Tätä Iltasanomat ei julkaissut

Kirjoitettu Paavon blogi

Iltasanomat arvioi keskiviikkona Vasemmiston hallituksessa oloa pääkirjoituksessaan. Pidin kirjoituksen loppuosaa asiattomana ja olisi kohtuullista yhteiskunnallisen keskustelun kannalta, että minulle tarjottaisiin mahdollisuus myös vastata kirjoitukseen.

Kahden vuorokauden odottelun jälkeen Iltasanomien vastaava päätoimittaja ilmoitti, ettei lehti ole valmis julkaisemaan vastaustani, lukuun ottamatta sen viimeistä kappaletta.

Ohessa julkaisen Iltasanomiin lähettämäni vastauksen, jota ei kuitenkaan päästetty lehteen asti:

MATALAOTSAINEN PÄÄKIRJOITUS

Pääkirjoitusta pidetään lehden arvokkaimpana tekstinä, jossa tuodaan vakavasti esille lehden linja. Kun luki Iltasanomien pääkirjoituksen (9.10.), voi todeta lehden linjan perustuvan entistä enemmän matalaotsaisiin heittoihin ja nettitasoisiin faktoihin, eli vähän sinne päin.

Pääkirjoituksessa olisi ollut mahdollisuus pohtia analyyttisesti Vasemmiston hallituksessa olon hyviä ja huonoja puolia. Iltasanomat päätti kuitenkin keksiä Vasemmiston hallituksessa ololle oman tulkintansa, jonka mukaan puheenjohtaja viihtyy urheilutapahtumissa verovaroin ja jättää kulttuuritapahtumia väliin saadakseen julkista paheksuntaa.

Ministerinä oleminen ei ole mikään unelmatyö. Se ei ole juhlallista edustamista, vaan pitkiä työpäiviä ja liian lyhyitä öitä. Ministerin töitä ei kuitenkaan tehdä sen vuoksi, että se olisi mukavaa, vaan sen vuoksi, että saadaan asioita muutettua.

Intohimoisena kulttuurin harrastajana nautin kulttuuritilaisuuksista, joihin osallistun kulttuuriministerinä. Paheksuvasta julkisuudesta en sen sijaan todellakaan nauti. Paheksunnan perusteilla ei useimmiten ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Urheiluministerinä osallistun virkani puolesta lähinnä arvokisoihin, joissa suomalaiset ovat mukana. Valitettavasti Suomi ei ole mukana jalkapallon MM-kisoissa Brasiliassa ensi vuonna. Niinpä urheiluministerillä ei ole virkansa puolesta erityistä syytä tai perustetta matkustaa kisoihin, vaikka pääkirjoitus matalaotsaisesti vihjaa niiden olevan syy Vasemmiston jatkamiselle hallituksessa.

Paavo Arhinmäki
kulttuuri- ja urheiluministeri
Vasemmiston puheenjohtaja

Kommentteja (4)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *