Pienipalkkaiset julkisen sektorin naiset maksavat kovan hinnan

Kirjoitettu Paavon blogi

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen esittelemät leikkaukset ylityökorvauksiin, sunnuntailisiin ja vuosilomiin tarkoittavat suoraa leikkausta palkkoihin. Pahimmin tämä iskee julkisella sektorilla työskenteleviin naisvaltaisiin aloihin. Heidätkö hallitus haluaa laittaa maksamaan laman hinnan?

Ensimmäisen sairaslomapäivän laittaminen työntekijän vastuulle on jopa vaarallista. Kun ihmisillä ei ole varaa jäädä kotiin sairastamaan, pitkittyy sairasloma myöhemmin ja koko työyhteisö saattaa sairastua. Jos palkaton sairaslomapäivä koskee myös kotona sairasta lasta hoitavia vanhempia, kärsivät erityisesti lapsiperheet.

Hallituksen diagnoosi Suomen taloustilanteesta on väärä. Toimillaan hallitus hakee kustannuskilpailukykyä, vaikka Suomen pääasiallinen ongelma on työttömyys ja siitä aiheutuva kotimaisen kysynnän heikkous. Hallituksen esitykset leikkaavat ostovoimaa, pahentavat pienyrittäjien ongelmia, ja kasvattavat työttömyyttä. Potilas ei parane letkut vetämällä.

Hallitus kaavailee laittavansa toimet täytäntöön pakottavalla lainsäädännöllä, jolla säädellään mitä työehtosopimuksissa saa sopia. Näin hallitus sanoo hyvästit sopimusyhteiskunnalle, nyt kun tarvittaisiin juuri yhdessä tekemistä ja sopimista.

Perhevapaiden kustannusten tasaaminen on hieno asia, samoin muutosturvan parantaminen. Nämä ovat kuitenkin muruisia verrattuna samoihin ihmisiin kohdistuviin palkkojen alentamisiin.

 

Kommentteja (13)
  1. Pingback: Mielenilmaukseen työoikeuksien puolesta | Aaron Kallinen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *