Eettisiä hankintoja – Työtä Suomessa

Kirjoitettu Paavon blogi

Äitiyspakkaus on yksi hienoimpia suomalaisia innovaatioita. Toimiessani tasa-arvoasioista vastaavana ministerinä, esittelin ylpeänä monissa kansainvälisissä kokouksissa äitiyspakkausta.

Herätti suurta kiinnostusta ja ihmetystä, kun kerroin miten Suomessa ministerin lapsi nukkuu samassa yhteiskunnan lahjoittamassa pahvilaatikossa ja käyttää samoja laatikoissa tulleita vaatteita kuin kaikkien muidenkin lapset.

Kansainvälisesti tällainen tasa-arvo on aivan poikkeuksellista ja myös varsin poikkeuksellista on se, miten ministerien ja kansanedustajien lapset käyttävät aivan samoja vaatteita, käyvät samoja päiväkoteja ja samoja kouluja kuin kaikki muutkin lapset.

Kun äitiyspakkaus on meidän ylpeytemme, pitäisi myös sen sisällössä huomioida eettiset ja moraaliset asiat paremmin. Äitiyspakkauksen vaatteiden ja tarvikkeiden pitää olla kestävästi valmistettuja. Valitettavasti Finnwatchin selvitys osoittaa, ettei näin ole.

Tämä kuvastaa laajemminkin suomalaista ongelmaa, miten julkisissa hankinnoissa painotetaan liikaa hintaa laadun ja kestävyyden sijaan.

Kysymys on myös työpaikoista Suomessa. Mitä enemmän julkisissa hankinnoissa suositaan kotimaisia, sitä enemmän saadaan työtä Suomeen.

Hankinnassa ei voi laittaa mitään maata toisen edelleen lähtökohtaisesti, mutta jos kilpailutuksessa painotetaan oikealla tavalla laatua ja suomalaisia erityisolosuhteita, kilpailutuksia myös voitetaan.

Meillä on valitettavan pitkä lista hankintoja, jotka on mennyt ulkomaille sen sijaan että olisi saatu Suomeen työtä. Erityisesti tulee mieleen joukkoliikennevälinehankinnat.

Suomenlinnan lautta tehtiin suomalaisen telakan sijaan Puolassa. Seurauksena lautta ei ollut suomalaisissa olosuhteissa oikein ohjattava ja meinasi törmäillä ruotsinlaivoihin.

Helsinki tilasi raitiovaunuja Saksasta. Jatkuvasti niistä iso osa oli korjattavana ja koskaan ne eivät oikein toimineet. Nyt niitä ollaan myymässä pois. Onneksi uudet spårat tulevat Kainuusta.

Pendolinot ostettiin Italiasta. Niissä oli vuosia ongelmia, kun hyytyivät pakkasella. Myöskin paikallisjunat ostettiin ulkomailta.

Suomalaisten ei pidä olla julkisissa hankinnoissa paavillisempia kuin paavi itse. Virheistä kannattaa oppia ja miettiä, miten kilpailuehdot ovat sellaisia, että suomalaisilla on mahdollisuus voittaa.

Nyt esimerkiksi junavaunuja tilataan taas Otanmäeltä, kun kilpailutuskriteereissä huomioitiin paremmin suomalaisten olosuhteiden tuntemus.

Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *