Helsingin strategiaesitys – Vasemmiston kynä ja kumi näkyy

Kirjoitettu Paavon blogi

Kansanedustajat on haastettu vierailemaan päiväkodeissa elokuun loppupuolella. Vaikka päiväkotielämä on sattuneesta syystä varsin tuttua minulle, otin haasteen vastaan.
Halusin tutustua vähän toisenlaiseen päiväkotiin kuin missä tyttöni ovat. Olin Kontulassa päiväkodissa, jossa lapsista noin 75 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

Osallistuin tietenkin päiväkotilasten arkiseen päivään, mutta erityisen tärkeitä olivat keskustelut päiväkodin kasvattajien kanssa.

Vaikka vierailemme päiväkodeissa kansanedustajina, pohdin ja keskustelin kasvattajien kanssa päiväkodin arjesta ja tarpeista enemmänkin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana.

Helsingin kaupunki otti esityksestäni käyttöön positiivisen diskriminaation 1990-luvun loppupuolella koulupuolelle. Myöhemmin sitä on laajennettu mm. varhaiskasvatuksen puolelle.

Pohdimme paljon yhdessä lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien kanssa, miten pd-rahoilla voitaisiin saada varhaiskasvatuksessa parhaat mahdolliset tulokset. Minulle jäi käsitys, että varhaiskasvatuksen pd-rahoja olisi syytä lisätä ja päiväkotitasolle pitäisi antaa lisää päätösvaltaa niiden käytöstä. Selvästi haluaisivat lisää kasvattajia ryhmiin.

*

Näihin keskusteluihin nähden ne painotukset, jota Vasemmistoliitolla on ollut Helsingin strategiaan, vaikuttavat perustelluilta ja oikeilta. Olemme ajaneet kirjauksia siitä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyy Helsingissä ja ryhmäkokoja ei kasvateta. Olemme painostaneet pd-rahoja ja segregaation ehkäisyä. Olemme vaatineet myös maksuttoman varhaiskasvatuksen laajentamista viskareihin.

Nämä esityksemme ja vaatimuksemme näkyvät hyvin pormestari Vapaavuoren esityksessä Helsingin strategiaksi. Vasemmiston vahva painoarvo näkyy Helsingissä. Ylipäätänsä olemme painottaneet henkilöstön asemaa.

*

Kaupungin harjoittama talouspolitiikka määrittää paljolti palveluiden laatua ja henkilöstön riittävyyttä. Siksi talous on todella iso asia strategiassa.

Olemme suhtautuneet kriittisesti viime valtuustokaudella voimassa olleeseen mekaaniseen tuottavuustavoitteeseen. Meidän mielestämme strategiaan ei pitäisi kirjoittaa mitään numeraalista tavoitetta ollenkaan.

Realismia on kuitenkin se, että strategiaan kirjataan jonkinlainen tuottavuustavoite. Strategia on aina eri puolueiden painotusten kompromissi.

Olemme käyneet etukäteen paljon keskusteluja talouslinjauksista. Vapaavuoren strategiaesityksen talouslinjaukset eivät ole sitä, mitä me tekisimme yksin, mutta aivan merkittävä parannus edelliseen strategiaan.

Tuottavuustavoite on kytketty johtamiseen, henkilökunnan mukanaoloon ja palveluiden laadun turvaamiseen. Nämä ovat toteutuessaan aitoa tuottavuuden parantumista, ei vain leikkaamista niinkuin viime strategiakaudella.

Tuottavuoden paranemisen numeerinen tavoite on puolitettu edelliseen strategiaan verrattuna. Investoinneille ei aseteta euromääräistä kattoa eikä maanmyynnille ole asetettu euromääräistä tavoitetta. Velkaa ei tarkastella absoluuttisesti vaan asukasta kohden, mikä on järkevää ja parannus.

Vapaavuoren tänään esittämästä strategiasta neuvotellaan vielä ensi viikolla. Mutta jo nyt voi sanoa, että Vasemmiston kasvu vaaleissa ja määrätietoinen työ näkyvät strategialinjauksissa.

Share on LinkedIn0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on Facebook0
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *