Vaalivoittajan on helppo hymyillä

Kirjoitettu Yleinen

Vasemmiston pitää naulita Le Bonk vaalivalvojaispaikaksi. Eilen siellä oli neljännen kerran vaalivalvojaisemme ja kolmannen kerran saimme vaalivoiton (kuntavaalien lisäksi eurovaalit ja presidentinvaalit). Näistä kuntavaalien voitto maistuu kaikkein makeimmalta. (Vaalivalvojaispaikkoina Gloria ja ravintola Kaisaniemi ovat täysin ehdottomasti pois suljettuja jatkossa.)

Valtakunnallisesti voitimme kuntavaaleissa 0,8 prosenttiyksikköä edellisiin kuntavaaleihin nähden. Vaikka kuntavaalit ja eduskuntavaalit poikkeavat toisistaan, voi niidenkin tuloksia vertailla. Viime eduskuntavaaleihin nähden voitimme lähes kaksi prosenttiyksikköä ja se on hurjan hieno tulos.

Meillä oli erittäin hienot ja aktiiviset ehdokkaat ja tukijoukot. He ovat suurin selittävä tekijä vaalivoittoon. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson oli erinomainen viimeisissä vaalikeskusteluissa. Se merkitsi todennäköisesti joitain prosenttiyksikön kymmenyksiä.

Näillä kuntavaaleilla oli enemmän valtakunnallista merkitystä kuin normaalisti. Nämä olivat kolmannet kuntavaalit sinä aikana, kun olen toiminut kansanedustajana. Nyt kuntavaalit nostattivat aivan toisella tavalla jännitystä ja kuhinaa eduskunnassa kuin aikaisemmin.

Viime eduskuntavaaleista on kaksi vuotta ja kuntavaalit olivat ensimmäinen todellinen mittari hallituksen kannatuksesta. Suhteessa eduskuntavaaleihin perussuomalaisilta vedettiin ilmat täysin pihalle ja myös keskusta kynti. Oppositio voitti kautta linjan. Tämä luo hallitukselle kovaa poliittista painetta. Erityisesti hallituksen kaavailema ns. valinnanvapaus sote-uudistuksessa sai haisevan vastalauseen.

Äänimäärissä viime kuntavaaleihin verrattuna keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus menettivät noin 110 000 ääntä. Demarit, vihreät ja Vasemmisto saivat yhteensä lisää noin 140 000 ääntä.

***

Helsingin merkitys valtakunnalliseen vaalitulokseen on erityisen suuri kuntavaaleissa. Kokoomus ja vihreät loivat Helsinkiin vaalitaktisista syistä pormestarivaalikuvion. Puhe pormestarivaalista oli harhaanjohtavaa, mutta se onnistui kanavoimaan lisää ääniä molemmille puolueille. Sekä kokoomus että vihreät voittivat Helsingissä, vaikka vihreille se ei taida vielä tänään tuntua voitolta.

Julkisuudessa ja kahden suurimman puolueen taholta luotu pormestarivaaliasetelma oli erittäin hankala kaikille muille puolueille. Tämä johti myös siihen, että Helsingissä puhuttiin vähemmän asiakysymyksistä kuin normaalisti kuntavaaleissa.

Näistä erittäin hankalista lähtökohdista huolimatta Vasemmisto teki mahtavan tuloksen Helsingissä. Kannatuksen paraneminen 1,1 prosenttiyksiköllä ja lisäpaikka valtuustossa on huima saavutus pormestarivaalin puristuksessa. Demarit kärsivät eniten pormestarivaalivedätyksestä häviten peräti kolme prosenttiyksikköä Helsingissä. Tämä heijastui myös koko valtakunnalliseen tulokseen.

Vasemmiston valtavan hienon tuloksen Helsingissä mahdollisti erinomaisen hyvä lista, jossa oli todella paljon ahkeria, osaavia ja kiinnostavia ehdokkaita. Olen ollut mukana vaalityössä 20 vuotta ja tällä kertaa meillä oli selkeästi monipuolisin ehdokasjoukko. Jos Vasemmisto on joskus ollut yksittäisten kärkien varassa, on meillä nyt Helsingissä todella leveä kärki.

Ja kysymys ei ole vain niistä, jotka tulivat valituksi hienoilla äänimäärillä vaan ennen muuta niistä, jotka keräsivät todella hyviä äänimääriä, vaikka eivät valitettavasti tulleet valituiksi. Moni ehdokas saattaa olla tänään pettynyt omaan äänimääräänsä, mutta on syytä muistaa, että ilman jokaisen ehdokkaan panosta ja ääniä vaalivoittoa ei olisi tullut. Vaalien suurimpia sankareita ovat juuri ehdokkaat, jotka eivät tule valituiksi.

Etukäteen arvioin ja sanoin, että tällä ehdokasjoukolla ja tällä vaalityöllä ottaisimme ehdottomasti vaalivoiton Helsingissä, jos päällä ei olisi pormestarivaalikuviota. Pelkäsin, että saatamme menettää jopa yhden paikan valtuustossa. Nyt kysymys kuuluukin, miten suuri vaalivoittomme olisikaan ollut ilman tätä pormestarivaalikuviota?

Itse sain henkilökohtaisesti 5270 ääntä. Se on huikean hyvä äänimäärä, enemmän kuin odotin. Ennen vaaleja arvioimme, että äänimääräni voisi olla jossain 3000-4000 paikkeilla. Haluan kiittää jokaista minua ja Vasemmistoa äänestänyttä.

Kampanjaa oli mukava tehdä, kun ei ollut puolueen puheenjohtajan vastuita niskassa. Saatoin kiertää Helsingin lähiöitä ja tavata ihmisiä aivan toisella tavalla kuin koko maata kiertävä puheenjohtaja.

Pyrin kampanjassani ennen muuta hankkimaan ääniä puolueelle. Pyrin kannustamaan ja tukemaan kanssaehdokkaita ja suosittelemaan ihmisille sopivaa ehdokasta listaltamme. Varmaan tämäkin pieneltä osaltaan avitti meitä vaalivoittoon.

Vaalivoittajan on helppo hymyillä, mutta pitkään siihen ei ole aikaa. Työ paremman yhteiskunnan puolesta jatkuu. Vaalityötä ei tehdä vain vaalien alla, vaan sitä tehdään koko ajan, tekemällä aktiivista politiikkaa.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *