Pitääkö ns. suurmoskeijalle varata tontti?

Kirjoitettu Paavon blogi

Politiikkaa ja uskontoa ei pidä sotkea keskenään. Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

Suomessa on uskonnonvapaus. Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta kunnioitan ihmisten oikeutta omaan uskontoonsa. Eri uskonnoilla pitää olla myös oikeus kirkkoihin, synagogiin tai moskeijoihin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämän periaatteen vuoksi hyväksyisin minkä tahansa uskonnollisen paikan. Aivan kuten kaikkien muidenkin rakennushankkeiden, pitää myös uskonnollisten hankkeiden täyttää kaupunkikuvaan, rahoitukseen ja avoimuuteen liittyvät kriteerit. Kaikki nämä.

Aikoinani esitin valtuustossa mm. Kampin kappelin kaavan hylkäämistä. Se ei sovi minusta ahtaalle tontille.

Suomessa on kasvava joukko muslimeita. He joutuvat harjoittamaan uskontoaan pienissä rukoushuoneissa kellareissa tai vanhoissa liikehuoneistoissa.

Kyllä muslimeilla pitää olla mahdollisuus harjoittaa uskontoaan kunnollisissa tiloissa siinä missä muillakin.

Huomenna kaupunkiympäristölautakunta käsittelee ns. suurmoskeija-hanketta. Ja ensi viikolla tonttivaraus on mahdollisesti edessäni kaupunginhallituksessa.

Vaikka olen sitä mieltä, että Helsinkiin pitää mahtua kunnollinen moskeija siinä missä kirkko tai synagoga, en voi kannattaa esitettyä tonttivarausta.

Ns. suurmoskeija-hankkeen rahoitus on epämääräistä eikä täytä avoimuuden kriteereitä. En voi hyväksyä rahoitusta diktatuureilta merkittäviin suurhankkeisiin.

Kommentteja (1)

Vastaa käyttäjälle Siirus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *