Hallitus laiminlyö toimeentulotukiasiakkaiden perusoikeudet

Kirjoitettu Paavon blogi

Jätin eilen kirjallisen kysymyksen Kelan maksaman perustoimeentulotuen edelleen jatkuvista ongelmista. Toimeentulotukihakemuksien määrä on jatkanut kasvuaan, eikä Kelalle ole vieläkään turvattu riittäviä resursseja hakemuksien käsittelyyn.

On käsittämätöntä, että ensi vuoden budjetissa Kelan valtionosuus on jäämässä 18 miljoonaa euroa Kelan esittämää resurssitarvetta pienemmäksi. Kelan mukaan tämä uhkaa pahentaa tilannetta ensi vuonna.

Toimeentulotukeen liittyviä ongelmia on jatkuvasti nostettu esiin niin mediassa kuin eduskunnassakin, mutta hallitus ei näytä edes piittaavaan ihmisten perustuslaillisesta oikeudesta välttämättömään toimeentuloon.

Kesäkuusssa Kelan toimihenkilöt ry kirjelmöi Kelan johdolle perustoimeentulotuen tilanteesta. Kirjelmän mukaan etuus on ollut Kelan hoidettavana jo 1,5 vuotta ja henkilöstöresurssit ovat olleet jatkuvasti riittämättömiä. Myös työntekijöiden perehdytys ja koulutus ovat olleet puutteellisia ja lyhytkestoisia.

Yksi toimeentulotuen Kela-siirron seuraus on ollut perusosaan tehtävien leikkauksien moninkertainen yleistyminen. Kun aiemmin alentamispäätöksiä tehtiin vuosittain muutamia tuhansia, vuonna 2017 niitä oli jopa 24 000 kappaletta.

Jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä toivon hallitukselta vihdoinkin vastausta Kelan henkilöstön esittämään huoleen resurssien riittävyydestä.

 

*

 

Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan:

Perustoimeentulotuen siirtyminen Kansaneläkelaitoksen vastuulle vuoden 2017 alusta piti olla parannus kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanteeseen. Valitettavasti siirto johti merkittäviin ongelmiin, jotka näyttävät jatkuvan edelleen. Toimeentulotukihakemuksien määrä on jatkanut kasvuaan, eikä Kelalle ole turvattu riittäviä resursseja hakemuksien käsittelyyn, jolloin päätökset ovat toistuvien väliaikaisjärjestelyiden varassa. Tämä siitä huolimatta, että ongelmia on tuotu aktiivisesti esiin niin mediassa kuin esimerkiksi Vasemmistoliiton kansanedustajien suullisten ja kirjallisten kysymyksien muodossa.

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2019 Kelan valtionosuus on jäämässä 18 miljoonaa euroa Kelan esittämää resurssitarvetta pienemmäksi, mikä uhkaa pahentaa tilannetta ensi vuonna. Tämän huolen ovat ilmaisseet niin Kelan hallinto kuin henkilöstö, jonka edustajien mukaan lakisääteisissä käsittelyajoissa pysyminen uhkaa jälleen vaarantua.

Kelan toimihenkilöt ry kirjelmöi kesäkuussa 2018 Kelan johdolle perustoimeentulotuki-työntekijöiden tilanteesta. Kirjelmän mukaan etuus on ollut Kelan hoidettavana jo 1,5 vuotta, mutta edelleen etuuden tekemisessä ja asiakaspalvelussa on paljon epäkohtia. Henkilöstöresurssit ovat olleet jatkuvasti riittämättömiä ja henkilöstön palautteen perusteella perehdytys ja koulutus ovat puutteellisia ja lyhytkestoisia.

Yksi perustoimeentulotuen Kela-siirron seurauksista on ollut toimeentulotuen perusosan leikkauksien moninkertainen yleistyminen. Kun aiemmin alentamispäätöksiä tehtiin vuosittain muutamia tuhansia, vuonna 2017 niitä oli jopa 24 000 kappaletta. Monille ihmisille tämä tarkoittaa jopa 40 prosentin leikkausta viimesijaiseen toimeentuloturvaan.

 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Kuinka hallitus aikoo vastata Kelan henkilöstön esittämään huoleen resurssien riittävyydestä ja varmistaa sen, etteivät lain edellyttämät käsittelyajat ylity jatkossa

ja

miten hallitus aikoo varmistaa, että henkilöstöresurssit riittävät ihmisten tilanteiden aitoon yksilölliseen huomioimiseen?

 

Helsingissä 16.10.2018

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *