Minkälainen puheenjohtaja Palloliitolle?

Kirjoitettu Paavon blogi

Palloliitolle valitaan uusi puheenjohtaja 20. tammikuuta pidettävässä ylimääräisessä liittokokouksessa. Minkälaista puheenjohtajaa Palloliitto kaipaa?

Palloliiton puheenjohtajan pitää olla intohimoinen jalkapalloihminen. Hänen pitää tuntea niin ruohonjuuritason seuratoiminta, junioritason pelaamista kuin huippufudista. Puheenjohtajan pitää ymmärtää pelikentän tuntoja.

Samaan aikaan puheenjohtajan pitää ymmärtää syvällisesti myös kansainvälistä jalkapallokulttuuria. Palloliiton puheenjohtajan tehtäviin kuuluu kansainvälisistä suhteista huolehtiminen. Pitää siis olla kansainvälistä kokemusta, mutta erityisesti tuntemusta.

*

Jalkapallo ei ole vain ylivoimaisesti maailman suurin laji, jalkapallo on myös Suomessa yksi suurimmista kansanliikkeistä. Palloliitolle tarvitaan puheenjohtajaa, joka on järjestöjohtamisen ammattilainen. Järjestöjohtamisessa ei voi sanella ylhäältä päin vaan puheenjohtajan pitää pyrkiä keräämään yhteen erilaisia näkemyksiä ja rakentamaan niistä mahdollisimman laajaa yhteisymmärrystä toimijoiden kesken.

Kyky rakentaa yhteistä näkemystä korostuu erityisesti nyt Palloliitossa, kun vuoteen 2020 mennessä pitäisi viedä maaliin liiton yli satavuotisen historian suurin järjestömuutos. Seurojen Palloliitto -nimellä kulkeva uudistusohjelma on sitä, mitä suomalainen jalkapalloilu kaipaa.

Palloliitossa, kuten kaikissa muissakin liikunnan ja urheilun järjestöissä, pitää hallintoa karsia ja organisaatiota madaltaa. Tästä säästyvät henkilöstöresurssit pitää ohjata suoraan palvelemaan pelaajia, valmentajia ja seuroja. Jalkapallon kehitystyö tehdään ensisijaisesti kentillä ja sen laidoilla, ei toimistopöytien takana.

Jotta mittava uudistus saadaan toteutettua, pitää se tehdä herkällä korvalla seuroja ja alueellisia toimijoita kuunnellen. Uudistukset onnistuvat parhaiten yhteistyöllä, eivät kyynärpäitä heiluttelemalla.

*

Jalkapallon lisenssipelaajien määrä on kasvanut. Samaan aikaan kuitenkin maksut ovat nousseet. Jalkapallo on aikaisemmin ollut edullinen laji harrastaa. Nyt kuitenkin harrastuskustannusten nousu alkaa olla jo esteenä monille lapsille ja nuorille jatkaa fudiksen pelaamista.

Kustannusten nousuun on myös positiivisia syitä. Valmentaminen on ammattimaistunut, joukkueet ovat kansainvälistyneet ja vierailevat enemmän ulkomaisissa turnauksissa ja olosuhteet ovat parantuneet. Toisaalta kustannuksia on nostanut talkootyön vähentyminen sekä kuntien tuen pienentyminen seuratyölle.

Monet seurat ovat erilaisilla rahastoilla tai stipendeillä tukeneet vähävaraisia pelaajia, mutta ratkaisuja pitää hakea niin valtion, kuntien kuin Palloliiton tasoltakin. Kaikki pelaa -sloganin pitää tarkoittaa myös sitä, ettei kukaan putoa taloudellisista syistä.

Palloliiton pitää myös pohtia drop out -ilmiötä. Miksi niin moni 14-15 vuotias lopettaa jalkapallon? Tässä murrosvaiheessa monia alkaa kiinnostaa fudiksen rinnalla muut asiat entistä enemmän. Samaan aikaan pelaaminen muuttuu kilpailullisemmaksi ja harjoitusmäärät nousevat.

Miten voisi tarjota niillekin mahdollisuuksia, jotka haluavat harrastaa vain kerran tai kaksi viikossa? Nyt moni palaa vasta päälle kolmikymppisinä pelaamaan erilaisten harrastesarjojen ja firmaliigojen kautta.

*

Ja sitten on tietenkin ikuisuuskysymys, miten suomalainen jalkapallo pärjää paremmin kansainvälisellä tasolla. Miten Helmareiden mallia seuraten myös Huuhkajat pääsevät vielä joskus lopputurnaukseen?

Palloliiton puheenjohtaja ei voi luvata, että hänen puheenjohtajakaudellaan pelataan arvoturnauksissa. Mutta sen eteen pitää tehdä töitä. Sen sijaan, että yritettäisiin saada pikavoittoja, kannattaa panosta pitkäjänteiseen toimintaan.

Jos kaikki lahjakkaat juniorit eivät voi jatkaa taloudellisista syistä, ei meillä ole riittävästi pelaajia, joista joistain yksilöistä puristuu maajoukkueisiin timantteja. Yhteiskunta pitää saada paremmin mukaan tukemaan harrastustoimintaa, lapsille ja nuorille koulutettuja valmentajia vetämään treenejä heti koulupäivän jatkeena. Innokkaiden mutsien ja faijojen tehtävä on kannustaa, tukea ja huoltaa, ei niinkään valmentaa.

Meidän pitää saada olosuhteet parempaan kuntoon. Liikuntapaikkarakentamisessa ylivoimaisesti suurin laji on jäänyt liian usein vaille harrastajamäärän edellyttämiä investointeja. Ympäri Suomea tarvitaan teknonurmia, lämmitettäviä tekonurmia ja jalkapallohalleja. Esimerkiksi Islanti voi toimia tässä innostavana esimerkkinä. Tarvitaan siis parempaa yhteyttä päätöksentekijöihin.

*

Minua on pyydetty mukaan Palloliiton puheenjohtajakilpailuun. Olen muutaman viime viikon aikana käynyt lukuisia ja lukuisia keskusteluja eri ihmisten kanssa ja pohtinut sitä, onko minusta täyttämään näitä haasteita.

Pitkän miettimisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että vastaus on kyllä. Omasta mielestäni ja monien muiden mielestä täytän juuri ne kriteerit, joita Palloliiton puheenjohtajalta tarvitaan. Olen saanut valtavan määrän kannustusta, kehotuksia ja painetta asettua ehdolle.

Olen itse asiassa yllättynyt, miten monenlaiset ihmiset ovat asettuneet taakseni, vaikka olen ajatellut olevani ristiriitaisia tunteita herättävä persoona monella tavalla. Stadilainen, vasemmistolainen, poliitikko, ”huligaani”…

Jokainen tietää, että elän ja hengitän jalkapalloa. Sitä ei tarvitse erikseen todistella kertomalla jostain junioripelien saavutuksista. Moni on sanonut, että harva Suomessa tuntee niin monipuolisesti jalkapallon (ja vähän futsalinkin) eri osa-alueita, kentällä ja katsomossa.

Olen toiminut pitkään nuorisojärjestön ja puolueen puheenjohtajana, joten olen järjestöjohtamisen ammattilainen. Osaan yhdistää ihmisiä, löytää mahdollisimman laajoja joukkoja yhdistäviä ratkaisuja ja toisaalta viedä määrätietoisesti asioita eteenpäin. Osaan antaa tilaa asiantuntijoille, en ajattele, että puheenjohtajalla olisi suurin viisaus kaikissa asioissa. Entisenä urheiluministerinä minulla laaja tuntemus liikunnan ja urheilun hallinnosta, myös kansainvälisellä tasolla.

Minulle Palloliiton puheenjohtajana toimiminen olisi kunnia-asia ja intohimoisena suomalaisen jalkapallon ystävänä tehtävä, jossa todella voisin antaa suuren panoksen fudikselle.

Olen kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka ovat kannustaneet lähtemään ehdolle ja tukeneet ehdokkuuttani. Haluaisin lähteä ehdolle ja uskoisin olevani hyödyksi koko suomalaiselle jalkapalloilulle.

*

Nyt ei ole kuitenkaan oikea aika.

Olen pohtinut hyvin paljon ajankäyttöä. Miten olisi mahdollista yhdistää vaativa kansanedustajan työ, kahden päiväkoti-ikäisen lapsen isänä oleminen ja Palloliiton puheenjohtajuus? Olen tullut siihen tuloksen pitkällisten pohdintojen jälkeen, ettei se ole mahdollista. Jos lapset olisivat kouluikäisiä, olisi helpompi yhdistää nämä kolme asiaa.

Haluan hoitaa erittäin hyvin kansanedustajan toimeni. Ja haluan nyt antaa lapsille sitä aikaa, jota ei puolueen puheenjohtajana ollut riittävästi antaa.

Ehdokkaita kartoittanut työryhmä on arvioinut, että puheenjohtajuus vie noin 60 päivää vuodessa. Se lukuna ei olisi ongelma, vähintään sen verran käytän nytkin aikaa jalkapalloon. Nytkin käy läpi kaikki karsintaottelut ja arvoturnaukset, sama aika menisi vain eri roolissa.

Mutta puheenjohtajana pitkään toimineena tiedän, ettei ajankäyttö rajoitu vain tekniseen kokoustamiseen ja läsnäoloon otteluissa sekä tilaisuuksissa. Puheenjohtajana oleminen on huomattavasti kokonaisvaltaisempaa ja vie fyysisen ajan lisäksi henkisiä resursseja. Puheenjohtaja ei voi myöskään itse määrittää aikatauluja perheelle sopiviksi.

*

Vaikka en pysty nyt asettumaan ehdolle Palloliiton puheenjohtajaksi, olen jatkossa erittäin kiinnostunut antamaan oman panokseni suomalaisen jalkapallon hyväksi. Oli kysymys sitten hallitustyöskentelystä, valiokuntatyöskentelystä tai jostain muusta.

Ja ehkäpä seuraavalla kerralla asetun ehdolle myös Palloliiton puheenjohtajaksi.

Share on LinkedIn0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on Facebook9
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *