Sipilä pelaa vastuutonta sote-peliä

Kirjoitettu Paavon blogi

Sote-uudistusta Sipilän hallituksen ehdottamassa muodossa vastustaa selvä enemmistö kansanedustajista. Sitä vastustaa selvä enemmistö asiantuntijoista. Sitä vastustaa suurimpien kaupunkien päättäjät.

Maakuntavaalien pitämistä lokakuussa ei kannata yksikään puolue keskustaa lukuun ottamatta.

Silti molempia ollaan runnomassa väkisin läpi ylikireällä aikataululla ja lehmänkaupoilla.

Tämä on häpeäksi demokratialle. Tämä ei ole kansanvaltaa vaan harvainvaltaa.

*

On arvioitu, että soten kokoluokka on 20 miljardia euroa vuodessa, siinä on kymmenen nollaa kakkosen perässä (20 000 000 000 €). Haluammeko todella tämän laittaa yksityisten, monesti monikansallisten ja veroparatiiseista käsin operoivien, yritysjättien pelikentäksi.

Meidän terveydellämme ja meidän verovaroilla tuotetuilla palveluilla tehdään voittoa, eikä voitosta edes makseta asianmukaista veroa Suomeen.

Jokainen hallitus ja eduskunta tekevät sekä hyviä että huonoja päätöksiä. Virheiden tekeminen on inhimillistä. Oleellista on se, että virheistä oppii ja virheet korjataan.

Mutta joskus on edessä niin valtavan suuria järjestelmämuutoksia, että virheitä ei voi enää korjata. Virheiden vaikutuksia voidaan vain pehmentää.

Sote-uudistus on itsenäisen Suomen suurimpia uudistuksia. Se on niin merkittävä järjestelmämuutos, ettei sen astuttua voimaan ole enää paluuta vanhaan malliin.

Ruotsi on tästä esimerkki. Kun siellä markkinaehtoistettiin terveyspalvelut, ei niitä enää ole pystytty palauttamaan markkinoilta julkisiksi palveluiksi, vaikka ongelmat on tunnistettu. Nyt ruotsalaiset sanovat, älkää tehkö samoja virheitä kuin me. Kannattaisiko kuunnella?

*

Suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka vaikuttavat vuosikymmeniksi eteenpäin, pitää yrittää löytää taakse mahdollisimman laaja tuki. Tässä historiallisessa sote-uudistuksessa alkaa olla takana niin kansan kuin asiantuntijoiden taholta historiallisen laaja vastustus. Myös läpimeno eduskunnassa on hiuskarvan varassa.

Joka päivä eduskunnassa spekuloidaan, uskaltaako joku hallituspuolueiden kansanedustaja ilmoittaa äänestävänsä hallituksen esittämää sote-uudistusta vastaan. Joka päivä lasketaan, montako vastustajaa vielä tarvitaan, jotta uudistus menee läpi. Pääministeri yrittää käydä lehmänkauppoja pienien oppositiopuolueiden kanssa ja ostaa ääniä sote-uudistuksen taakse.

Samaan aikaan asiaa käsittelevät valiokunnat tekevät ympäripyöreitä päiviä. Historiallisen suuressa uudistuksessa pitäisi kuulla erityisen huolella asiantuntijoita ja tehdä pilkuntarkkaa työtä lain kirjoittamisessa.

Silti koko ajan vaaditaan, että lait pitää saada läpi mahdollisimman nopeasti. Miksi takarajaksi mietinnölle on asetettu kesäkuun alku? Siksi että pääministeri haluaa soten valmiiksi valiokunnista ennen keskustan puoluekokousta.

Suomen historian yhden suurimman uudistuksen aikataulua määrittää keskustan puoluekokous!

Suomen historian yksi suurimmista uudistuksista yritetään saada läpi vaikka vain yhden kansanedustajan enemmistöllä, ja sitä varten pääministeri yrittää maanitella ja ostaa opposition ääniä!

Pääministeri Sipilän vetoaa ja toivoo, että ”vastuulliset” opposition kansanedustajat äänestäisivät sote-uudistuksen puolesta. Tosiasiassa Sipilän toiminta on vastuutonta.

Pääministeri Sipilä näyttää laittavan oman arvovaltansa Suomen kansan edun edelle.

Kommentteja (1)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *