Raha seuraa äveriästä potilasta

Kirjoitettu Yleinen

Keskellä yötä päätetty hallituksen malli sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi vaatii käsittelyä myös päivänvalossa. Muuten jää kuva, että malli on rakennettu puoliunessa. Lopputuloksena näyttäisi olevan, että kokoomuksen uni kävi toteen, ja suurin voittaja on monesti veroparatiiseista käsin toimiva yksityinen palvelubisnes.

Hallituksen sote-malli ei ratkaise sellaisenaan sosiaali- ja terveyspalveluiden nykyisiä ongelmia. Suomessa nykyisin parasta perusterveydenhuoltoa saavat työterveyshuoltoa nauttivat työssäkäyvät, kun taas vanhukset, työttömät ja lapset joutuvat jonottamaan yhä heikommin resurssein toimivaan julkiseen palveluun. Erikoissairaanhoitoon pääsee jonon ohi rahalla, joko työterveyden tai yksityisen lääkärin lähetteen kautta. Terveyserot kasvavat.

Nämä kaikki ovat ongelmia, jotka on ratkaistava, sen sijaan että puhutaan alueiden lukumääristä, tai kenellä on vapaus yksityiseen palveluun.

Hyvää hallituksen sote-mallissa on se, että päätösvalta palveluista siirtyy kunnista vaaleilla valittaville itsehallintoalueiden valtuustoille. Tämä on myös selkeä demokraattinen parannus nykytilaan, jossa päätökset tehdään kuntayhtymissä. Tätä myös vasemmistoliitto on esittänyt jo vuosia sitten.

On sote-uudistus malliltaan minkälainen tahansa, oleellista on turvata lähipalvelut myös harvemmin asutuilla alueilla.

Kaikkein huolestuttavinta on pään avaaminen huikealle yksityisten firmojen rahastukselle. Palveluiden järjestäjän ja tuottajan erottaminen toisistaan voi kilpailutuksen vuoksi pakottaa yhtiöittämään kaikki julkiset tuottajat.

Maanantaina pidetyn tiedotustilaisuuden perusteella ”valinnanvapaus” –malli on vielä täysin auki. Kokoomus tuntuu kyllä tietävän, minkälainen se on, mutta keskusta ei ole vielä päättänyt. Perussuomalaiset ovat tätäkin asiaa seuranneet vierestä äänettömänä yhtiömiehenä.

Edessä voi olla kaikkien aikojen julkisen rahan puhallus, sillä sosiaali- ja terveyspalveluissa liikkuu vuosittain 25 miljardia euroa. Alan yritykset vieläpä toimivat usein veroparatiiseista käsin.

Jos Suomessa mennään Ruotsin tyyppiseen raha-seuraa potilasta –malliin, voi edessä olla se, että vauraimmat alueet saavat tukuittain uusia palveluita ja monipuolisen tarjonnan, kun taas köyhät alueet jäävät tappiollisina julkisten tuottajien vastuulle.

Terveyserot ovat Ruotsissa kasvaneet, ja malli näyttää hyödyttävän niitä, joilla muutenkin on paremmat mahdollisuudet terveyspalveluiden hankintaan. Markkinoiden logiikan mukaan eniten palveluita eivät saa eniten tarvitsevat asiakkaat, vaan eniten maksavat asiakkaat. Raha seuraa äveriästä potilasta.

Maakuntahallintoa tulee jatkossa kehittää demokraattisemmaksi, ja maakuntien päätettäväksi tulee siirtää toisen asteen koulutuksen kaltaisia asioita. Demokratian kannalta on tärkeää, että äänestäjät myös omaksuvat uudet maakunnat, joita tässä vaiheessa kutsutaan itsehallintoalueiksi.

Vasemmisto haluaa jatkossakin vaikuttaa sote-ratkaisuun, kun yksityiskohdista päätetään. Näin huolehditaan siitä, että sote-palvelut ovat mahdollisimman tasa-arvoisesti kaikkien saavutettavissa.

Kolumni on julkaistu Ilkassa 10.11.2015

Kommentteja (1)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *