.2007 klo 14:07
Håller med föregående skribent. Du behövs i riksdagen.
31.01.2007 klo 16:44
Löytyykö tuohon tutkimukseen linkkiä?
02.02.2007 klo 14:39
Hyvä Paavo! Onpa hienoa että gallup lupaa sinulle noin hyvää. Äänestän Vasureita varsin varmasti nyt, kun Suvi-Anne ei ole siellä enää sekoilemassa. On vedettävä tiukkaa linjaa: ökyrikkaus ja köyhyys eivät saa asua täällä sovussa, vaan toisen tai molempien on lähdettävä. Maata ja vapautta, sanoivat Meksikon maatyöläiset jo sata vuotta sitten. Tänään se tarkoittaa vaurautta muillekin kuin jo valmiiksi varakkaille ja oikeutta toteuttaa itseään muutenkin kuin pörssikapitalistien talutusnuorassa. Että tsemppiä. Ja paljonkos siitä toisesta paikasta tuon Helsingin Uutisten mukaan vielä puuttuisi? Oma profiili ja ennen kaikkea poliittinen linja ois varmaan näissä vaaleissa Vasemmistoliitolle parempi ohjenuora kuin kaikki (muut) puolueet lävistävä tunkkainen väistely.
02.02.2007 klo 14:56
En löytänyt enää tarkempaa analyysia MTV3:n sivuilta, mutta oheisesta linkistä löytyy televisiouutinen Helsingin vaalitilanteesta: http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/nettitv_uutiset/ajankohtaisohjelmat/vaalit2007?
Helsingin Uutisiten sivuilta löytyy juttu. Ensin klikkaa näköislehti kohtaa ja etsii arkistosta lehden 28.1. Siinä ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka kaukana toinen paikka on.
02.02.2007 klo 14:59
Mainiota. Kiitos.
03.02.2007 klo 13:57
Hei Paavo ! Kaltaistasi politiikassa tarvitaan ei pelkästään kompromissin tekijöitä vaan heikommista on jonkun välitettävä, on uskallettava olla erimieltä jos siltä tuntuu, jees sä oot juuri sellainen josta dikkaan. Terv.nimimerkillä apua olen tarjonnut
07.02.2007 klo 11:00
Höpöjuttu lehtiin on otsikoitu niin, että se pelottaisi arimmat demarien ja kokoomuslaisten taakse Helsingissä. Ehkä suuret nimet, jotka ovat putoamassa eduskunnasta, ovat saaneet täten vetoapua tutuilta poliiseilta. Jotta sinulta ääniä heille, siksi ajoitus on tärkeää. Juuri ennen vaaleja… Tuskin sattumaa.
07.02.2007 klo 14:06
Pitää ottaa näkyvä irtiotto perussuomalaisiin. Monille sosialistit on samaa väkeä kuin nationalistit. Eroa pitää tuoda esille. Solidaarisuus muiden maiden köyhille työläisille ja laajempi väylä maahanmuuttajille (joille myös reilut ehdot työelämässä), ei nationalismille ja konservatismille jne. Vihreillä on uusia ideoita (perustulokysymystä ei mielestäni ole ajateltu loppuun asti)mutta häiritsevästi hajaannusta linjoissa. Ei voi neuvotella kun jokainen on eri mieltä asioista. Kaikkissa puolueohjelmissa on nykyään luonnonsuojeluohjelma. Luonto pelastuu kuitenkin vain kilpailua vähentämällä, ei kilpailuun panostamisella tai myötäilemällä jokaista tahoa.
08.02.2007 klo 21:05