Aseviennissä Lähi-itään noudatettava pidättyväisyyttä

Kirjoitettu Paavon blogi

Suomen pitää edistää rauhaa, demokratiaa ja ihmisoikeuksia sanojen lisäksi myös teoissa. Ihmisoikeudet eivät saa olla kaupan. Mahdollisia ihmisoikeusongelmia ei saa lakaista maton alle taloudellisista syistä. Tämä asia on paljon esillä silloin, kun edistämme suomalaisten yritysten kauppaa eri puolilla maailmaa. Konkreettisimmin asia tulee esille suomalaista asevientiä harkittaessa.

Suomessa asevienti on luvanvaraista, ja merkittävimmistä tapauksista päättää Suomen hallitus. Jokaista lupaa harkitaan erikseen, ja kokonaisharkinnan jälkeen lupa voidaan myös peruuttaa. Suomi on sitoutunut myös EU:n yhteisiin aseviennin periaatteisiin. Aseita ei esimerkiksi saa viedä silloin, jos niitä epäillään käytettävän ihmisoikeusloukkauksiin tai niiden pelätään kulkeutuvan sota-alueille.

Vasemmisto edellyttää aseviennissä tarkkaa riskiarviota. On huolehdittava siitä, että suomalaisia aseita ei kulkeudu välikäsien kautta Syyriaan, muille konfliktialueille, tai käytettäväksi ihmisoikeusloukkauksiin. Samaa edellyttää myös tämän vuoden huhtikuussa hyväksytty, ja Suomenkin allekirjoittama kansainvälinen asekauppasopimus.

Konfliktien ja vastakkainasettelujen jatkuminen Lähi-idässä on keskeisimpiä kansainvälisiä ongelmia ja maailmanrauhan esteitä. Lähi-idän maiden aseistautuminen ja keskinäinen asevarustelu kärjistävät konflikteja. Syyrian sisällissotaan kulkeutuu aseita muun muassa Saudi-Arabiasta ja Qatarista. Aseviennissä alueelle on syytä noudattaa erityistä pidättyväisyyttä.

Vasemmisto vastusti joulukuussa 2011 kranaatinheitinjärjestelmien vientilupaa Saudi-Arabiaan, koska epäiltiin, että järjestelmiä voitaisiin käyttää oman maan kansalaisten mielenosoitusten tukahduttamiseen tai naapurivalioiden konflikteihin osallistumiseen. Esitys vientiluvan epäämisestä kaatui valtioneuvoston istunnon äänestyksessä. Vastaavasti olemme sitä mieltä, että suomalaisten yritysten ei pitäisi harjoittaa asekauppaa esimerkiksi Israelin kanssa.

Tänään valtioneuvoston istunnossa meidän oli pohdittava yhtä aseidenvientilupaa. Suomen valtion omistama asevalmistaja Patria sai vuonna 2009 luvan myydä kahdeksan kranaatinheitintä Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin. Kolme heitintä on toimitettu perille ennen luvan umpeutumista tämän vuoden lopussa. Nyt Patria hakee luvalle jatkoa kaupan loppuunsaattamista varten. Kuinka asiaan tulisi suhtautua? Onko edellisen hallituksen myöntämää lupaa syytä jatkaa?

Ulkoasiainministeriön tekemän arvion mukaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien osalta tilanne ei ole muuttunut sellaiseksi, että Patrian vientilupa tulisi peruuttaa. Tiedossa ei ole, että sitä kautta kulkeutuisi aseita Syyriaan, eikä maan ihmisoikeustilanne ole este luvan jatkamiselle. Myös muut EU-maat ovat päätyneet samaan arvioon.

Lähtökohta on se, että ministeriön toimittama tieto on oikeaa ja ajantasaista. Saatavilla olevan tiedon perusteella Patrian jatkoluvalle ei ole estettä.

Pienetkin asekaupat on aina harkittava tarkkaan, varsinkin jos suuntana on Lähi-itä. Vientilupien määräaikaisuus antaa mahdollisuuden uudelleenarvioon. Jos tilanne kohdemaassa muuttuu, voidaan lupa tarvittaessa evätä. Nyt siihen ei saatujen selvitysten mukaan ollut perustetta.

Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *