Puoliväliriihi pohjusti kehysriiheä

Kirjoitettu Paavon blogi

Tänään käytiin hallituspuolueiden kesken puoliväliriihi, eli kokoonnuttiin arvioimaan mitä asioita hallitus tekee loppukauden aikana. Vaikka odotukset puoliväliriihen tuloksista ehtivät osin julkisuudessa kasvaa suuriksikin, niin totuus on, että puoliväliriihessä ei pyritty tekemään konkreettisia päätöksiä. Hallitus teki yleispoliittisia linjauksia, mutta varsinaiset päätökset tehdään vasta kehysriihessä kolmen viikon päästä.

Seuraavan kolmen viikon aikana ennen kehysriiihtä tullaan käymään kovaa keskustelua verotuksesta, säästöistä ja rakenteellisista keinoista, mutta jo tänään keskustelu pyöri paljon talouden ympärillä. Hallitus joutuu tasapainoilemaan kasvun, velan ja palveluiden rahoituksen kanssa ja vasemmiston linja on selkeä. Etenkin nyt, kun vienti ei vedä meistä riippumattomista syistä, olisi talouspoliittisestikin järjetöntä leikata rajusti kotimaista kulutuskysyntää ja laukaista siten suurtyöttömyys ja leikkauskierre. Talouden pitää elää ajassa. Meillä ei ole varaa hyydyttää taloutta ja ajaa Suomea lamaan jättisäästöillä.

Hallituksen puoliväliriihen linjausten mukaan verotusta uudistetaan niin, että talouskasvua ja työtä saataisiin lisää. Näiden ratkaisujen pitää olla vasemmiston mielestä sellaisia, että tuloerot kaventuvat hallituksen päätöksillä. Uutta kasvua tulee etsiä erityisesti vähäpäästöisen teollisuuden puolelta ja luovilta aloilta.

Myös haasteellisessa tilanteessa olevia elinkeinoja, kuten telakka- ja meriteollisuutta, on tuettava uudistumisessa. Tämä kirjaus antaa selkänojaa hallituksen aktiivisille toimille näillä sektoreilla, eli kaiken kaikkiaan tämä on ollut hyvä viikko telakkateollisuudelle.

Liikenteen osalta todella suuret päätökset tehdään vasta kehysriihessä, kun hallitus yhdessä päättää tulevien hankkeiden rahoituksesta. Puoliväliriihessä linjattiin kuitenkin, että liikennepolitiikan uusilla toimintamalleilla luodaan kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Pidän merkittävänä, että hallitus jatkaa toimia myös harmaan talouden torjumiseksi. Kehysriiheen valmistellaan lisätoimia, joilla torjutaan tehostetusti harmaata taloutta ja edistetään tervettä kilpailua.

Olen vastustanut opintotuen heikennyksiä kaikissa käänteissä ja sama työ jatkui puoliväliriihessä. Linjaukseen kirjattiin lopulta, että keskimääräisiä opintoaikoja lyhennetään ja opiskelijoiden keskimääräistä valmistumisikää alennetaan parantamalla opintotuen kannustavuutta. Opintotuesta vastaavana ministerinä puolustan opiskelijoita enkä hyväksy lainapainotteisuuteen siirtymistä. Tästäkin on odotettavissa vielä kehysriihessä kova vääntö.

Hallitus lupaa edelleen toteuttaa myös nuorten yhteiskuntatakuun. Lisäksi nuorten työssä oppimista tuetaan oppisopimuskoulutusta laajentamalla, mikä on hieno juttu.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja työelämän tasa-arvoa edistetään työuria pidentävällä toimenpidekokonaisuudella, jonka osana mm. päivähoitomaksut porrastetaan palveluiden käytön mukaan ja käyttöön otetaan uusi joustava hoitoraha.

Puoliväliriihen linjauksessa otettiin hyvin kantaa asumiseen. Vuokrien pitäisi olla kohtuullisia myös kasvukeskuksissa, joten hallitus pyrkii parantamaan pienten ja keskisuurten toimijoiden edellytyksiä rakennuttaa kohtuuhintaista vuokra-asuntoja. Asuntorakentamisen tarpeetonta sääntelyä puretaan rakennuskustannusten alentamiseksi. Hallitus myös käynnistää laaja-alaisen selvityksen koko asumisen ketjuun liittyvistä kysyntä- ja tuotantotuista.

Suomessa olevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia osallistua työelämään halutaan parantaa lisäämällä pitkäjänteisesti kielitaitoa, koulutusta ja työntekoa edistävää kotouttamistoimintaa. Työperäistä maahanmuuttoa lisätään mm. perheenyhdistämisen toimeentulovaatimuksia alentamalla. Hallitus pyrkii myös edistämään etenkin niiden maahanmuuttajien työllistymistä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

Tällä hetkellä kaikkien odotukset suuntautuvat jo kolmen viikon päässä odottavaan kehysriiheen. Vasemmiston puoluevaltuusto pidetään sopivasti kehysriihtä edeltävänä viikonloppuna, joten puolueväki pääsee sopivasti juuri ennen kehysriihtä keskustelemaan ja linjaamaan vasemmiston politiikasta.

Kommentteja (6)
  1. Pingback: Minne menet, opintotuki? | Jarno Lappalainen

  2. Pingback: Minne menet, opintotuki? | Jarno Lappalainen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *