Miehisyyteni ei ole uhattuna

Kirjoitettu Paavon blogi

Elämäni ehkä hankalin paikka selittää jotain poliittista sisältöä oli, kun tasa-arvoasioista vastaavana ministerinä olin kristillisdemokraattien eduskuntaryhmässä avaamassa esitystä uudesta tasa-arvolaista.

Hiki valui selkääni pitkin, kun yritin selittää mm. sukupuolivähemmistön käsitettä. Sitä ettei ihminen ole sukupuoleltaan välttämättä sitä, miltä ulospäin näyttää ja se ei uhkaa kenenkään miehisyyttä tai naisellisuutta, jos joku toinen on muun sukupuolinen.

Lopulta keskustelu ja kysymykset menivät niin korkealle tasolle, että jouduin laskemaan käteni ryhmähuoneen pöydällä olleelle raamatulla ja toteaminen: ”vaikka olen kirkkoherran pojanpoika, on keskustelu nyt niin teologista, etten pysty siihen enää ministerinä vastaamaan.”

*

Pidän itseäni feministinä. Haluan murtaa yhteiskunnasta rakenteita, jotka sortavat naisia ja miehiä. (Ja muun sukupuolisia, mutta huomaan etten sitä koskaan mainitse kertoessani omasta feminismistä.)

Sukupuolittuneita rakenteita on paljon kielessä ja urheilussa. Niitä on nostettu kiitettävän paljon esille olympialaisten aikana.

Minusta on hyvä, että näitä sukupuolittuneita rakenteita nostetaan esille. Muutoksia ei tapahdu, jos joku ei nosta epäkohtia esille.

En ihan ymmärrä, miksi jotkut suhtautuvat niin raivokkaasti siihen, että näitä rakenteita nostetaan esille.

*

Vaikka pidän itseäni feministinä, käytän paljon sukupuolittunutta kieltä. En kiusallani tai ärsyttääkseni, vaan sen vuoksi että kieli muuttuu hitaasti.

Olen kuitenkin luopunut vuosien varrella monien monien termien käyttämisestä, jotka ovat olleet ennen ihan kosher (onko kosher käyttää sanaa kosher?), mutta nykyään ovat loukkaavia.

Ei ihminen, joka käyttää ”väärää sanaa”, tee sitä välttämättä kiusallaan. Hän voi jopa yrittää olla kunnioittava tai ystävällinen.

*

Yksilöurheilussa miesten ja naisten (tai siis miesolettamien ja naisolettamien pitäisi kai sanoa) välinen ero arvostuksessa ja näkyvyydestä ei ole ole kovin suuri. Hiihtäjien tai lumilautailijoiden saavutuksia arvostetaan yhtälailla sukupuolesta riippumatta.

Sen sijaan suuri ero tulee joukkueurheilussa. Minusta oli hyvä, että pronssia saaneiden naisleijonien saama näkyvyys suhteessa puolivälierässä pudonneisiin miesleijoniin nostettiin esille.

Tämä pitää nostaa esille joukkueurheilun yhteydessä niin kauan kuin ero on näin räikeä. Minä näen tämän ongelman vaikka seuraan esimerkiksi huomattavasti enemmän miesten jalkapalloa kuin naisten jalkapalloa.

Vaikka pidän itseäni feministinä, ei minulle eilen tullut mieleenkään vilkaista, missä Chelsean naiset pelaa. Menin suorittamaan stadionbongausta Oldhamiin alasarjapeliin, joka oli peruttu jäisen kentän vuoksi. (Eilen ohjelmassa oli 50 peliä viidellä ylimmällä sarjatasolla Englannissa. Yksi peruttiin. Murphyn laki.)

Vasta Manchesteriin palattuani huomasin instagramista, että Chelsea Ladies olisi pelannut Cityä vastaan.

Käyn katsomassa Helmarien pelejä, mutta vain Huuhkajien lohkoarvontoja seuraan livenä ja alan heti otteluohjelman selvittyä suunnittelemaan vierasreissuja.

Siinä ei minusta ole mitään väärää, että on enemmän kiinnostunut naisten tai miesten jalkapallosta. Mutta sen sijaan olen voimakkaasti sitä mieltä, että naisten jalkapallon pitää saada enemmän huomiota.

*

Vaikka olen mies, varmaan monissa asioissa hyvinkin stereotyyppinen, en koe millään tavalla uhkaksi ”miehisyydelleni”, että miehiin keskittynyttä uutisointia tai kieltä kritisoidaan.

Minusta on suorastaan raukkamaista, miten feministi-naisten kimppuun hyökätään, välillä myös johtavien naistoimittajien toimesta.

Toisaalta keskustelussa sukupuolittuneesta kielestä pitää yrittää muistaa, että ongelmia voi nostaa esiin syyllistämättä.

Vaikka aikoinaan keskustelu kristillisten eduskuntaryhmässä meni minulle liian korkealle tasolle, luulen että kuitenkin he ymmärsivät ainakin osittain sen, mitä tasa-arvolailla haettiin.

Kommentteja (1)
  1. Juudas 26.2.2018-21:50

    Sinullahan on itsekritiikki hyvin hallussa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *