Hallituksen asumistukipäätökset leikkaus pienituloisilta

Kirjoitettu Paavon blogi

Puutun kehysriihen päätöksistä nyt vain yhteen, helsinkiläisenä kansanedustajana ja valtuutettuna. Hallitus päätti palauttaa maksimineliövuokrat asumistukeen. Ja lisäksi asumistuki sidotaan vuokraindeksin sijaan elinkustannusindeksiin. Tätä perusteltiin sillä, että vuokrien nousu saadaan taittumaan.

Näin tosiasiassa ei tule käymään, vaan erityisesti Helsingissä tämä on puhdas leikkaus kaikkein pienituloisimmille.

Ennen vaaleja ja ennen puoliväliriihtä hallitus lupasi, tai ainakin keskusta ja perussuomalaiset, ettei leikkauksia tehdä. Nyt niitä tehtiin kuitenkin, ja jälleen kaikkein pienituloisimmilta.
Entistä useampi joutuu tämän vuoksi turvautumaan toimeentulotukeen. Tutkijoiden mukaan tämä saattaa johtaa myös asuinalueiden eriytymiseen.

Jo aikaisemmin hallitus päätti tulorajojen palauttamisesta ARA-vuokra-asuntoihin, vaikka kaikki Helsingin poliittiset ryhmät vastustivat tätä vasemmalta oikealle.

Miksi hallitus tekee näin järjettömiä päätöksiä?

Ensinnäkään hallituksessa ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä, mikä Helsingissä on tilanne ylipäätänsä, ja erityisesti asunto-ongelman suhteen.
Toiseksi valtiovarainministeriöllä on joku fiksaatio näihin asioihin. Kun Vasemmistoliitto oli hallituksessa, uudistettiin asumistukea niin, että portaittaisesta asumistuesta tuli lineaarinen. Valtiovarainministeriö vastusti silloin jo muutosta.

Valtiovarainministeriö myös ajoi joka ikisessä kehys- ja budjettiriihessä tulorajoja ARA-vuokra-asuntoihin, mutta emme koskaan taipuneet.

Nyt sitten VM pääsee viemään ajatuksiaan läpi, kun hallituksessa ei ole asuntopolitiikasta ja köyhien asumisesta kiinnostunutta vastavoimaa.

Kolmanneksi vuokrien nouseminen huomattavasti palkkoja tai elinkustannuksia nopeammin on todellinen ongelma. Kohtuuttoman korkeat asuntokustannukset ovat Helsingin suurin yksittäinen ongelma.

Mutta jos tätä ei haluta hillitä oikeilla toimilla, jotka osuvat omistavien kukkaroihin, tehdään tällaisia näennäisratkaisuja. Todellisia ratkaisuja kohtuuttoman korkeisiin vuokriin olisi mm. kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon osuuden nostaminen ja kiihdyttäminen myös valtion toimesta. Ylisuuriin vuokrankorotuksiin puuttuminen esim. vuokrajarrulla jne.

Mutta hallituksen on helpompi käydä köyhän kukkarolla kuin omistavan luokan.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *