Työntekijän halpuuttaminen väärää talouspolitiikkaa

Kirjoitettu Paavon blogi

”Työmies on palkkansa ansainnut”, tätä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toisteli ennen vaaleja. Vaalien jälkeen tiukasta työväenpuolustajasta on tullut Eteläranta 10:n herrojen puudeli, joka haukkuu aitoja työväenpuolueita ja saa silityksiä vuorineuvoksilta.

Työntekijöiden palkkoja halpuutetaan eli pannaan pienipalkkaisia naisia ja miehiä halvalla. Lomarahoja leikataan pakkolailla. Ihmisiä pakotetaan sairaana töihin, kun heillä ei ole varaa jäädä sairastamaan.

Pakkolakien säätäminen työnantajaa suojaamaan ja työehtoja heikentämään on ennennäkemätöntä Euroopassa. Se on myös todennäköisesti vastoin Suomen perustuslakia ja rikkoo Suomen hyväksymiä kansainvälisiä sopimuksia.

Hallitus on saanut aikaan täydellisen sotkun osaamattomuudellaan työmarkkina-asioissa. Stetsonista vedetyllä lomarahojen pakkoleikkauksella pääministeri Juha Sipilä on onnistunut ajamaan hallituksen entistä pahempaan solmuun.

Mihin Elinkeinoelämän keskusliitto EK tarvitsee enää kokoomuslaista toimitusjohtajaansa Jyri Häkämiestä, kun heillä on hallituksessa edustajanaan pääministeri Juha Sipilä? Pakkolaeilla leikataan työntekijöiltä, mutta työnantajille esitetään vain hurskaita toiveita.

Hallitus tarjoaa hopealautasella työnantajille lähes kaikki heidän toiveensa. EK ei ole ollut halukas käymään neuvotteluja, koska hallitus antaa sille mistään luopumattakin.

Palkansaajaliikkeen tarjotessa keskitettyä pitkäaikaista palkkaratkaisua, jossa palkankorotuksia ei tehtäisi, kieltäytyy Häkämies tästäkin. Onko koskaan ennen nähty tilannetta, jossa työnantajille ei kelpaa pitkäaikainen nollaratkaisu?

Se tiedetään, että kokoomus on ajanut sairauspoissaolopäivien omavastuuta jo pitkään. Mutta miten sitä kommentoivat kahden suurimman hallituspuolueen puheenjohtajat lähes päivälleen kolme vuotta sitten?

”Kokoomus on nostanut Ruotsin mallista esiin sairauspoissaolopäivän omavastuun nostamisen. Tähän meidän ei pidä Suomessa lähteä. Sairauspoissaoloja ehkäistään parhaiten hyvällä johtajuudella ja työhyvinvointia parantamalla.”, linjasi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Vielä jyrkempi oli perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini: ”On aivan posketonta, että tässä tilanteessa, kun ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja eurokriisi velloo, kokoomus ottaa puolueena kannan siihen, että sairastaminen kriminalisoidaan taloudellisessa mielessä.”

Tuttua lastenlaulua mukaillen voi sanoa: kas näin heiluu takki ja takki heiluu näin. Kas näin heiluu takki ja takki heiluu näin.

Hallituksen pyrkimys leikata palkkoja on väärää talouspolitiikkaa. Hallitus pitkittää taantumaa omalla leikkauspolitiikallaan tappamalla kotimaisen kysynnän.

Palkkojen eli ostovoiman leikkaaminen pahentaa vain entisestään Suomen työttömyystilannetta ja hidastaa entisestään kasvua. Palkansaajien lisäksi kärsijöinä ovat erityisesti pienet yrittäjät. Kun pienipalkkaisilla ihmisillä ei ole varaa kuluttaa palveluihin, yrittäjien tulot laskevat ja heidän mahdollisuus työllistää heikkenee dramaattisesti.

Myöskään hallituksen perusteet, joiden mukaan Suomen talouden ongelmat johtuvat hintakilpailukyvystä, eivät pidä paikkaansa. Hallitus on halunnut vertailla Suomea erityisesti Saksaan, Ruotsiin ja Tanskaan.

Suomessa maksetaan pienempää palkkaa ja tehdään pidempää vuotuista työaikaa kuin näissä kilpailijamaissa. Entä sitten ne yksikkökustannukset teollisuudessa, joiden perusteella palkkaleikkauksia ajetaan?

Eurostatin tilastojen mukaan Suomen teollisuuden yksikkökustannukset olivat vuonna 2013 samalla tasolla Ruotsin kanssa ja alemmat kuin Saksassa ja Tanskassa. Tämän jälkeen maltilliset palkkaratkaisut ovat parantaneet vielä lisää Suomen suhteellista kustannuskilpailukykyä kilpailijamaihin.

Suomen ongelma ei ole siis esimerkiksi kätilöiden, lastentarhanopettajien sairaanhoitajien, poliisien tai metalli- ja paperityöläisten liian suuret palkat. Miksi hallitus siis haluaa hyydyttää kotimaista kysyntää ja työllisyyttä?

Syynä täytyy olla ideologinen halu rikkoa sopimusyhteiskuntaa ja murentaa työntekijöitä puolustavien ammattiliittojen asemaa. Kysymys on samalla valtavasta tulonsiirrosta valtiolta ja työntekijöiltä työnantajille. Pakkolaeilla siirretään miljardeja euroja työntekijöiden rahoja työnantajille ja sosiaaliturvamaksun alentaminen tuo 800-900 miljoonan euron aukon sosiaaliturvan rahoitukseen.

Hallitus toivoo, että työnantajat käyttäisivät nämä lisärahat työllistämiseen ja investointeihin. Mutta miten voit pääministeri Sipilä vakuuttaa ja taata, että niin myös käy?

Kelamaksun poiston ja yhteisöveron alentamisen luvattiin lisäävän työpaikkoja ja investointeja, mutta lähinnä ne ovat vain paisuttaneet osingot ennätyssuuriksi tilanteessa, jossa Suomi on samaan aikaan lamassa. Paljon näistä osinkotuloista valuu kaiken lisäksi ulkomaille ja veroparatiiseihin.

Ennätysosinkoja jaetaan potkujen ohella. Esimerkiksi Nokian renkaat ilmoitti maanantaina 122 työntekijän irtisanomisesta samaan aikaan, kun yritys on jakanut viimeisen neljän vuoden aikana osinkoja noin 735 miljoonaa euroa.

Työntekijöiden palkoista ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. Tämän perusteella esitän seuraavan epäluottamuslauseen:

”Pääministeri Sipilän hallitus kohdistaa epäoikeudenmukaisesti leikkaukset eläkeläisiin, työttömiin, opiskelijoihin, lapsiperheisiin ja sairaisiin. Hallitus horjuttaa yhteiskuntarauhaa hyökkäämällä työssä käyvien ja ammattiyhdistysliikkeen kimppuun. Tällä perusteella eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”

Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *