Hallituksen leikkaukset myrkkyä kasvulle

Kirjoitettu Yleinen

Tiedote 14.8.2015

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvostelee ankarasti hallituksen leikkauksia koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Arhinmäen mukaan tämä heikentää juuri niitä rakenteita, joita olisi talouslaman oloissa elintärkeää vahvistaa. Etenkin koulutus on keskeistä työn tuottavuudelle ja sitä kautta talouskasvulle.

– Ennen vaaleja kaikki hallituspuolueet sitoutuivat koulutuslupaukseen, eli että siitä ei ainakaan leikata. Nyt budjettiriiheen on sitten katettu buffet-pöytä, josta syödään sekä koulutuslupaukset että tulevan talouskasvun eväät. Näillä keinoilla talous ei ole neljän vuoden kuluttua terveemmällä, vaan sairaammalla pohjalla.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) väittää Suomen ongelmien olevan ennen kaikkea rakenneongelmia. Arhinmäen mukaan puhe rakenneuudistuksista vie huomion siltä, että Suomessa kyse on myös suhdanneongelmasta.

– Eikö Stubb lue uutisia? EU:n talouskriisi ja Venäjän-kaupan pieneneminen eivät ole hävinneet mihinkään. Ne luovat jatkuvasti Suomeen suhdannetyöttömyyttä ja heikentävät kysyntää, ja siihen paras lääke on aktiivinen suhdannepolitiikka ja elvytys.

Arhinmäen mukaan tulonsiirtojen leikkaukset ovat myrkkyä sekä suhdanteille että rakenteille. Leikkaukset heikentävät kokonaiskysyntää ja sysäävät etenkin työttömät ja eläkeläiset pulaan. Kuitenkin sosiaaliturvan tehtävä on pitää huoli ihmisistä etenkin talouden yskiessä.

– Tie eriarvoisuuteen on avattu. Sosiaaliturvan indeksileikkaukset, vuorotteluvapaan heikentäminen, eläkeläisten asumistuen ja lääkekorvausten heikentäminen ja palvelumaksujen korotukset upottavat satoja tuhansia ihmisiä yhä syvempiin vaikeuksiin. Lista on niin pitkä, että voi kysyä onko eriarvoisuuden lisääminen peräti hallituksen tavoite?

Arhinmäen mukaan ylimitoitettujen leikkausten sijaan nyt tulisi päivävastoin satsata koulutukseen, terveyteen ja sosiaaliturvaan ja vahvistaa näin inhimillistä pääomaa. Lisäksi tarvitaan aktiivista suhdannepolitiikkaa ja elvytystä työttömyyden torjumiseen. Yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen on kaikkien osallistuttava oikeudenmukaisesti verotuksen kautta.

– Kaikkien osallistumisen sijaan budjetti lupaa sadoille tuhansille perheille vaikeampaa ja ankeampaa koulu- ja opiskeluaikaa, vähemmän työtätekeviä käsiä päiväkodeissa, ja kalliimpia palveluja. Näin ei rakenneta kestävää pohjaa yhteiskunnan kehitykselle, eikä pelasteta hyvinvointi-Suomea.

 

Kommentteja (3)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *