Paras luottoluokitus vaatii elvyttävää talouspolitiikkaa

Kirjoitettu Paavon blogi

Tiedote 11.10.2014

Lahdessa tänään puhunut Vasemmiston puheenjohtaja, kansanedustaja, Paavo Arhinmäki arvioi, miten Suomen luottoluokituksen putoamiseen pitäisi reagoida.

”Parhaan luottoluokituksen säilyttäminen oli Stubbin hallituksen keskeinen tavoite. Luottoluokituksen lasku ei ole kuitenkaan todellisuudessa kovin dramaattinen asia. Esimerkiksi velankorot tuskin lähtevät nopeasti nousemaan. Enemmän kysymys on kolahduksesta Stubbin ja muun kovaa leikkauspolitiikkaa Euroopassa vaatineen suomalaisen oikeiston imagolle.”

Paavo Arhinmäen mielestä on syytä kuitenkin huolella arvioida, mikä on muuttunut Suomen taloudessa niin, että yksi luottoluokittaja pudotti Suomen luokitusta. Suomessa viime kuussa vierailleita luottoluokittajia kiinnosti erityisesti hallituksen toimintakyky ja talouden pidemmän aikavälin näkymät.

”Suomen taloudessa taustamuuttujat, esimerkiksi ikääntymisen tuomat kustannukset, eivät ole muuttuneet viime arvioin jälkeen. Sen sijaan talouden heikkojen kasvunäkymien pitkittyminen vaikuttaa arvioon. On siis löydettävä keinoja, joilla talous saadaan kasvu-uralle. Hallituksen leikkauspolitiikka pikemminkin näivettää taloutta.”

”Suomi ja Eurooppa eivät nouse taantumasta leikkaamalla vaan elvyttämällä. Tarvitaan työtä, toimeentuloa ja kestävää kasvua. Mm. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vastikään julkaistussa raportissa suositellaan talouden elvyttämistä infrastruktuuri-investoinneilla. IMF:n mukaan halvalla lainarahalla luotu kasvu maksaa itsensä takaisin.”

”Stubbin hallitus karsastaa julkisen velan kasvua ja leikkaa mieluummin perusturvasta ja peruspalveluista. Luottoluokittajia ei niinkään näytä kuitenkaan huolestuttavan velan taso vaan kasvunäkymät. Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on noin 60 prosenttia. Parhaan kolmen A:n luokituksen maista kuitenkin esim. Kanadalla ja Iso-Britannialla velan suhde BKT:seen on noin 90 prosenttia ja Euroopan talouden jättiläisenä pidetyllä Saksalla noin 80 prosenttia.”

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *