Trumputin

Kirjoitettu Paavon blogi

On aina hyvä, jos maailman suurvaltojen johtajat tapaavat. Keskusteluyhteys on parempi kuin ei keskustelua. Maailman jännittyneessä tilanteessa ei ole ollenkaan huono asia, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat kahden kesken.

Sekään ei ole huono asia, että Trump ja Putin tapaavat Helsingissä (tai Vantaalla). Suomen valinta presidenttien ensimmäisen varsinaisen tapaamisen paikaksi osoittaa, että Suomi nähdään konfliktien ulkopuolisena maana ja sotilaallisesti liittoutumaton maa voi toimia välittäjänä.

Tätä taustaa vasten on ollut lähinnä koomista seurata sitä joidenkin Nato-kannattajien kauhunsekaista kirjoittelua, jossa pelätään Suomen kohdalla käytettävän kansainvälisessä mediassa termejä neutraali tai puolueeton.

Suomen on hyvä olla neutraali suhteessa Trumpiin ja Putiniin. Suomi ei ole kummankaan puolella, pikemminkin päinvastoin. Suomen tulee kaikessa toiminnassaan ja puheissaan aina puolustaa kansainvälistä oikeutta, ihmisoikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia, naisten oikeuksia, demokratiaa ja sananvapautta.

Trump ja Putin kumpikaan eivät ole näitä arvoja ja periaatteita liiemmin puolustaneet. Siksi Suomen ulkopoliittisen johdon pitää tapaamisissa molempien suurvaltojen presidenttien kanssa nostaa juuri näitä teemoja esille. Ja juuri siksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pitää osoittaa mieltä kaduilla 16. heinäkuuta.

Itse olen varannut kaukonäköisesti jo kauan sitten kyseiselle päivälle matkan Legolandiin. Siellä ovat ainakin palikat kohdallaan. Näistä kahdesta presidentistä en olisi ihan yhtä varma.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *